Miksi Stephen King on niin hyvä? Olenko leimautunut häneen liian pienenä vai onko hän vain kertakaikkiaan (kauhun) mestari? Laitoin kauhun sulkeisiin, koska Kingin kirjoissa ehkä parasta on arjen kuvaus: miesten väliset kinkku-sinappileipä- & olut-hetket tai lasten keskustelut puuhun rakennetussa majassa. Kingin arkipäivän hahmot ovat hivenen raadollisia (kuten mekin) ja heidän päässään poukkoilee kummallisia ajatuksia (kuten meidänkin), vaihdellen hupaisista kammottaviin.
Kauhu hiipii aina näyttämölle varkain. Tammen julkaiseman uuden kokelman kolmessatoista tarinassa on yliluonnollista kauhua vain osassa, ja niistäkin se pakollinen hirviöjuttu on selitettävissä aistiharhoiksi. Tarina psykiatrin pakeille tulevasta pakkoneurooseista kärsivästä potilaasta onkin parasta Kingiä; kuka meistä ei olisi laskenut rivissä olevia esineitä tai kenestä hiljainen metsä ei olisi joskus aivan yhtäkkiä näyttänyt uhkaavalta.
Viihdyttävämmästä päästä (jos kärsit ahtaanpaikankammosta ja tykkäät rypeä siinä) oli kertomus vihamiehensä toimesta kaatuneeseen työmaavessaan suljetuksi joutuvasta miehestä. Tässä stoorissa on anarkistista voitonriemua. Loppuselityksissä King kertoo jutun kirjoittamisen olleen arveluttavan hauskaa lähinnä aihepiirin edellyttämien ruokottomuuksien johdosta. Minulla on 2- ja 4-vuotiaat lapset joten aihepiiri on kotonamme (korkeakirjallisuuden lisäksi) jokapäiväinen keskustelunaihe ja huumorintajumme varsin samanlaiset (juu, ja minä taas olen 34-v), joten arvostin Kingin rohkeaa tarttumista vessahuumorin ja kauhun yhdistelevään oivaan alalajiin.
Muissa tarinoissa sivutaan ennakkoaavistuksia, rakkautta kuoleman rajan ylitse, kaksoistornien romahtamista, ihmeparantumisia ja murhanhimoisia kesäasukkaita. Osa novelleista ei ole juoneltaan muuta kuin vanhoja kunnon kummitusjuttuja, mutta henkilöiden taustan, elämäntilanteen ja ihmissuhteiden rakentaminen tekee niistä kiinnostavia kertomuksia.
King itse toivoo loppukaneetissaan että kirja pitelisi lukijaansa pelosta unettomana edes tunnin-pari valojen sammuttamisen jälkeen. Itse toteaisin, että on erikoista miten kauhukirja saa kylmien väreiden lisäksi paikoin nauramaan ja lopuksi jättää lukijalle hyvän mielen (vai olenko vain paatunut - viittaan yhä aikaisin aloittamaani King-harrastukseen).
Arvelisin kuitenkin että takana on nimenomaan Kingin humaani ihmisymmärrys ja vähän kiero huumorintaju - ryppyotsaisiahan novellit eivät ole. Tämä on lahja jos mikä!
Kauhu hiipii aina näyttämölle varkain. Tammen julkaiseman uuden kokelman kolmessatoista tarinassa on yliluonnollista kauhua vain osassa, ja niistäkin se pakollinen hirviöjuttu on selitettävissä aistiharhoiksi. Tarina psykiatrin pakeille tulevasta pakkoneurooseista kärsivästä potilaasta onkin parasta Kingiä; kuka meistä ei olisi laskenut rivissä olevia esineitä tai kenestä hiljainen metsä ei olisi joskus aivan yhtäkkiä näyttänyt uhkaavalta.
Viihdyttävämmästä päästä (jos kärsit ahtaanpaikankammosta ja tykkäät rypeä siinä) oli kertomus vihamiehensä toimesta kaatuneeseen työmaavessaan suljetuksi joutuvasta miehestä. Tässä stoorissa on anarkistista voitonriemua. Loppuselityksissä King kertoo jutun kirjoittamisen olleen arveluttavan hauskaa lähinnä aihepiirin edellyttämien ruokottomuuksien johdosta. Minulla on 2- ja 4-vuotiaat lapset joten aihepiiri on kotonamme (korkeakirjallisuuden lisäksi) jokapäiväinen keskustelunaihe ja huumorintajumme varsin samanlaiset (juu, ja minä taas olen 34-v), joten arvostin Kingin rohkeaa tarttumista vessahuumorin ja kauhun yhdistelevään oivaan alalajiin.
Muissa tarinoissa sivutaan ennakkoaavistuksia, rakkautta kuoleman rajan ylitse, kaksoistornien romahtamista, ihmeparantumisia ja murhanhimoisia kesäasukkaita. Osa novelleista ei ole juoneltaan muuta kuin vanhoja kunnon kummitusjuttuja, mutta henkilöiden taustan, elämäntilanteen ja ihmissuhteiden rakentaminen tekee niistä kiinnostavia kertomuksia.
King itse toivoo loppukaneetissaan että kirja pitelisi lukijaansa pelosta unettomana edes tunnin-pari valojen sammuttamisen jälkeen. Itse toteaisin, että on erikoista miten kauhukirja saa kylmien väreiden lisäksi paikoin nauramaan ja lopuksi jättää lukijalle hyvän mielen (vai olenko vain paatunut - viittaan yhä aikaisin aloittamaani King-harrastukseen).
Arvelisin kuitenkin että takana on nimenomaan Kingin humaani ihmisymmärrys ja vähän kiero huumorintaju - ryppyotsaisiahan novellit eivät ole. Tämä on lahja jos mikä!
Ööh, mitä suosittelisit ekaksi Kingiksi ihmiselle, joka ei ole koskaan uskaltanut lukea Kingiä eikä muutakaan pelottavaa? Tämän perusteella se ei EHKÄ olisikaan niin kauhean pelottavaa, että menisi viiden yön unet. :D
VastaaPoistaMoi Jenni! King ei ole ällöpelottavaa, joka mässäilisi suolenpätkillä tms. vaan kylmät väreet perustuvat päähenkilöiden turvallisen arkitodellisuuden muuttumiseen ja heidän omiin ajatuksiinsa. Klassista Kingiä ovat Eläinten hautausmaa ja Hohto, jotka ovat kummatkin loistavia mutta toki myös aika pelottavia.. Carrie on myös lempparini: toisenlainen, jopa surullinen. Melkein kaikki Kingin novellit ovat kyllä viihdyttäviä ja niissä pelottelua tulee sopivan pienissä annoksissa!
VastaaPoistaTämä täytyy kyllä lukea! Luin Kingiä aika paljon alle parikymppisenä mutta sitten oli monta vuotta hiljaisempaa sillä rintamalla, ennen kuin nyt runsaan vuoden sisällä olen ihastunut miehen kirjoihin ihan uudella tavalla. Teksti kulkee tajuttoman hyvin! Ja juuri nuo mainitsemasi aivan tavallisten juttujen kuvaukset ovat loistavia. Nuorena luin Kingiä kauhun vuoksi, nykyään koko paketin.
VastaaPoistaHei.
VastaaPoistaOivallinen arvostelu, samanlaisia tuntemuksia koin kirjan kanssa itsekkin. Parhaita novelleja sitten Nonan.
Ensimmäiseksi Kingiksi suosittelisin miellyttävää ja ihmisläheistä Uinu, uinu lemmikkini- tarinaa joka ei vähimmässäkään määrin varmaan voi kauhistuttaa pienokaistakaan...