tiistai 7. syyskuuta 2010

Tunnustan: olen kirjablogaaja


Sain Inalta muiden kirjablogaajien joukossa Beautiful Blogger Award -tunnustuksen. Nimi viitannee meidän kirjabloggareiden osalta puheenvuorojemme sisältöön ja mielipiteiden kauneuteen. Toisin kuin muotibloggarit, olemme nimittäin enimmäkseen kasvottomia tai kirjojen taakse piiloutuneita. :-)

Tai ainakaan emme tavallisesti julkaise kuvia päivän outfitistä. Vaikka idea ei itse asiassa ole lainkaan pöhkö!

"Tässä mä Akateemisessa uusin Itkonen kädessä ja Salvatore Ferragamo -lompsa jo aukeamassa, päivän asu: tennarit (Le Coq Sportif), paita (Zara, ei mee enää kiinni raskausmahan takia), housut (Lindex, nyppyiset), korut (mummun & äidin kokoelmista), asusteet (kirjapölyä), laukku (Esprit, mahtuu kirja)."

Voisimme saada lisää lukijoita ja laajentaa kohderyhmää! Hei vähän human interest -kulmaa mukaan. Ei kirjanörtitkään jaksa joka päivä lukea vaan arvosteluja.

Mutta kiitos siis inspiroivasta tunnustuksesta!

Joka ilmeisesti sisältää ukaasin paljastaa itsestään 7 hurjaa syväluotaavaa seikkaa ja lähettää tunnustuksen edelleen 7:lle blogaajalle. Brr, mystinen luku!

1. Olen lukenut niin paljon kirjoja elämäni aikana, että sen lisäksi että olen menettänyt ajastani kolmasosan nukkuessa, olen tähän mennessä hukannut vajaa 10.000 (nopealla laskutoimituksella) tuntia todellisuutta paossa kirjan kansien välissä.

2. Jos minun pitäisi rakastua ja mennä naikkariin jonkun kirjailijan kanssa (kuolleet tietty lasketaan myös), ottaisin ehdottomasti Roald Dahlin tai Axel Munthen.

3. Kannustan lapsiani ruokapöydässä lukemiseen. (Jotta saan itse lukea rauhassa.) Opetin heitä lukemaan taskulampun valossa peiton alla.

4. Haluaisin tietenkin itsekin olla kirjailija, mutta en ymmärrä miten joku pystyy niin pitkäjänteiseen suoritukseen? Sitäpaitsi olen lukenut liikaa ja jokainen itse kirjoittamani lause tuntuu jonkun plagiaatilta.

5. Osaan kääntää sanoja väärinpäin salamannopeasti. Jos joku sanoo minulle esim. pullakahvi, osaan kääntää sen välittömästi muotoon ivhakallup. Harmi ettei Speden Spelejä enää ole.

6. Olen kokeillut miljoonaa harrastusta, kuten miekkailu, potkunyrkkeily, baletti, lambada, ratsastus, tennis, juoksu, sulkapallo, fudis, sähly, telinevoimistelu, hot-jooga jne. Tämä siis ennen kuin hyväksyin sisäisen nörttini ja löysin kirjablogit!

7. Aloitin blogin testimielessä, koska tutkin tuolloin työelämässä toisen genren blogeja ja niiden hyödyntämistä. Yhtäkkiä tajusin, että verkossa voin vapaasti kertoa lukemistani kirjoista ilman että keskustelukumppani katsoo minua oudosti ja kysyy: "Mitä, oletko lukenut muka senkin?"

En keksi seitsemään blogia, joten laitan minäkin tunnustuksen eteenpäin yhdelle, vähän erilaisen genren blogaaja Peppelle: hän on äitiyslomalla oleva päätoimittaja, joka kirjoittaa elämästä vauvan kanssa ja on myös kovan luokan kirjafriikki.

5 kommenttia:

  1. Jee! Kiva att du ännu läser bloggen! Nu ska jag länka till dig.

    VastaaPoista
  2. Toi muodin yhdistäminen blogiin on loistoidea! ;D Pitäiskö ottaa joku kirjabloggaajien haaste: kuukauden ajan jokaisen bloggaajan pitää kertoa, mitä on päällä, hahaa! Saatais oikein lukutoukkien friikkishow. Ja tietty valokuva mukaan.

    Tänään kulahtanut Mangon villatakki ja mustat pellavahousut, koska en loman jäljiltä mahdu vieläkään oikeisiin työhousuihin.

    VastaaPoista
  3. Jag har nästan skrivit om mode i min bokblogg :) (Kiva att hitta lite finskspråkiga bokbloggar, läser bara rikssvenska annars)

    http://bokbabbel.blogspot.com/2010/08/mix-n-match.html

    VastaaPoista
  4. Hahaa, mulla on nyt niin hyvä pukeutumiskuukausi, että voisin vaikka lähteä tuohon muotihaasteeseen ;). Haastoin itse itseni nimittäin kuukauden ja kuuden vaatteen haasteeseen http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2010/8/19/sinut-on-haastettu.html työvaatteiden osalta, ja aamusäntäilyä se on kyllä helpottanut.

    VastaaPoista