Kirjamarkkinointi siirtyy nettiin

Kustantamojen markkinointi- ja viestintäosastoilla mietitään kuumeisesti samaa kuin muillakin aloilla: miten muuttaa tyytyväiset asiakkaat suosittelijoiksi? Vinkkejä ja suositteluja haetaan eniten netistä ja sosiaalisesta mediasta saarnaavatkin nyt kaikki kynnelle kykenevät: viestintä-, media-, mainos- ja digitoimistot (sekä kaikki muut mahdolliset jotka haluavat osansa kakusta). Ne yritykset jotka Web 2.0:ssa eivät vielä ole, potevat huonoa markkinoinnillista omaatuntoa.

Kirjapiirit ovat valtavan suosittuja ja kirjavinkkisivuja sekä kirjablogejakin on jonkin verran. Kirjan suositteleminen kaverille kahvipöydässä saattaa saada hänet ostamaan sen, mutta jos suosittelu tapahtuu esim. Facebookin kautta, saattaa sata muutakin ihmistä innostua ja ostaa kirjan. Voisiko meidät lukutoukat valjastaa levittämään uutuuskirjoista hyvää sanomaa?

Tätä yrittää ainakin Gummerus, jonka Facebook-kampanjan kautta useamapikin kirjabloggari tilasi "tykkäämällä" John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Sivustolla on 485 tykkääjää, 500 ensimmäistä sai kirjan (osa on saattanut poistaa sivuston listaltaan kirjan saapumisen jälkeen). Sivulla ei suoraan kehoitettu arvostelemaan kirjaa, mutta keskusteluosiossa voi siitä kertoa mielipiteensä. Tähän mennessä vasta jokunen on aktivoitunut.

Ilmeisesti Gummerus on kirja-alan edelläkävijä (!) word of mouthin hyödyntämisessä, sillä pääsin Avun lukupiiriin joka on myös Gummeruksen järjestämä. Ilmoittautuneiden joukosta valittiin tietty määrä, jotka saavat kolme dekkaria luettavakseen. Kirjailijat ovat minulle uppo-outoja, joten luen ne mielelläni: Douglas Preston - Isku, Lincoln Child - Utopia sekä Douglas Preston & Lincoln Child, Kuoleman asetelma (kuulostaa vähän Remekseltä - eikö vain?).

Tähän kampanjaan valitut taas sitoutuvat lukemaan kirjat ja antamaan niistä arvostelunsa netin kautta. Arvosteluja saatetaan myös siteerata mainonnassa.

Mietin itse näitä asioita työkseni ja vaikka en tunne sen tarkemmin kirja-alaa, arvelisin että sanoma- ja naistenlehtien arvostelut sekä hyllysijoittelu kirjakaupoissa ovat keskeisiä kirjan myynnille. Näkyvyys netissä vähintäänkin tukee tätä ja tietyn kohderyhmän kirjoissa voi aivan varmasti olla jopa keskeinen tekijä.

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina. Leevi K. Laitisen tarina.

WSOY, 2010.

En ollut varma haluanko lukea tätä kirjaa.

Karmeita tositarinoita on tullut luettua joitakin ja vaikka ne ovat jonkun ihmisen oikeita kohtaloita, jotka hän haluaa vihdoin jakaa maailman kanssa, on itseään turha kiduttaa niillä liian usein.

Tässä kirjassa kiinnosti kuitenkin suomalainen viitekehys ja osa paikallista lähihistoriaa. Toinen kirjan lukemisen arvoiseksi tekevä asia on se ihme, miten äärimmäisen sairaissa olosuhteissa kasvaneesta kaikin tavoin hylätystä pojasta voi kasvaa niin suoraselkäinen, järkevä, kunnollinen ja huumorintajuinen mies.

Leevi Laitisen tarina on kirjoitettu selkeästi, kronologisesti ja dokumentoidusti. Leevi annettiin perheestään 4-vuotiaana kasvatettavaksi kartanolaisen kultin piiriin, joka rakentui perustajansa Alma Kartanon henkilön palvonnalle. Kyökkipsykologin (that's me) arvio Kartanosta on varsin selkeä: psykopaatti, sadisti ja narsisti. Leevistä koulitaan lahkon nuorin lapsisaarnaaja. Elämä on turvatonta, ankeaa, väkivaltaista ja julmaa ja lapsen kaikkia perustarpeita loukataan.

Häkellyttävintä fanaattisissa liikkeissä on kuitenkin se, miten aikuiset ihmiset hyväksyvät järjettömät, älyvapaat rituaalit ja periaatteet ja suorastaan kilpailevat vinksahtaneen johtajansa mieliksi tekemisessä. Pätee niin Maoon kuin Kartanoon.

Pieni Leevi tekee mieli ottaa syliin ja pelastaa. Onneksi hän karattuaan 18-vuotiaana sai kokea ihmisten hyvän ja auttavaisen puolen. Kirja saa lähettämään kaikkia hyviä ajatuksia nyt jo yli 70-vuotiaalle Laitiselle, joka kieltäytyy olemasta katkera ja haluaa katsoa maailman kauniita asioita (lentokoneestaan).