Torey Hayden: Sähkökissa

Häiriintyneet lapset (eivät toki omani) ja lentomatkustaminen kuuluvat jotenkin yhteen. Ehkä siitä syystä mukaani tarttuu aina Helsinki-Vantaalta Torey Haydenin uusin (mm. tämä). Muovailuvahalla läträämisen terapeuttisista vaikutuksista lukeminen limittyy mukavasti lentoruuasta nauttimiseen.

Sähkökissa ei ole tositapahtumiin perustuva. Hayden on noussut bestseller-kirjailijaksi kertomalla löyhästi naamioiduista tosielämän potilaskertomuksista. Tyypillisesti kyseessä on ollut vaikeasti häiriintynyt lapsi, jonka Hayden ottaa siipiensä suojaan ja jonka taustan kaikki kamaluus vähitellen paljastuu, samalla kun lapsi ehkä pelastuu elämälle ja tulevaisuudelle ensimmäisen hänestä välittävän aikuisen turvin.

Sähkökissa on fiktiivinen romaani joka pyörii aihepiirinsä puitteissa samassa terapiakentässä. Lisäksi Hayden on ympännyt teemaksi todellisuuden olemuksen ja sen eron mielikuvitukseen: jos kuvitteellinen tarina vaikuttaa ihmisten todelliseen elämään, eikö sekin siis ole todellisuutta?

Haydenin tuotannon uusimpien kirjojen kohdalla olen jo pohdiskellut, lieköhän tarinat enää todellisuuteen pohjautuvia vai kuvitteellisia, vaikka niitä tositarinoina onkin markkinoitu. Päädyin siis pohtimaan, oliko edellä mainittu tematiikka Haydenin vastaus näihin epäilyihin (joita varmasti ovat esittäneet muutkin kuin minä)? Jos kuvitteellinen tarina siis vaikuttaa todellisiin ihmisiin, esimerkiksi saaden nämä kohtelemaan lapsia hyvin tai puuttumaan lasten kaltoinkohteluun, eikö tarina siis olekin jollain tasolla todellisuutta (vaikka olisikin keksitty)?

Sähkökissa on ihan kelvollinen yritelmä romaaniksi jos on lukenut Haydenin aikasempia ja tietää mitä odottaa. Häiriintyneen lapsen tarina ei ole niin kamala kuin tositarinakirjoissa, mikä on ihan kiva, ja mukaan on ympätty rinnakkaiskertomus joka liikkuu fantasian maailmassa. Kyllä Haydenilla on tarinankertomisen taito, enkä usko että asialla on ollut kustannustoimittaja koska logiikka ja lankojen yhteensitominen jää paikoin hieman hataraksi.

Kirja oli oivallinen matkalukemiseksi. Seuraavaksi on aika siirtyä mukaan lomalle raahaamani Sodan ja rauhan ykkösosan pariin taannoisen TV-dramatisoinnin innostamana....

Haydenia ja lumisadetta Italiassa

Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa. Seven, 2010.

Kirjapeto on Italiassa ja pahoittelee aakkosten puutetta, ja koska tuostakin sanasta jai pikkupallerot paalta pois, menee senkin vaarin...

Hiihtoloma tuli todella tarpeeseen ja loman nimesta huolimatta keskeisin aktiviteetti on tarkoitus olla lukeminen. Jostain syysta luen aina lentomatkalla Torey Haydenia. Hayden ilmeisesti myy hyvin kentalla, koska valikoima on joka kerta kattava.

Onnistuin lukemaan koneessa lievassa sivukenoasennossa kirjaa puoleenvaliin, samalla kun olin koytetty kiemurtelevaan lapseen vauvaturvavyolla (juuri nain pain, MINA olin koytetty HANEEN) ja ahdettu toisen ikkunasta kurkistelun ja kaytavalle karkailun valille energiansa jakavan valiin. Proseccoa en sentaan kyennyt samalla siemailemaan vaan jouduin tyytymaan Air Dolomitin muhkeaan salami-voi-sampylaan ja sylimatkustajan kokiksen rippeisiin (housuillani).

Hayden on psykologi ja erikoisopettaja, joka kertoo työssään kohtaamistaan lapsista. Hänen kirjojaan on mainittu myös tirkisteleväksi psyko-hömpäksi. Mielestäni niistä välittyy aito välittäminen lapsia ja rakkaus työtä kohtaan, joten en allekirjoita edellistä. Sitäpaitsi kahden alle 4-vuotiaan terroristin äitinä saa hyviä vinkkejä Haydenin viilipyttymäisestä suhtautumisesta uhoaviin ja tuhoaviin pienokaisiin.

Lapsi muiden joukossa on taattua Haydenia, muttei tarina rankimmasta paasta, mika oli ihan mukavaa. Erotuksena muihin kirjoihin keskeiseksi ja rakastettavimmaksi vaikka myos sarmikkaimmaksi henkiloksi nouseen eraan oppilaan aiti. Lisaksi Haydenin tamankertaisessa ryhmassa seikkailee Pohjois-Irlannista kotoisin olevia, traumatisoituneita lapsia. Kiinnostavin on kahden pienen sisaruksen valinen suhde: toinen vaikenee tyystin ja toinen omistautuu taman hoitamiselle. Mutta kumpi heista onkaan manipuloiva osapuoli?

Tassa kirjassa Hayden viittaa kirjoittamiseensa ja mainitsee asuneensa ulkomailla muutaman vuoden kirjoittamassa ja palanneensa sitten kenttatyohon. Tama antaa uskottavamman viitekehyksen tarinalle, silla myonnan etta mielessani on kaynyt liekohan nama viimeiset kirjat aivan tosielamasta sittenkaan... Niin samankaltaisia tarinat ovat. Mutta ilmeisesti huonosti kohdeltujen, ongelmaisten ja pelastajaa odottavien lasten tarinat ovat sita.

Hayden on positiinen ja reipas ja kaytannollinen ja hanta on ilo lukea. Suosittelen lentomatkustajille seka toimintaterapeutin tenttien kanssa tuskailevalle ystavalleni josta tulee Suomen Torey Hayden. :)

Vilaisin tuossa illansuussa ulos ikkunasta mukavalta lukusohvaltani takan aaressa, vain huomatakseni etta Veronassa sataa lunta! Mitas pelia se tammoinen on?