Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro on niitä kirjailijoita, joita osuu enää hyvin harvoin eteen. Hän nimittäin herättää minut miettimään, miten olen pärjännyt tähänastisen elämäni ilman hänen kirjojaan.

Liian paljon onnea on kokoelma kertomuksia, joiden teemat liikkuvat raflaavasti skandaalilehdistön suosikeissa: murhissa, hylkäämisissä, petoksissa, hyväksikäytössä, aviorikoksissa. Itse teksti ei sitten olekaan raflaavaa, vaan hienovaraista, tarkkaa ja pintansa alla kytevää.

Itse niminovelli ei ollut mielestäni kirjan parhaimpia ja hyvin erilainen historiallisessa lähestymistavassaan (1800-luvulla eläneen venäläisen naismatemaatikon elämän yhteenveto).

Sen sijaan rakastin Lasten leikkiä kertomusta, josta kaikki me entiset pikkutytöt tunnistanemme tyttölasten joskus ymmärtämättömän ja viattoman julman maailman. Arkimaailmasta erillään olevalla kesäleirillä voi julmuus eskaloitua odottamattomalla tavalla. Hienointa novellissa oli tyttöjen vaikuttimien äärimmäisen tarkkanäköinen kuvaus, joka saa lukijan sukeltamaan uudestaan lapsen maailmaan, joka on aina jotain muuta kuin aikuinen kuvittelee.

Erinomainen oli myös Ulottuvuuksia. Nainen voi jakaa rakkauden lapsiinsa ja muistot heidän lapsuudestaan aidosti vain lasten isän kanssa. Vaikka tämä olisi entinen mies, ja muistoja varjostaisi järkyttävä tragedia.

Kertomukset ovat selkeitä, tarkkarajaisia, kauniita ja hienosti johdateltuja. Alice Munro on kuningatar!

Alice Munro - Kerjäläistyttö

Kirjailijan nimi ei sanonut minulle mitään, mutta kirja oli keltaisen kirjaston pokkari ja keltainen kirjanselkä on yleensä takuu viihdyttävästä ja mielenkiintoisesta kirjasta.

Alice Munro on kanadalainen 78-vuotias novellisti, eli siis viisas vanha nainen. Hän kirjoittaa pienen tytön, Rosen, elämästä pikkukaupungin työväenluokkaisella puolella. Erillisten kertomusten myötä Rose kasvaa ensin nuoreksi naiseksi, menee naimisiin yläluokkaisen miehen kanssa, eroaa, saavuttaa mainetta näyttelijänä, sitten keski-ikäistyy ja yhä etsii itseään hieman ulkopuolisena alati jatkuvilla boheemeilla illalliskutsuilla.

Munrolla on tarkka psykologinen silmä ja soljuva kynä. Erityisesti kertomukset Rosen lapsuudesta ovat viihdyttäviä ja visuaalisesti rikkaita lapsen muistoja. Rosen äitipuolen pitämän sekatavarakaupan puodissa käydyt elämänopastukset, riidat, tuhahdukset, tuomiot ovat tarkasti rekonstruoituja ja hupaisan aitoja. Huomiot Rosen sisäisestä maailmasta ovat yleispäteviä kaikille, jotka ovat joskus olleet pieniä tyttöjä tai nuoria naisia.

Kerjäläistyttö kertoo köyhyydestä, tietämättömyydestä ja kurjuuden pysyvyydestä. Se on myös Rosen avoimeksi jäävä kehityskertomus. Huomiot ihmisten motiiveista ja pään sisällä tapahtuvasta liikkeestä Munro esittää niin kepeästi, ettei melkein edes huomaa miten syvällistä ja kaunista kirjaa lukee.