Nyt riittää kärsimyksestä lukeminen. Raskaushormonit saavat minut nyyhkimään jo Aku Ankkaa lapsille lukiessa kun tämä pääseekin treffeille Ineksen kanssa Hannu Hanhen nenän edestä. Puhumattakaan sitten Parvekejumalista tai Sarita Skagnesin Vain tytär -kirjasta (Tammi, 2010).
Minulla oli seuraavana jonossa Mangopuu, mutten uskalla tarttua siihen vielä, vaan avasin uuden Harjunpään, joka on myös ensimmäinen lukemani. Kymmenisen aloitussivua ainakin lupaa hyvää.
Mutta Vain tyttäreen siis. Skagnes on Norjaan intialaisen perheensä luo varhaisteininä muuttanut tyttö. Hän oli alunperin jäänyt Intiaan tätinsä kotiorjaksi, kun vanhemmat vaihtoivat hänet poikaserkkuunsa joka pääsi Norjaan.
Skagnesin biologista perhettä hallitsee arvaamaton ja julma isä, jonka käytös hyväksytään patriarkaalisessa Punjabin maaseudun kulttuurissa, mutta on siinäkin kontekstissa lähinnä patologista. Nujerrettu äiti vetäytyy ja ne harvat kerrat kun avaa suunsa, asettuu miehensä puolelle. Sukulaisia tulee ja menee ja kaikki ovat yhtä parkkiintuneita ja kylmäsydämisiä. Häpäisty, nolattu ja lyöty pieni tyttö yrittää olla mieliksi kaikille, mutta ystävällisyyden pilkahdukset ovat harvinaisia.
Kirja kertoo tarinan selviytymisestä oloissa, joissa lapselle ei voi kuvitella kehittyvän minkäänlaista voimaa vastustaa ja riuhtaista itseään irti. Silti Sarita teki sen. Tarina kertoo myös sairaasta perheestä ja suvusta ja ympäröivistä kulttuurisista asenteista, jotka mahdollistavat tilanteen jatkumisen.
Kirjan tuotto menee Plan Suomen hyväksi ja käytetään Koska olen tyttö -kampanjaan joka tähtää tyttöjen aseman kohentamiseen kehitysmaissa. Skagnes itse toimii hyväntekeväisyydessä ja asiantuntijana maahanmuuttajalasten ja -naisten auttamisessa. Hänellä on kunnollinen aviomies ja perhe ympärillään. Tämä lohduttaa hieman lukijaa.
Isoin kysymys, joka jäi vaivaamaan minua on, eikö Skagnesin isää ja muuta sukua hävetä kun heidän visusti salassapitämänsä kaltoinkohtelu ja ihmisoikeusloukkaukset ovat tulleet kaikkien tietoisuuteen? Skagnesin haastattelu oli eilisessä Hesarissa ja tämän viikon Me Naisissa, mutta tätä siitä ei selviä. Toivon, että mokomat eivät kehtaa päätänsä pistää ovesta ulos!
Kiitos arvostelusta! Huomasin Skagnesin haastattelun Me Naisista ja ajattelin, että tähän kirjaan pitäisi tutustua. Arvostelusi perusteella tuli tunne, että kirja todellakin kannattaa lukea.
VastaaPoistaMinäkin innostuin kirjasta arvostelusi perusteella, vaikuttaa todella mielenkiintoiselta!:)
VastaaPoistaKannattaa lukea, mielestäni tarina on tärkeä ja kirjalla oli myös jotain kirjallista arvoa, se ei ollut vain valituskertomus vaan kirjoitettu jopa hauskastikin. Tai ehkä uskomattoman tapahtumat ja sukulaiset tekivät siitä farssimaisen..
VastaaPoistaEn ole lukenut kirjaa, huomasin sen vasta Planin facebook-sivustoista ja luin MeNaisten haastattelun. Haastattelun perusteella Skagnes vaikuttaa selviytyjältä. Haluaisin kovasti lukea kirjankin.
VastaaPoistaTuohon sun esittämään kysymykseen voisi vastata, että eivät ne vanhat intialaiset varmastikaan huomaa, että asiassa olisi jotain hävettävää. Vähän samalla tavalla, kun meitä ei sen ihmeemmin nolota, ettemme näe päivittäin omia vanhempiamme, emmekä pidä heistä huolta sen kummemmin.
Siksi onkin hyvä, että kohtaamme toisia nykymaailmassa. Kunpa vain noukkisimme ne parhaat asiat toistemme maailmoista.
En ole kuullutkaan tästä kirjasta, vasta kuin arvostelusi blogista. Laitan varaukseen kirjastosta. :) Kiitos!
VastaaPoistaKiitos hienosta kritiikistä. Törmäsin kirjaan ensi kerran vasta tällä viikolla Plan-lehdessä ja laitoin kirjan heti tilaukseen.
VastaaPoistaKirjoitat että "eikö Skagnesin isää ja muuta sukua hävetä kun heidän visusti salassapitämänsä kaltoinkohtelu ja ihmisoikeusloukkaukset ovat tulleet kaikkien tietoisuuteen?"
Todennäköisesti ei. Tuskinpa kyseisessä sikhiperheessä seurataan kovinkaan uutterasti ulkomaailman tapahtumia median välityksellä.
Tämän kaltaiset kohtalot ja niistä kertovat kirjat ovat tärkeitä, koska ne voivat auttaa ulkomaailmaa avaamaan silmiään.
törmäsin karjaan:
VastaaPoistahttp://suolasuinen.blogspot.com/
.
Erittäin koskettava ja hyvä kirja! Kannattaa lukea. Varsinkin kaikkien jonnijoutavasta valittajien olisi syytä tutustua kirjaan.
VastaaPoistaTodellakin, Skagnesin lapsuudenperheen kotioloissa voisi jo olla ihan oikeasti vähän valittamista... Toivon että kirja ja Planin samanaikainen kampanja saavat paljon huomiota ja apua kehitysmaiden tyttöjen asialle.
VastaaPoistaOstin kirjan ja olen nyt lukenut puoleen väliin, kirja suorastaan "pakottaa lukemaan" itseään...koskettava, julma, järkyttävä selviytymistarina...pakko lukea loppuun vaikka välillä tekee niin kipeää... erkku
VastaaPoistaLuin kirjan sydän kipeänä; Intia on todellakin äärimmäisten vastakohtien maa, kakofonisesti sekoittuneena teknologista tietämystä ja patriarkaalisia arvoja, jossa perheen pää voi mielialojensa ja -halujensa mukaan mäiskiä ja raiskata perheenjäseniään ja kukaan ei ihmettele, jos setä kurittaa veljensä perheen tyttäriä.
VastaaPoistaNyt mietintämyssy päähän meillä ja muuallakin. Eikö kotoutuminen ja toisen kulttuurin arvostaminen ole täydellisesti onnistunut silloin, kun ko maan "valtakulttuurin" ja maahanmuttajan perheen jälkikasvut voisivat vapaasti valita puolisonsa mistä kulttuurista vain ja luoda siten avointa dialogia ja kulttuurien sekoittumista positiivisessa rakkauden hengessä. Kuten Sarita itse kertoo: Ainoa uskontoni on olla hyvä ihminen!