Uutuustulvan keskellä on kiva välillä palata klassikoihin. Ei tarvitse miettiä onko tämä hyvä vai ei ja onko heittänyt pois aikaansa. Erityisesti jos on lukenut paljon roskakirjallisuutta viime aikoina (köh... tunnustan) on suorastaan raikasta lukea tekstiä, jonka kirjoittaja todella aikoinaan osasi asiansa ja halusi myös sanoa jotain.
Hesarin klassikkoautomaatti on oiva apu "seuraava kirja haussa, mutta mikään ei kelpaa" -syndroomaan.
Hakuehdoilla realismi, Eurooppa, 1800-1899-luku ja sivumäärä keskinkertainen, ehdottaa automaatti mm. Maupassantin Bel-Amieta ja kertoo siitä seuraavaa:
"Journalisti Georg Duroy särkee sydämiä ja talloo tiensä huipulle hamereittiä pitkin. Oivaltavaa satiiria yhteiskunnan raha-valta-seksi-voimasuhteitsa. Tapahtumapaikkana 1800-luvun lopun hienostuneen dekadentti Pariisi."
Siispä pitkästä aikaa kirjastoon!
Klassikkokirjallisuutta pelkäävälle teinille voisi äikänmaikka mainostaa tätä peräti Kauniit ja rohkeat varjoonsa jättäväksi ihmissuhdesekoiluksi. Georg Duroy, Bel-Ami, on majatalonpitäjien poika maaseudulta, joka päätyy Pariisiin ja sattuman oikusta tapaa vanhan rykmenttikaverinsa joka luotsaa tämän sisälle sanomalehden avustavan toimittajan työhön.
Bel-Ami etenee urallaan askel askeleelta ylöspäin, samoin kuin rakastajattarien ja vaimojen kanssa yhteiskunnallisen aseman ja omaisuuden kautta mitattuna.
Miten hän tässä onnistuu? Mitä hänellä sitten on? Ryhdikäs ja näyttävä ulkomuoto sekä röyhkeyttä teeskennellä olevansa pätevä (töissä) tai vilpitön (naisten kanssa). Erityisominaisuutena mainitaan vaaleat viikset, jotka aaltoilevat kuin vaahto hänen ylähuulellaan. :-D
Maupassant kuvaa hyvin päähenkilön muutoksen epävarmasta ja jokaisesta almusta kiitollisesta ei-kenestäkään vallan liepeessä kiinni olevaksi, aina vain lisää haluavaksi tunteettomaksi pyrkyriksi.
Kirja on loistava kuvatessaan uuden rahakkaan yhteiskuntaluokan kepeää seurustelua ja kiipeilyä sosiaalisilla tikkailla. Kirjan sanoma tuntuu hyvinkin ajankohtaiselta niin työelämän huippupaikkoja kuin vaikkapa politiikkaa seuratessa; fiksut ja epäitsekkäät eivät suinkaan ole niitä jotka halkovat lasikattoja, vaan aivan kuin 1800-luvun lopun Pariisissa, pesunkestävät Georg Du Royt.
Kurjan lopun kohdannut vanha rykmenttitoveri Forestier evästää ystäväänsä osuvasti kuultuaan tämän kesken jääneistä kouluista:
"Kukaan ihminen ei ole sen paremmin asioista perillä, lukuunottamatta joitakuita hulluja, jotka eivät ole älynneet ajoissa lopettaa opiskeluaan. Ei ole lainkaan vaativaa esiintyä kykynä. Kaikki riippuu vain siitä, ettei tuoreeltaan joudu kiinni tietämättömyydestä. On luovittava, luistkahdettava vaikeuksista, käännettävä esteet yläsalaisin ja hyökättävä toisten kimppuun tietosanakirjan avulla. Kaikki ihmiset ovat tyhmiä kuin pässit ja tietämättömiä kuin kanat."
Loistavaa!
