Albert Bonniers Förlag, 2006.
Ruotsalaisten dekkaristien kärkikaartia mikäli myyntilukuihin on uskominen. Luin ensimmäisen Gunnar Barbarotti -kirjan, vielä suomentamatonta sarjaa on ilmestynyt kolme osaa. Nesserin aikaisempia kirjoja on suomennettu runsaastikin, kiinnostavimpana ehkä Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä, joka on nuoruuden kesä -kuvaus ja murhamysteeri. Onko sen lukeneita?
Människa utan hund alkaa kuvauksena sukukokouksesta, ja senhän tietää miten siinä käy.
Asetelma on kiehtonut niin kirjailijoita kuin elokuvaohjaajia. Myös kymlingeläisten isovanhempien huvilasta löytyy niin hyljeksittyjä mustalampaita, kuin itseään täynnä olevia kansakoulunopettajavaareja, itsensä tukahduttavia mummeja, kylmiä besserwisseräitejä, möläytteleviä rahvaanomaisia isiä, mukahienoja tukholmalaisia aviomiehiä, oudoista syndroomista kärsiviä taaperoita sekä synkkiä salaisuuksia kantavia teinipoikia...
Gunnar Barbarotti ilmestyy kirjaan hyvän aikaa alun jälkeen ja erehdyin ensin pitämään häntä sivuhenkilönä. Barbarotti on toki eronnut, mutta hänellä on mukava tytär ja hyvää naisonneakin, eikä alkoholi- tai roskaruokaongelmaa. Hän vaikuttaakin varsin mukiinmenevältä poliisihahmolta, johon ehkä tutustuu ja tykästyy syvemmin sarjan edetessä.
Perhesuhteisiin kietoutuva murhamysteeri on kaksiosainen ja jännitys pitää pintansa kirjan läpi. Itse tekoja ei suuremmin kuvata (ei siis raakuuksia, ihan hyvä) ja kirja perustuu henkilöiden pään sisäiseen jännitteeseen. Jäin kaipaamaan tekojen paljastumisen seurauksia perhesuhteisiin. Erityisesti alun herkullinen isovanhempipari etääntyi kirjan aikana ja olisin suonut heihin palattavan.
Loppumaku ehkä kuitenkin vähän laimea. Tarinassa oli niin paljon muhevia persoonallisuuksia että väkisinkin niitä ei kaikkia ehtinyt ruotia sen syvemmältä. Mustaa huumoria ja naurua ihmisten omahyväisyydelle kirjassa riitti. Suosittelen tutustumaan (ruotsiksikin käännöstä odotellessa, aika selkokieltä) ja aion lukea Nesseriltä vielä ainakin tuon Kim Novakin.
