Basam Books, 2009.
Miten olenkaan päätynyt lukemaan niin monta aivan ala-arvoista kirjaa putkeen? Viittaan Punaiseen mekkoon sekä tänään lukemaani Kosteikkoja-kirjaan.
Harkitsimme Kosteikkoja lukupiirin kuukauden kirjaksi ja innostuimme, kun sitä haukuttiin kärkkäästi Hesarin arvostelussa.
Kirjan lieveteksteissä sen kerrotaan olevan hysteerisen hauska ja vertautuvan J.D. Salingerin Sieppariin ruispellossa. Siepparin olen lukenut noin kaksi vuosikymmentä sitten, mutta muistan että se teki minuun valtaisan vaikutuksen. Ja ilmeisesti on yleisemminkin uudemman kirjallisuuden klassikoita.
Sitä ei ole Kosteikkoja.
Kirjan tarkoituksen kerrotaan olevan viimeistenkin tabujen murtaminen ja naistenlehtien steriilin naiskuvan torppaaminen. Nenän kaivuu ilmeisesti on siis tabu.
Kirjailija on lähinnä listannut kaikki mieleensä tulevat ruumiineritteet ja heittänyt villin ja oh-hoh niin uskaliaan brainstormingin siitä, mitä niillä voi tehdä. Lähinnä syödä (ideariihi ei ilmeisesti ollut kovin tuottoisa). Onpas hurjaa.
Kirjan ainoa ansio on että se vaikuttaa lukijaansa fyysisesti. Puolestavälistä minua etoi lievästi. Ei niin että "tabujen" alas ampuminen olisi ollut mitenkään pökerryttävän kekseliästä, mutta minua nyt vain sattuu etomaan jos joudun lukemaan siitä miten joku ronkkii röörejään ja syö löytämänsä.
Siinäpä kirjan sisältö valtaosin oli. Komppaan Hesarin arvostelua. Ainoat kiitokset kannen kivasta kohopainetusta laastarista.
