Puolet suvustani ovat lääkäreitä ja sen muut jäsenet kroonisesti luulosairaita. Ehkä siksi olen kehittänyt jopa suurimpaan intohimoonikin liittyen muutaman keskivakavan oireen. Tunnistatko sinä ne?
Loppuvan kirjan syndrooma
Kun olen päässyt kirjan imuun, vilkaisen aina välillä tyytyväisenä mikä paksu ja tiivis nippu lukemattomia sivuja on jäljellä. Puristelen sivunippua ja totean että se ei kutistu edes voimaa käyttäen. Puolessavälin tiiliskiveä menee vielä hyvin. Sitten alan vähitellen huolestua. Enää yksi kolmasosa jäljellä. Se on kamalaa; kohta joudun luopumaan kirjan maailmasta ja sukeltamaan takaisin omaani ja etsimään uuden kirjan, ja kestää aikaa ennen kuin siihen vuorostaan uppoaa. Yritän hidastella. Luen joka sanan ja lauseen, en vain lennätä katsettani ahnaasti riveillä. Viimeiset 40 sivua säästän, kunnes kukaan ei häiritse minua ja on saanut ukaasin ollakaan häiritsemättä. Korkkaan viinipullon. Avaan keksipaketin. Kaikkien sohvatyynyjen on oltava täydellisesti. Valon sopivan himmeä. Sitten avaan hiirenkorvan kohdalta. Ja silti, loppu on aina niin valju, ja tyhjä, ja kesken jäävä.
Between the books -syndrooma
Vähemmän eksistentiaalinen ahdistustila. Ilmenee levottomuutena, kirjahyllyn edessä kävelemisenä, kirjojen ulos ottamisena ja takaisin laittamisena. Anttilan kuvaston lukemisena ruokaillessa. Televisio-ohjelmien katseluna! Miehen kanssa keskusteluna ruuan hinnasta, Champions Leaguesta ja Italian politiikasta. Edellinen kirja on loppunut ja erityisesti jos se oli hyvä, seuraavaa on hankala kelpuuttaa. Jos loppunut kirja oli ruotsalainen dekkari, ongelmaa voi siirtää lukemalla jatko-osia ja kirjailijan kollegoiden sepustuksia. Ellei sitten kyseessä ollut Stig Larsson, jolloin täytyy tyytyä toivomaan että haamukirjailija jatkaisi mielettömän ihanan Lisbetin seikkailuja.
Loppuvan kirjan syndrooma
Kun olen päässyt kirjan imuun, vilkaisen aina välillä tyytyväisenä mikä paksu ja tiivis nippu lukemattomia sivuja on jäljellä. Puristelen sivunippua ja totean että se ei kutistu edes voimaa käyttäen. Puolessavälin tiiliskiveä menee vielä hyvin. Sitten alan vähitellen huolestua. Enää yksi kolmasosa jäljellä. Se on kamalaa; kohta joudun luopumaan kirjan maailmasta ja sukeltamaan takaisin omaani ja etsimään uuden kirjan, ja kestää aikaa ennen kuin siihen vuorostaan uppoaa. Yritän hidastella. Luen joka sanan ja lauseen, en vain lennätä katsettani ahnaasti riveillä. Viimeiset 40 sivua säästän, kunnes kukaan ei häiritse minua ja on saanut ukaasin ollakaan häiritsemättä. Korkkaan viinipullon. Avaan keksipaketin. Kaikkien sohvatyynyjen on oltava täydellisesti. Valon sopivan himmeä. Sitten avaan hiirenkorvan kohdalta. Ja silti, loppu on aina niin valju, ja tyhjä, ja kesken jäävä.
Between the books -syndrooma
Vähemmän eksistentiaalinen ahdistustila. Ilmenee levottomuutena, kirjahyllyn edessä kävelemisenä, kirjojen ulos ottamisena ja takaisin laittamisena. Anttilan kuvaston lukemisena ruokaillessa. Televisio-ohjelmien katseluna! Miehen kanssa keskusteluna ruuan hinnasta, Champions Leaguesta ja Italian politiikasta. Edellinen kirja on loppunut ja erityisesti jos se oli hyvä, seuraavaa on hankala kelpuuttaa. Jos loppunut kirja oli ruotsalainen dekkari, ongelmaa voi siirtää lukemalla jatko-osia ja kirjailijan kollegoiden sepustuksia. Ellei sitten kyseessä ollut Stig Larsson, jolloin täytyy tyytyä toivomaan että haamukirjailija jatkaisi mielettömän ihanan Lisbetin seikkailuja.
