tiistai 2. elokuuta 2016

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

 

Otavan kirjasto: 2012

Minulle uusi tuttavuus, Alan Hollinghurst, avaa kirjansa lupaavasti. 1900-luvun alun kartanodraama tuo hieman mieleen Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjan ja muut herkulliset, epäilyttävässä vanhassa miljöössä kehittyvät draamat.

Two Acresin vaatimattomassa pienessä kartanossa asuu isätön (hieman köyhtynyt) perhe, Sawlet. Perheen poika George tuo viikonloppuvisiitille uuden Cambridge-ystävänsä, Cecil Valancen. George on pidättyväinen ja ujohko, Cecil taas röyhkeän itsevarma ja huomioon tottunut. Herkkä teinitytär Daphne ihastuu Ceciliin saaden jonkinmoista vastahuomiota, samalla kun kulissien takana on käynnissä kuuma ja kielletty suhde Georgen ja Cecilin välillä. 

Cecil kaatuu sodassa ehtien saada tunnustusta runoilijana. Hänen muistonsa haaskalla kohtaa useampi henkilö ja sukupolvi.

Kirja on jaettu viiteen osaan, joka jokainen hyppää kymmenisen vuotta eteenpäin. Aina osan alussa lukijan kestää hetken uudelleenorientoitua, siihen ketkä ovat uusia henkilöitä ja ketkä vanhoja tuttuja ja missä ajassa ja paikassa liikutaan. 

Kirjan kaksi ensimmäistä osaa ovat mainiota. Avausjakso kuvaa Cecilin Two Acressa viettämää viikonloppua, sen salaisia virtauksia ja eri henkilöiden toisistaan poikkeavia käsityksiä tapahtumista. Hollinghurst on näppärä kuvaamaan sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvia sävyjen muutoksia ja henkilöiden energiatason ja tunnelman vaihtelua keskustelujen ja tilanteiden edetessä, hienovireisen häpeän, toiveikkuuden tai pienten väärinymmärrysten vuoksi. 

Toinen osa taas avaa karmaisevaa avioliittoa pröystäilevässä kartanossa. Alkoholinhuuruinen loputon juhla paljastaa niin lasten henkisen turvattomuuden kuin aikuisten tunnekylmät välit ja vihamielisyyden. 

Siihen kirja sitten lässähtääkin. Loppuosa kuvaa lähinnä Cecilin elämänkerran kirjoittajaa ja hänen kirjallisia seikkailuitaan. Kirjassa varsin moni henkilö on homoseksuaali ja loppua kohden kirja muuttuu jonkinlaiseksi kuivaksi akateemisten kirjallisuuspiirien gayensyklopediaksi. 

Olen sivulla 499 (kokonaisuudessaan 535 sivua) ja en ole varma saanko pakotettua itseäni lukemaan sen loppuun. 

Mainittakoon vielä että kirja oli löytö Kaapelitehtaan iki-ihanasta kirjakaupasta, josta löytyy jonkin verran kirjoja mutta lähinnä klassikkoleffoja ja mitä suloisempia askartelu- ja lahjatavaroita. 

1 kommentti: