Tammi, 2010.
Maria Kallio on kansainvälisellä komennuksella Afganistanissa. Hengen ollessa hiuskarvan varassa ymmärtää hän perheensä tärkeyden. Perhe jatkuu teemana koko kirjassa: maahanmuuttajaperheet ja heidän tyttärensä.
Espoolaisena on Kallio-kirjoja hauska lukea. Tutut paikannimet herättävät hilpeyttä, mutta antavat myös arkista toden tuntua tarinalle.
Itse juoni oli hieman haettu Afganistan-yhteytensä kera. Tai sitten en jaksanut seurata sitä: minulla menivät jossain määrin sekaisin kadonneiden tyttösten nimet, tarinat ja katoamissyyt... Niin voi joskus käydä dekkareita lukiessa. (Ai kuka se murhaaja oli? Ai miksi se tappoi noi?)
Maria Kallio ei ole tässä kirjassa aivan skarpeimmassa terässään. Kyllä hän tylyttää kun pitää, mutta tuntuu jotenkin vetämättömältä. Vai onko se ikä? Vertaan kirjaa ehkä ensimmäisiin tarinoihin, joissa Maria oli nuorempi eikä vielä äiti.
Tiedän mitä äitiys voi ihmiselle tehdä. ;-)
Hauskaa poliisityötä ja lähiödraamaa joka tapauksessa. Kallio ja kollegat ovat miellyttäviä hahmoja. Viihdyttävä, hyvin rullaava dekkari niille jotka arvostavat liiallisen raakuuden puuttumista poliisitarinasta.
