Annakaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan

Otava, 2010.

Juhannus italialaiseen tapaan ei ole lainkaan niin ilkeä kuin voisi olla.

Keski-ikäiset merellisen espoolaisalueen asukkaat tarjoilevat toisilleen skumppaa ja raffinoituja grilliherkkuja syreeneiden ympäröimissä puutarhoissa ja haaveilevat isommasta purjeveneestä ja ah niin kultivoituneesta italianlomasta.

Sillä kaikkihan haluavat Toscanaan. (Vaikka se oikeasti oli muodissa 70-luvulla.)

Kirja on vehreä tuulahdus kesää näin talven keskellä ja innostaa suunnittelemaan seuraavaa lomamatkaa.

Päähenkilö Kristiina havittelee täydellistä lomaa, joka antaisi potkua avioliittoon ja löisi ällikällä nirsot naapurit. Kuvausjärjestelijän ammatti antaakin tähän hyvän pohjan, ja matkakumppanit sekä paikalliset saavat statistin roolit upeassa loma-asetelmassa.

Kaikki ei kuitenkaan mene aivan niin kuin suunniteltu. Hilpeä farssi kääntyy lopussa vakavaksi parisuhdedraamaksi, jonka sävyt taipuvat toiveikkaan onnellisiksi ja arkeen tyytyneiksi. Hieman samantyyppinen aihe oli Björkin Puumassa, mutta Iivarin kirjassa keski-ikäisten puutunutta aviosuhdetta puidaan huomattavasti keveämmin ja positiivisemmin.

Vaikka loma ei olisi unelmien täyttymys, voi pittoreskista toscanalaishuvilasta palata hyvillä mielin Espoon rantarivariin, ja viritellä grillin seuraavan kesän lomaa suunnitellessa (onkohan Piemonte jo muodissa?).

PS Hesarissa taidettiin muuten mainita että kaikkien britti-intoilijoiden "rakastan Toscanaa ja sen aurinkoa" -kirjojen jälkeen ovat paikalliset alkaneet kirjoittaa paljastuskirjoja näiden maahan rakastuneiden pölhöilyistä paikan päällä. Italialaisten kirjakauppojen top ten -listoilla keikkuvat nyt "brittiheebo osti isoisäni romahtaneen sikalan ja restauroi sen sikahintaisesti" -tyyppiset humoristiset teokset.