Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukemisesta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukemisesta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. lokakuuta 2010

Lastenkirjoja McDonald'sista



Lapsille lukeminen on loistava kampanjan aihe! Ja kun se on mainiosti kytketty tuohon kauppareissujen ja lauantailounaan pelastajaan, Happy Meal -ateriaan, välttyy sen pohdiskelulta, pitäisikö kylkiäislelu ekologisesti jättää ottamatta (oikeasti taistelu on hävitty ajat sitten ja yhdestä kylkiäiskoirasta on jopa tullut poikani lempiunilelu).

McDonald'sista saa siis lokakuun ja marraskuun ajan lastenaterian mukana lastenkirjan. Kirjoja on kahdeksan erilaista ja ne ovat tunnettujen tekijöiden todella laadukkaita kirjoja. Hampurilais- & kirjareissuja voi ajoittaa kiinnostavimpien kirjojen mukaan, tietoja ja ajankohdat niistä löytyvät täältä.

Toivottavasti myös jatkoa saavan kampanjan tausta-ajatuksena on alla olevat 10 syytä, miksi lukea lapselle. Allekirjoitan nämä täysin ja lisäisin vielä, että lukeminen avaa vähän vanhemmalle lapselle jopa maailmoita joista vanhemmilla ei ole aavistustakaan. :-)

10 syytä lukea lapselle

1. Lukeminen avartaa lapsen maailmaa, kehittää ajattelua ja antaa uusia ideoita.

2. Lukeminen kehittää lapsen tunne-elämää ja kykyä tuntea myötätuntoa.

3. Lukeminen avaa pääsyn muihin maihin, aikakausiin ja kulttuureihin.

4. Lukeminen kehittää lapsen eettistä ajattelua. Kirjojen tapahtumat ja hahmot auttavat pohtimaan, mikä
on oikein tai väärin, mikä hyvää tai pahaa.

5. Kirjasta saa voimaa. Ne tarjoavat viihdettä ja jännitystä, ne naurattavat, itkettävät ja lohduttavat.

6. Kirjat auttavat katsomaan asioita eri näkökulmista eri ihmisten silmin.

7. Lukeminen auttaa ymmärtämään muita.

8. Kirja on hyvä seuralainen; sen kanssa saat ajan kulumaan yksinäisinä hetkinä.

9. Kirja on helppo ottaa mukaan ja sitä voi lukea melkein missä tahansa.

10. Ääneen lukeminen yhdistää lasta ja aikuista.

torstai 23. syyskuuta 2010

Bloggaritapaaminen

Sosiaalisen median ehdoton edelläkävijä kirja-alalla on Avain & BTJ!
Meidät, eli joukko kirjablogaajia, kutsuttiin tutustumiskäynnille - aivan kuin nuo goodie-bagien ja ilmaispippaloiden supersankarittaret muotibloggarit!

(Myös meillä tapaaminen aiheutti stressiä asuvalinnan suhteen; ollako silmälasipäinen kirjanörtti, mustaan kaapuun pukeutuva syvällinen humanisti vaikko mikä.)

Saimme tavata ihkaoikeita kirjailijoita ja pääsimme kyselemään heiltä suoraan kirjoittamisesta ja kirjoista. Paikalla olivat supersympaattiset Seija Vilén ja Anna Kortesalmi. Arvatkaa harmittiko, etten ollut lukenut Mangopuun alla etukäteen. Nyt tartun siihen sitäkin innokkaamin. Ainakin kirja olisi vahva ehdokas herkullisin kansikuva -kilpailun voittajaksi (kannessa on Vilénin maalaus - tosin väärinpäin käännettynä). Myös Hullu akka! -kirja johon Anna on kirjoittanut jutun, vaikutti kärjekkään hauskalta.

Vastaavanlaisia tapahtumia voisivat järjestää muutkin kustantamot (vink-vink!). Näin suurlukijana, mutta maallikkona, oli todella kiinnostavaa päästä kyselemään miten kirja syntyy, miten markkinointi toimii ja minkälaiset kirjat pääsevät esille, sekä miten blogeihin suhtaudutaan ammattilaisten näkökulmasta.

Teemoja nousi esille vaikka kuinka enkä malta odottaa, että pääsemme jatkamaan juttua.

Kamera on vielä muuton jäljiltä laatikossa (ja puolirikki) joten en pysty nyt liittämään poseerauskuvaa logoseinän edessä. Ensi kerralla!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tunnustan: olen kirjablogaaja


Sain Inalta muiden kirjablogaajien joukossa Beautiful Blogger Award -tunnustuksen. Nimi viitannee meidän kirjabloggareiden osalta puheenvuorojemme sisältöön ja mielipiteiden kauneuteen. Toisin kuin muotibloggarit, olemme nimittäin enimmäkseen kasvottomia tai kirjojen taakse piiloutuneita. :-)

Tai ainakaan emme tavallisesti julkaise kuvia päivän outfitistä. Vaikka idea ei itse asiassa ole lainkaan pöhkö!

"Tässä mä Akateemisessa uusin Itkonen kädessä ja Salvatore Ferragamo -lompsa jo aukeamassa, päivän asu: tennarit (Le Coq Sportif), paita (Zara, ei mee enää kiinni raskausmahan takia), housut (Lindex, nyppyiset), korut (mummun & äidin kokoelmista), asusteet (kirjapölyä), laukku (Esprit, mahtuu kirja)."

Voisimme saada lisää lukijoita ja laajentaa kohderyhmää! Hei vähän human interest -kulmaa mukaan. Ei kirjanörtitkään jaksa joka päivä lukea vaan arvosteluja.

Mutta kiitos siis inspiroivasta tunnustuksesta!

Joka ilmeisesti sisältää ukaasin paljastaa itsestään 7 hurjaa syväluotaavaa seikkaa ja lähettää tunnustuksen edelleen 7:lle blogaajalle. Brr, mystinen luku!

1. Olen lukenut niin paljon kirjoja elämäni aikana, että sen lisäksi että olen menettänyt ajastani kolmasosan nukkuessa, olen tähän mennessä hukannut vajaa 10.000 (nopealla laskutoimituksella) tuntia todellisuutta paossa kirjan kansien välissä.

2. Jos minun pitäisi rakastua ja mennä naikkariin jonkun kirjailijan kanssa (kuolleet tietty lasketaan myös), ottaisin ehdottomasti Roald Dahlin tai Axel Munthen.

3. Kannustan lapsiani ruokapöydässä lukemiseen. (Jotta saan itse lukea rauhassa.) Opetin heitä lukemaan taskulampun valossa peiton alla.

4. Haluaisin tietenkin itsekin olla kirjailija, mutta en ymmärrä miten joku pystyy niin pitkäjänteiseen suoritukseen? Sitäpaitsi olen lukenut liikaa ja jokainen itse kirjoittamani lause tuntuu jonkun plagiaatilta.

5. Osaan kääntää sanoja väärinpäin salamannopeasti. Jos joku sanoo minulle esim. pullakahvi, osaan kääntää sen välittömästi muotoon ivhakallup. Harmi ettei Speden Spelejä enää ole.

6. Olen kokeillut miljoonaa harrastusta, kuten miekkailu, potkunyrkkeily, baletti, lambada, ratsastus, tennis, juoksu, sulkapallo, fudis, sähly, telinevoimistelu, hot-jooga jne. Tämä siis ennen kuin hyväksyin sisäisen nörttini ja löysin kirjablogit!

7. Aloitin blogin testimielessä, koska tutkin tuolloin työelämässä toisen genren blogeja ja niiden hyödyntämistä. Yhtäkkiä tajusin, että verkossa voin vapaasti kertoa lukemistani kirjoista ilman että keskustelukumppani katsoo minua oudosti ja kysyy: "Mitä, oletko lukenut muka senkin?"

En keksi seitsemään blogia, joten laitan minäkin tunnustuksen eteenpäin yhdelle, vähän erilaisen genren blogaaja Peppelle: hän on äitiyslomalla oleva päätoimittaja, joka kirjoittaa elämästä vauvan kanssa ja on myös kovan luokan kirjafriikki.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Kirjamarkkinointi siirtyy nettiin

Kustantamojen markkinointi- ja viestintäosastoilla mietitään kuumeisesti samaa kuin muillakin aloilla: miten muuttaa tyytyväiset asiakkaat suosittelijoiksi? Vinkkejä ja suositteluja haetaan eniten netistä ja sosiaalisesta mediasta saarnaavatkin nyt kaikki kynnelle kykenevät: viestintä-, media-, mainos- ja digitoimistot (sekä kaikki muut mahdolliset jotka haluavat osansa kakusta). Ne yritykset jotka Web 2.0:ssa eivät vielä ole, potevat huonoa markkinoinnillista omaatuntoa.

Kirjapiirit ovat valtavan suosittuja ja kirjavinkkisivuja sekä kirjablogejakin on jonkin verran. Kirjan suositteleminen kaverille kahvipöydässä saattaa saada hänet ostamaan sen, mutta jos suosittelu tapahtuu esim. Facebookin kautta, saattaa sata muutakin ihmistä innostua ja ostaa kirjan. Voisiko meidät lukutoukat valjastaa levittämään uutuuskirjoista hyvää sanomaa?

Tätä yrittää ainakin Gummerus, jonka Facebook-kampanjan kautta useamapikin kirjabloggari tilasi "tykkäämällä" John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Sivustolla on 485 tykkääjää, 500 ensimmäistä sai kirjan (osa on saattanut poistaa sivuston listaltaan kirjan saapumisen jälkeen). Sivulla ei suoraan kehoitettu arvostelemaan kirjaa, mutta keskusteluosiossa voi siitä kertoa mielipiteensä. Tähän mennessä vasta jokunen on aktivoitunut.

Ilmeisesti Gummerus on kirja-alan edelläkävijä (!) word of mouthin hyödyntämisessä, sillä pääsin Avun lukupiiriin joka on myös Gummeruksen järjestämä. Ilmoittautuneiden joukosta valittiin tietty määrä, jotka saavat kolme dekkaria luettavakseen. Kirjailijat ovat minulle uppo-outoja, joten luen ne mielelläni: Douglas Preston - Isku, Lincoln Child - Utopia sekä Douglas Preston & Lincoln Child, Kuoleman asetelma (kuulostaa vähän Remekseltä - eikö vain?).

Tähän kampanjaan valitut taas sitoutuvat lukemaan kirjat ja antamaan niistä arvostelunsa netin kautta. Arvosteluja saatetaan myös siteerata mainonnassa.

Mietin itse näitä asioita työkseni ja vaikka en tunne sen tarkemmin kirja-alaa, arvelisin että sanoma- ja naistenlehtien arvostelut sekä hyllysijoittelu kirjakaupoissa ovat keskeisiä kirjan myynnille. Näkyvyys netissä vähintäänkin tukee tätä ja tietyn kohderyhmän kirjoissa voi aivan varmasti olla jopa keskeinen tekijä.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

SYKSYN kirjalistat


(Kuva: Pia Nikkinen, Etelä-Karjalan kuvapankki)

Olen kurja ilonpilaaja kun puhun syksystä, vaikka aurinkokin näyttää taas pilkistelevän... Näin loman loputtua tuntuu vain että tässä se kesä nyt sitten oli. Homma hoidettu!

Ajattelin lukea hieman systemaattisemmin syksyllä. Muutakin kuin vain käteeni ensimmäisenä osuvia ajanviettokirjoja. Esim. HS:n loistavasta klassikkoautomaatista voisi hakea muutaman teoksen, joihin tutustua.

Ja sitten muutaman uutukaisen kirjan. Kävin kurkkimassa kustantamojen syksyn uutuuksia. Julkaistavien kirjojen määrä on VALTAVA! Miten nämä ikinä voivat kaikki maksaa itsensä takaisin Suomen väkiluvulla? En yhtään ihmettele, että ala on hankala ja turbulenssissa.

Vaikka kyllä olisi kiva olla töissä kustantamossa...!

Nyt listalla ovat:

Suomalaiset
Laura Honkasalo: Eropaperit
Eve Hietamies: Yösyöttö
Peter Franzen: Tumman veden päällä

Vakavastiotettava kirjallisuus :-)
Alice Munrolta on tulossa uusi suomennos.
Thomas Mann: Tohtori Faustus (maannut hyllyssä vuoden - jumaloin Mannin novelleja yli kaiken, mutta tämä on niin paksu...)

Italia-teemaisia
Annakaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan
Kirsi Piha: Medicien naapurissa: pieni talo Italiassa

Tositarinat
Sarita Skagnes: Vain tytär

Kauhu
Stephen King: Auringonlaskun jälkeen (teinivuosieni - ja muidenkin - suosikkikirjailija!)

Onko vinkkejä/inside-tietoa syksyn muista uutuuksista?

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kirjapeto goes muotiblogi


Myös uima-altaassa VOI lukea. Ei aallokkoa eikä selkää painavaa aurinkotuolin saumaa. Kesän hitti - turbaani (tehty mekosta) - ja joka kesän kestohitti - venähtäneet bikinit - kruunaavat mukavuudenhaluisen himolukijan vilpoisen hetken. Uimapatjaa keikuttavat aviomiehet saisivat keksiä muuta tekemistä (sen jälkeen kun Italia tippui MM-kisoista, ovat ko. lajin edustajat olleet varsinaisia kiusankappaleita).

Ainoa ongelma on että Valkoisen tiikerin jälkeen kesäpokkarit on luettu. Lievää angstia on siis ilmassa. Haahuilin jo levottomana anopin kirjahyllyn ääressä. Se koostuu lähinnä Italian yhteiskunnan mädännäisyyksia ruotivista poliittisista analyyseistä sekä Danielle Steelestä. Veikkaan, että päädyn jälkimmäiseen. Aurinko on vain laskenut aivotoimintani sisiliskon tasolle ja antaisin mitä tahansa mehukkaasta suomenkielisestä hömppäpokkarista tai dekkarista!














maanantai 7. kesäkuuta 2010

Keskenjääneiden kirjojen (ja uupuvien arvostelujen) kerho

Kylläpä on ollut vaikeaa aloittaa kirjoittaminen uudestaan! Olen potenut huonoa omaatuntoa samalla kun viikot vierivät ja arvosteltavien kirjojen pino kasvaa ja alkaa jo uhkaavasti huojua...

Totuus on että olo on ollut heikko suht pitkään ja samalla olen tehnyt paljon töitä. Mälsää!

Sydämellinen kiitos muuten kaikille onnitteluista.

Aloitin viikonloppuna John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverissä, joka on piitkä ja koukuttava. Aloin olla jo tarinassa sisällä neljänneksen lukeneena. (Ja tyytyväinen itseeni, kun en lue vaihteeksi roskaa.) Mutta, mutta. Sitten sain käsiini Charlaine Harrisin Veren voima.

Olen ollut katkera, kun en jaksa valvoa maanantaisin ja katsoa True Blood -sarjaa. Odotan äitiyslomaa vain siksi, että voin lainata DVD-paketin ja katsoa sarjan putkeen. Kirja auttaa ensi hätiin; luin muutaman ekan sivun ja se on juuri niin raflaava ja saippuasarjamainen kuin odotinkin. Luulen, että joudun lukaisemaan sen nyt Irvingin välipalana. (Jotkut kirjat vaativat sellaisia.)

Katsoin muuten jokin aika sitten lukupiirini suositteleman ruotsalaisen vampyyrileffan Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in). Suosittelen! Ei ollut pelottava, mutta tunteita herättävä ja hyvin erilainen.

Vielä en voi luvata täysin ryhdistyväni, mutta yritän parhaani...!

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Lukutoukan laiskamato

Monella kirjabloggarilla on näköjään ollut hieman sesongin vaihtumisesta johtuvaa taukoa. (Sulavat lumet ovat käypä tekosyy kaikkeen laiskuuteen, kirjoittamisen lisäksi esim. siivoukseen tai ulkoiluun liittyvään.) Kirjapeto lakosi lisäksi petiin vanhan kunnon oksennustaudin kourissa. Tämä pöpö esti tehokkaasti kaiken lukemisen. Edes kevyt dekkari ei käynyt. Vellominen lisääntyi vain rivivälin tihetessä.

Lisäksi kun voin eniten pahoin, mieleeni tuli pakonomaisesti vastikään lukemani Kosteikkoja, joka kohotti yökkäykset potenssiin kymmenen.

Anteeksi likaiset yksityiskohdat. Onneksi vaiva ei tartu nettiteitse.

Olen kyllä ennen ja jälkeen sairastumiseni lukenut muutaman hyvinkin bloggauksen arvoisen kirjan ja lupaan palata niihin tuotapikaa. Toinen oli Håkan Hessen Kim Novan badade aldrig i Genesarets sjö. Suosittelen etsimään sen kirjaston kätköistä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Lehti, jota kukaan ei lue


Perjantaiaamun kirjattomuuden puuskassa nappasin bussilukemisiksi mukaan Dan Brownin The lost symbol. Olen sivulla 20, joten en osaa vielä kommentoida. Aikaisemmista Da Vinci koodi oli oikeinkin viihdyttävä, Enkelit ja demonit meni rannalla ja Meteoriitin olisi voinut jättää hyllyyn.

Oletteko lukeneet ja mitä piditte? Onko page-turner, kuten mainostettu?

The lost symbol on kyllä hieman liian iso aamubussiin. Kevyet pokkarit soveltuvat parhaiten työmatkalle, mahtuvat käsilaukkuun eivätkä tee liian hankalaksi lipun kaivelua kassin pohjalta hansikkaat kuraiselle lattialle tipauhdellen.

Dan Brown ei ehkä tosin ole edustavinta lukemista julkisella paikalla. Toisaalta aika harvoin kukaan kiinnittää huomiota siihen, mitä luen julkisissa, tai yritä salalukea olan takaa. Ainoastaan kun luen Seiskaa metrossa, tunnen halveksivien katseiden pyyhkivän sen värikästä kantta ja sitten arvioivan minua (huonoin pistein).

Saan Seiskan vapaakappaleena töihin ja myönnän, että luen sen erittäin mielelläni aina torstaisin! Usein juuri työmatkalla. Lehti on kivan camp-henkinen ja juorut ovat aina piristäviä; jos niitä ei löydy tarpeeksi meheviä lähipiiristä, voi aina tukeutua Seiskaan. Älkää siis katsoko pahasti metrossa kiihkeästi Seiskaa lukevaa tyttöä: hän on vain uupunut kirjabloggari joka viettää rentouttavan hetken kahden syvällisen maailmankirjallisuuden klassikon välillä... :)

tiistai 5. tammikuuta 2010

Lukemisen sielu ynnä kömpelöä takaa-ajoa



Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus. WSOY, 2009.


Laita tietokonenörtti kirjoittamaan dekkaria ja katso mitä siitä syntyy: mekaanista kerrontaa, jäykkiä koreografioita, nyyhkyttäviä naispäähenkilöitä.

Libri di Lucan idea kuulostaa usvaisen mystiseltä sekoitukselta Da Vinci koodia, Tuulen varjossa -kirjaa ja mieletöntä (siis hyvässä mielessä) Yhdeksäs portti
-leffaa. Toisin sanoen, nahkakantisia hapertuvia käsikirjoituksia, keskiaikaisia demoneja, vaaroja kirjakaupan pölyisissä varjoissa, kaunottaria, joiden seurassa henkesi on pelissä. Aah!

Salaperäinen, aikojen alusta juontava järjestö kirjasta löytyykin. Siihen kuuluu luonnollisesti vaikutusvaltainen liikemies (jolta puuttuu vain silmälappu, kultasormi tai rullatuoli ja valkoinen kissa), vahvarakenteinen apuri sekä kiero ja heikko soluttautuja. Hahmot osoitellaan pahiksiksi niin selkeästi kirjan alussa, että luulin sen olevan hämäystä.

Tapahtumamaa Tanskasta matkataan loppukohtausta varten Egyptiin, tuohon muinaisten kulttien kehtoon. Alexandrian uutukainen kirjasto on kuin Da Vinci koodin Louvre, kummassakin rakennusten modernit lasiset pyramidit kohtaavat vanhan kulttipaikan mystisen tunnelman. Elokuvasopimus on jo tehty ja veikkaan, että kirjasta saa kelpo leffan. Kööpenhaminaa en muista nähneeni elokuvan ympäristönä ja kirjassa on sinänsä ainekset vauhdikkaaseen trilleriin (jos lukukohtaukset saadaan tehdyksi niin, että erikoistehosteet eivät näytä falskeilta).

Tarinan idea sinällään on hyvinkin mielenkiintoinen. Osalla ihmisistä on erityisiä kykyjä, joiden avulla he voivat vaikuttaa muihin lukemalla tekstejä tai vastaanottamalla muiden lukemaa. Lähettäjät ja vastaanottajat voivat painottaa tekstin eri osia ja muuttaa hienovaraisesti (tai radikaalisti) kuulijan asenteita, mielipiteitä ja tunteita. Tämähän on kirjallisuuden idea, eikö?

Kirjassa lähettäjät kokevat lukemansa kuvina, joita he värittävät luoden voimakkaita tunnelmia. Tämäkin on mielenkiintoista. Epäilen, että ihmiset jotka eivät koskaan lue tai eivät ylipäätänsä pidä lukemisesta, näkevät kirjan sivulla vain valkoisen pohjan ja mustia kirjaimia, joista he muodostavat sanoja ja lauseita. Tämän täytyy olla työlästä ja tylsää!

Lukemisesta pitävällä taas sivu häipyy, ja samalla kun silmät kulkevat rivillä automaattisesti merkityksiä muodostaen, elävät aivoissa tekstistä syntyvät mielikuvat kuin elokuva konsanaan. Mistä tämä johtuu? Onko joillain meistä vain... salaperäisiä kykyjä, joita ei ole vielä aktivoitu?

Itse muistan jopa kaksikymmentä vuotta sitten lukemani kirjan herättämät tunnelmat ja mielikuvat tapahtumapaikoista ja henkilöiden ulkonäöstä, samalla lailla kuin Jonille käy kirjan lopussa. Libri di Luca saa siis pohtimaan lukemisen sielua ja dynamiikkaa, niin systeemisuunnittelijan kirjoittama kuin onkin.

lauantai 19. joulukuuta 2009

Ihanat kirjastontädit & kielletyt kirjat

Nykyään vanhemmat ovat kauhuissaan lastensa netin käytöstä. Kieltämättä sieltä saa käsiinsä kaikenmoista materiaalia. Tahtomattaankin – välillä aukaisee sokkona suositellun linkin, tietämättä mitä rävähtää silmille ja syöpyy verkkokalvoille. Koneessani onkin jo varmuuden vuoksi lapsilukko. Sen salasana tosin on esikoiseni nimi. Mikä ei välttämättä haittaa, koska esikoiseni on kolmevuotias eikä osaa kirjoittaa. (Tietokonetta hän kyllä osaa käyttää, muun muassa klikata Youtubesta esiin uusia traktorivideoita.)

Mutta osattiin sitä ennenkin. Kirjastossa ei ole ikärajoja ja laajensin alakouluikäisenä tajuntaani aikuisten osaston kirjoilla. Luin esimerkiksi kaiken juutalaisvainoista käsiini saamani, joka osin oli aika rankkaa tekstiä.

Ehdoton kielto on tietty paras motivaattori. Keskustelin muffani kanssa kirjoista noin kymmenenvuotiaana, ja hän mainitsi Émile Zolan kirjaan liittyen jonkin seikan. Muffa lupasi kertoa kirjan nimen minulle vain, jos pyhästi lupaan, etten lue sitä ennen kuin olen täysi-ikäinen.

Lupasin kärkkäästi.

Kirja oli Nana. Se löytyi seuraavana päivänä lähikirjastosta varsin vaivatta. Ahmin kirjan, joka oli loistava, mutta olin hieman pettynyt K-18-osastoon. Villein kohta oli ehkä se, jossa Nana seisoo peilin edessä ilkosillaan ja hänen maidonväristä ihoaan tms. hehkutetaan. Paljasti petokseni muffalle, joka oli olevinaan kovin pahoillaan, että oli näin turmellut viattoman mieleni (taisi tehdä koko jutun tahallaan).

Oikeista K-18-kirjoista muistan lämmöllä 1800-lukulaisen Fanny Hillin, historiallisen Haaremin valtiattaren sekä kirjanakin mahtavan Kummisedän.

80-luvulla oli kovasti muodissa sveitsiläinen psykologi Alice Miller. Äiti ei antanut minun selailla lainaamaansa Alussa oli kasvatus -kirjaa, sen julmien lapsuuskuvauksien vuoksi. Rikoskumppanini kirjastontäti auttoi minua taas auliisti paikantamaan kirjan psykologia-hyllystä. En voinut olla leveilemättä oveluudellani, ja luin kirjaa varsin avoimesti, joten en päässyt valitettavasti kovin pitkälle ennen kuin se konfiskoitiin minulta.

Kirjojen kautta pääsee kuitenkin avaamaan kiellettyjä ovia turvallisemmin kuin netissä. Katseen voi nostaa riviltä milloin tahansa, eikä oma mielikuvitus pysty luomaan kuvia, jotka ovat kauheudessaan oman ymmärryksen ulottumattomissa. Suosittelen siis nuorille kiellettyjen kirjojen lukemista: se on hauskaa ja lisäksi sinua kehutaan fiksuksi ja ahkeraksi, toisin kuin netissä roikkumisesta!

Mitä ikätasolle sopimattomia kirjoja te olette lukeneet?

maanantai 14. joulukuuta 2009

Ratkiriemukas kysely kirjahyllystä

Sain kyselyn jo kuukausia sitten äidiltäni Facebookissa (jota ilmeisesti muutenkin kansoittavat 60+ oopperan ystävät). :-) Haastan teidät lukijat vastaamaan osaltanne kyselyyn, lupaan että se on hauskaa: vietin vartin skumppalasi ja muistilehtiö kädessä kikatellen kirjahyllyni edessä.

Ja kun tälle tielle lähdettiin, haastan erityisesti Inan, Cathyn, Kirjasieppo Marin ja Magica de Spellin. Sori vaan! :-)

Vastaa siis seuraaviin, syvästi henkilökohtaisiin, kysymyksiin käyttämällä kirjahyllyssäsi olevien kirjojen nimiä. Tässä omani:

Oletko mies vai nainen?

Toinen sukupuoli

Kuvaile itseäsi.
Italialaiset kengät

Kuinka voit?
Levoton nainen

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Revolutionary road

Mihin haluaisit matkustaa?
Linnunradan liftaajan käsikirja

Kuvaile parasta ystävääsi.

Pieni ystävä

Mikä on lempivärisi?
Black & Blue

Millainen sää on nyt?

Lumen taju

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Mörkögda augustinatt

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Twin Peaks

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Jumalainen näytelmä

Millainen parisuhteesi on?
Storia di un amore straordinario

Päivän mietelause?
Juoppohullut vallankahvassa

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Ei hunningolle tänään

Miten haluaisit kuolla?

Tender is the night

Mottosi?
Pöytään ja vuoteeseen

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Lukuhaaste

Ina heitti minulle lukuhaasteen ja herätti Kirjapedon unestaan. Kiitos! Kirjapedolla on ollut sikainfluenssa jonka aikana olen itse asiassa lukenut vinon pinon joka ns. hyvää kirjallisuutta, en vain Aku Ankkoja (jonka juuri tilasin 3-vuotiaalleni ja muistin miksi ne ovat niin hyviä - äiti on yhtäkkiä ruvennut lukemaan kumman kernaasti iltasatuja...). Nyt kesken on Antonio Moravian Keskipäivän aave, josta heti kun saan sen nautittua loppuun.

Ja haasteeseen:

1.Mikä kirja itketti?
Axel Munthen Huvila meren rannalla -kirjan loppu itkettää aina hartaasti, koska se on niin kaunis ja apea ja kertoo elämän katoavaisuudesta. Minä tosin saatan itkeä jopa katsoessani Beverly Hills 90210 -sarjaa. Tai mainoksia.

2.Mikä nauratti?
Andrea Camillerin Montalbano-dekkarit naurattavat niin että vallan vatsaan sattuu. Olen lukenut ne italiaksi, joten en tiedä toimivatko käännökset samalla tavalla. Alkuperäisteoksissa naurattavat jo sisilian murteen hauskat ilmaisut.

3.Mikä oksetti?
J.T. Leroyn Petollinen on ihmissydän. Pienen lapsen kurja rakkaudeton elämä ja suoranainen kidutus oksetti niin että yäk. Onneksi paljastui että kirja ei olekaan tositarina. Se kävi kyllä mielessä lukiessani: miten jonkun ympärille voi eksyä noin paljon sairaita aikuisia..? Toki kamalia lapsikohtaloita on oikeastikin olemassa.

4.Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
Mika Waltarin oikeastaan kaikkiin, vaikka päähenkilöt miehiä ovatkin. Ilmeisesti olen siis naivi ja kärsin maailmantuskasta, kuten esim. Mikael Hakim. Lapsena Jane Eyreen, koska tunsin itsenikin vähän sivustakatsojaksi; luin Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaanin varmasti viisi kertaa.

5.Minkä kirjan jätit kesken?
Tapa, jonka olen omaksunut vasta viime vuosina. Usein käy niin että aloitan kirjaa joka vaatisi vähän lukurauhaa, sitten käsiini osuu esim. uusi Vares-dekkari ja alkuperäinen luettavani jää.. Näin on käynyt viime kuukausina mm. Faustukselle ja Sodalle ja rauhalle. Ne eivät siis ole lopullisesti kesken jätettyjä toivon...

6.Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Alessandro Bariccon Oceano Mare. Kuinka tylsä ja tekotaiteellinen kirja voi olla. Ja arvostettu vielä. Tai James Ellroyn Musta Dahlia, ällö dekkari - täysin turhaa lukea.

7.Minkä kirjan luit uudestaan?
Jack Londonin Merisuden (kouluikäisenä, koska olin ilmeisesti rakastunut kirjan pahikseen Wolf Larseniin) sekä Axel Munthen Huvila meren rannalla, josta olen jo jankuttanut tarpeeksi.

8.Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)?
Onko Himoshoppaaja-sarja tarpeeksi paha?

9.Mitä kirjaa suosittelet?
Viime vuodelta yksi kevyt & kiva kertomus erikoisesta elämästi oli Alexandra Fullerin Ei hunningolle tänään (afrikkalainen lapsuuteni).

10.Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?
Voin ylpeillä lähinnä sillä, miten nuorena olen lukenut tiettyjä kirjoja. Luin 10-vuotiaana Emile Zolata ja Dostojevskiä, ja opettajani luuli lukuraporttejani väärennöksiksi. Viime aikoina olen ollut niin laiska etten voi kerskua millään kirjallisella uroteolla.

Ja minä haastan vuorostani Cathyn ja Magica de Spellin :-)

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Lukuasennot dahlian varjossa

Luen parhaillaan Tuulen varjossa -kirjaa, jonka kirjoitustyyli muistuttaa minua jostain kumman syystä Mustasta dahliasta, joka oli kamala, etovaa väkivaltaa ja kieroutumia sisältävä kirja. Ehkä tämä johtuu tarinan makaabereista yksityiskohdista ja hengästyttävästä, dekkarimaisia heittoja vilisevästä kerronnasta. Daaliamaisesta sivumausta huolimatta pidän kovasti kirjasta ja sen sarjakuvamaisia tunnelmia luovasta kerronnasta ja humoristisesta dialogista. Ja tietysti siitä, että se kertoo kirjoista. Lisää seuraa kun olen saanut sen loppuun YTV:n bussiin, rullaportaisiin ja varastettuihin iltahetkiin keskittyvissä lukutuokioissani.

Halusin itse asiassa postata hankalista lukuasennoista ja niiden helpottamisesta. Näihin lienevät törmänneet myös muut patologisesti lukevat:

KYLPY Kuumasta vedestä ylös törröttävät kädet puutuvat ja jäätyvät. Jos lämmität ja lepuutat yhtä kättä hetken aikaa veden alla, muuttuu se kosteaksi ja tahmeaksi ja sormet imeytyvät kiinni sivuihin, erityisesti jos luet huokoista pokkaria.

AURINKOTUOLI Pakko ottaa arskaa koko ajan selkään, jotta saa lukea auringon häikäisemättä. Jos laittaa aurinkotuolin suoraksi ja kirjan maahan, joutuu nojaamaan leukaansa kovaan muoviin samalla kun pitää käsillä kirjaa auki. Seurauksena leukalihasten jäykistyminen. Jos laittaa pyyhkeen pehmennykseksi, seuraa leuan puutuminen ja pilkulliseksi muuttuminen froteetupsujen ansiosta.

RUOKAPÖYTÄ Kirja oikealle puolelle, lautanen vasemmalle. Kädet työstävät ruokaa haarukalla ja veitsellä vasemmalla ja keho ja pää ovat kääntyneet oikealle, kirjan suuntaan. Jos luettavana on tiukka dekkari, pitää aukeama venyttää kunnolla auki, niin että liimasaumat vähän ratkeilevat ja laittaa painoksi esim. puinen pannunalunen.

RUOKAPÖYTÄ OSA 2 Jos taaperoikäinen haluaa istua sylissä ja sörkkiä ruokaasi, toimi seuraavasti. Lapsi syliin. Kohota polvia niin että vain varpaasi koskevat lattiaa, näin lapsi pysyy ilman putoamatta kiinni pitämistä, kätevästi pöytää vasten likistettynä. Pidä kirjaa vasemmassa kädessä lapsen vasemmalla puolella. Unohda veitsi ja muutkin ruokatavat. Pidä haarukkaa oikeassa kädessä lapsen oikealla puolella ja yritä sieltä saada suupaloja lapsen pään yli suuhusi. Jos lapsen hiuksiin tippuu hieman kastiketta, älä välitä, kukaan ei huomaa: siellä on nimittäin paljon muutakin.

torstai 1. lokakuuta 2009

Lukupiirien sietämätön keveys

Viettäessäni aikaa ulkomailla kotirouvana liityin paremman puutteessa muutamaankin kirjakerhoon. Toisessa vaihdettiin ruotsinkielisiä kirjoja. Otin mukaan kuusi kuukautta vanhan vauvan. Ennen kuin kirjoja päästiin vaihtelemaan, juotiin aperitiivejä ja syötiin neljän ruokalajin illallinen. Keskustelin riikinruotsiksi vastapäätäni istuvan keski-ikäisen rouvan kanssa ratsastuksesta, vauvan penslatessa hiuksiani salsa tonnata -kastikkeella. En tiedä ymmärsikö hän mitään mitä sanoin. Itse ainakin ymmärsin tuskin lainkaan, mitä hän hän sanoin. Onneksi muutimme pian sen jälkeen seuraavaan maahan, joten minun ei tarvinnut keksiä tekosyytä pois jäämiselle. Sain joka tapauksessa lainaksi Zadie Smithin Vita Tänder (Valkoiset Hampaat) joka oli huippuhyvä ja Marie Hermansonin Musselstranden, jota lukemattakin olisin elämäni voinut elää. En ehtinyt palauttaa niitä, mutta heille jäi toisaalta kaksi Mankelliani. Förlåt!

Toisen kirjallisuuskerhon mainos taas kertoi, että viimeksi kerhon rouvat olivat lukeneet Axel Munthen Huvila meren rannalla. He eivät pitäneet siitä. He ei-vät pi-tä-neet sii-tä. Eivätkä he voineet alkuunkaan ymmärtääkään, miksi heidän ikinä voitaisi edes olettaa pitävän siitä! Axel Munthen romaanista, jonka lopussa valun sohvalta alas kuin märkä läntti enkä voi uskoa enää ikinä lukevani yhtään kirjaa, koska mikään niistä ei kerro elämästä ja kuolemasta Axel Munthen lailla. Jonka luen kerran vuodessa ja aina pelkään yhtä paljon vesikauhuista koiraa, vaellan horkassa Napolin koleran saastuttamissa ghetoissa, kiidän Lapin sammaleisen hämärissä metsissä kuullen keijukaisten kellot ja nousen Anacaprin rinnettä viinin ja auringon lämmittäessä kasvojani. Ja jonka minulle on antanut muffani, joka oli lääkäri niin kuin Axel Munthe, ja jota rakastin yli kaiken ja jonka lempikirja se myöskin oli.

Toisaalta Mrs. Hall, jota täten kiitettiin, oli leiponut erinomaisia keksejä ja lupasi monistaa reseptin kaikille seuraavaksi kerraksi, jolloin keskustellaankin jostain vähän mukavammasta kirjasta!

Kirjasyndroomat

Puolet suvustani ovat lääkäreitä ja sen muut jäsenet kroonisesti luulosairaita. Ehkä siksi olen kehittänyt jopa suurimpaan intohimoonikin liittyen muutaman keskivakavan oireen. Tunnistatko sinä ne?

Loppuvan kirjan syndrooma
Kun olen päässyt kirjan imuun, vilkaisen aina välillä tyytyväisenä mikä paksu ja tiivis nippu lukemattomia sivuja on jäljellä. Puristelen sivunippua ja totean että se ei kutistu edes voimaa käyttäen. Puolessavälin tiiliskiveä menee vielä hyvin. Sitten alan vähitellen huolestua. Enää yksi kolmasosa jäljellä. Se on kamalaa; kohta joudun luopumaan kirjan maailmasta ja sukeltamaan takaisin omaani ja etsimään uuden kirjan, ja kestää aikaa ennen kuin siihen vuorostaan uppoaa. Yritän hidastella. Luen joka sanan ja lauseen, en vain lennätä katsettani ahnaasti riveillä. Viimeiset 40 sivua säästän, kunnes kukaan ei häiritse minua ja on saanut ukaasin ollakaan häiritsemättä. Korkkaan viinipullon. Avaan keksipaketin. Kaikkien sohvatyynyjen on oltava täydellisesti. Valon sopivan himmeä. Sitten avaan hiirenkorvan kohdalta. Ja silti, loppu on aina niin valju, ja tyhjä, ja kesken jäävä.

Between the books -syndrooma
Vähemmän eksistentiaalinen ahdistustila. Ilmenee levottomuutena, kirjahyllyn edessä kävelemisenä, kirjojen ulos ottamisena ja takaisin laittamisena. Anttilan kuvaston lukemisena ruokaillessa. Televisio-ohjelmien katseluna! Miehen kanssa keskusteluna ruuan hinnasta, Champions Leaguesta ja Italian politiikasta. Edellinen kirja on loppunut ja erityisesti jos se oli hyvä, seuraavaa on hankala kelpuuttaa. Jos loppunut kirja oli ruotsalainen dekkari, ongelmaa voi siirtää lukemalla jatko-osia ja kirjailijan kollegoiden sepustuksia. Ellei sitten kyseessä ollut Stig Larsson, jolloin täytyy tyytyä toivomaan että haamukirjailija jatkaisi mielettömän ihanan Lisbetin seikkailuja.