Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa. Seven, 2010.
Kirjapeto on Italiassa ja pahoittelee aakkosten puutetta, ja koska tuostakin sanasta jai pikkupallerot paalta pois, menee senkin vaarin...
Hiihtoloma tuli todella tarpeeseen ja loman nimesta huolimatta keskeisin aktiviteetti on tarkoitus olla lukeminen. Jostain syysta luen aina lentomatkalla Torey Haydenia. Hayden ilmeisesti myy hyvin kentalla, koska valikoima on joka kerta kattava.
Onnistuin lukemaan koneessa lievassa sivukenoasennossa kirjaa puoleenvaliin, samalla kun olin koytetty kiemurtelevaan lapseen vauvaturvavyolla (juuri nain pain, MINA olin koytetty HANEEN) ja ahdettu toisen ikkunasta kurkistelun ja kaytavalle karkailun valille energiansa jakavan valiin. Proseccoa en sentaan kyennyt samalla siemailemaan vaan jouduin tyytymaan Air Dolomitin muhkeaan salami-voi-sampylaan ja sylimatkustajan kokiksen rippeisiin (housuillani).
Hayden on psykologi ja erikoisopettaja, joka kertoo työssään kohtaamistaan lapsista. Hänen kirjojaan on mainittu myös tirkisteleväksi psyko-hömpäksi. Mielestäni niistä välittyy aito välittäminen lapsia ja rakkaus työtä kohtaan, joten en allekirjoita edellistä. Sitäpaitsi kahden alle 4-vuotiaan terroristin äitinä saa hyviä vinkkejä Haydenin viilipyttymäisestä suhtautumisesta uhoaviin ja tuhoaviin pienokaisiin.
Lapsi muiden joukossa on taattua Haydenia, muttei tarina rankimmasta paasta, mika oli ihan mukavaa. Erotuksena muihin kirjoihin keskeiseksi ja rakastettavimmaksi vaikka myos sarmikkaimmaksi henkiloksi nouseen eraan oppilaan aiti. Lisaksi Haydenin tamankertaisessa ryhmassa seikkailee Pohjois-Irlannista kotoisin olevia, traumatisoituneita lapsia. Kiinnostavin on kahden pienen sisaruksen valinen suhde: toinen vaikenee tyystin ja toinen omistautuu taman hoitamiselle. Mutta kumpi heista onkaan manipuloiva osapuoli?
Tassa kirjassa Hayden viittaa kirjoittamiseensa ja mainitsee asuneensa ulkomailla muutaman vuoden kirjoittamassa ja palanneensa sitten kenttatyohon. Tama antaa uskottavamman viitekehyksen tarinalle, silla myonnan etta mielessani on kaynyt liekohan nama viimeiset kirjat aivan tosielamasta sittenkaan... Niin samankaltaisia tarinat ovat. Mutta ilmeisesti huonosti kohdeltujen, ongelmaisten ja pelastajaa odottavien lasten tarinat ovat sita.
Hayden on positiinen ja reipas ja kaytannollinen ja hanta on ilo lukea. Suosittelen lentomatkustajille seka toimintaterapeutin tenttien kanssa tuskailevalle ystavalleni josta tulee Suomen Torey Hayden. :)
Vilaisin tuossa illansuussa ulos ikkunasta mukavalta lukusohvaltani takan aaressa, vain huomatakseni etta Veronassa sataa lunta! Mitas pelia se tammoinen on?
Minä olen myös aika hurahtanut Haydeneihin. Teen itse sosiaalityötä lastensuojelussa ja omia kokemuksiani tasapainottaa lukea jonkun samantapaisista kokemuksista. Kyllähän Hayden itsensä melkoiseksi sankarittareksi nostaa, mikä on joskus vähän ärsyttävää, mutta ei vähennä näiden kirjojen koukuttavuutta. Mahtavan uppoutuva tapa kirjoittaa.
VastaaPoistaNäin on. Viimeistään kirjan lopussa on aina pakollinen pohdinta siitä, tekeekö Hayden oikein saadessaan lapset luottamaan ja rakastamaan itseään kun hän kuitenkin lukuvuoden loputtua katoaa maisemista.. Hän viittaa aina myös siihen, että hänen metodinsa ovat henkilökohtaiseen karismaan perustuvia ja pohtii myös usein, tekeekö virheitä liian henkilökohtaiselle tasolle menevissä lähestymistavoissaan. Mitä Sonja sanot alan ammattilaisena?
VastaaPoista