WSOY, 2010.En ollut varma haluanko lukea tätä kirjaa.
Karmeita tositarinoita on tullut luettua joitakin ja vaikka ne ovat jonkun ihmisen oikeita kohtaloita, jotka hän haluaa vihdoin jakaa maailman kanssa, on itseään turha kiduttaa niillä liian usein.
Tässä kirjassa kiinnosti kuitenkin suomalainen viitekehys ja osa paikallista lähihistoriaa. Toinen kirjan lukemisen arvoiseksi tekevä asia on se ihme, miten äärimmäisen sairaissa olosuhteissa kasvaneesta kaikin tavoin hylätystä pojasta voi kasvaa niin suoraselkäinen, järkevä, kunnollinen ja huumorintajuinen mies.
Leevi Laitisen tarina on kirjoitettu selkeästi, kronologisesti ja dokumentoidusti. Leevi annettiin perheestään 4-vuotiaana kasvatettavaksi kartanolaisen kultin piiriin, joka rakentui perustajansa Alma Kartanon henkilön palvonnalle. Kyökkipsykologin (that's me) arvio Kartanosta on varsin selkeä: psykopaatti, sadisti ja narsisti. Leevistä koulitaan lahkon nuorin lapsisaarnaaja. Elämä on turvatonta, ankeaa, väkivaltaista ja julmaa ja lapsen kaikkia perustarpeita loukataan.
Häkellyttävintä fanaattisissa liikkeissä on kuitenkin se, miten aikuiset ihmiset hyväksyvät järjettömät, älyvapaat rituaalit ja periaatteet ja suorastaan kilpailevat vinksahtaneen johtajansa mieliksi tekemisessä. Pätee niin Maoon kuin Kartanoon.
Pieni Leevi tekee mieli ottaa syliin ja pelastaa. Onneksi hän karattuaan 18-vuotiaana sai kokea ihmisten hyvän ja auttavaisen puolen. Kirja saa lähettämään kaikkia hyviä ajatuksia nyt jo yli 70-vuotiaalle Laitiselle, joka kieltäytyy olemasta katkera ja haluaa katsoa maailman kauniita asioita (lentokoneestaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti