lauantai 5. joulukuuta 2009

Antonio Moravia - Keskipäivän aave


Luin kirjan käännöksenä, olen lukenut Moravialta aiemmin Vuosi 1934 suomeksi ja Gli indifferenti (Välinpitämättömät) italiaksi. Moravia kirjoittaa tarkkaa, selkeää ja raikasta kieltä, jota on helppo lukea myös italiaksi. Hän ei ole lainkaan ryöpsähtelevä ja liikaa kielellä kikkaileva, kuten jotkut italialaiset kertojat. Moravian kirjoitustyyli toimii myös käännettynä ja nautinkin erittäin paljon hyvistä, vanhoista suomennoksista.

Kirjan alkuperäisnimi on Il Disprezzo, halveksunta. Kertojan tuoreen vaimon häntä kohtaan tuntema halveksunta on kirjan läpileikkaava teema, joka syöksee avioliiton, työn ja koko elämän kriisiin. Keskipäivän aave -nimi viittaa kirjan loppuratkaisuun, josta lukija saa jälleen vetää omat johtopäätöksensä, riippuen siitä pitääkö rationaalisista selityksistä vai onko yliluonnollisen kannalle taipuvainen. Itse myönnän rekonstruoineeni värisyttävän ja ei-niin-rationaalisen selityksen...

Tarinan keskiössä on siis Riccardo, näytelmäkirjailija, joka on nainut Emilian, konekirjoittajattaren. Riccardo ottaa vastaan elokuvakäsikirjoittajan työn voidakseen ostaa kodin, joka on Emilialle kovin tärkeä asia. Riccardo uhraa näin taiteelliset periaatteensa ja mahdollisuutensa läpilyöntiin omimmalla alallaan, mutta silti Emilia alkaa selittämättömästi halveksua Riccardoa.

Tässäkin Moravian kirjassa matkataan Caprin maisemiin, valkoisille huviloille, kiemurteleville teille, merikylpylöihin ja uhkaaviin autioihin poukamiin. Tekeillä on elokuva Homeroosta ja Penelopesta, joiden tarina on ehkä avain Riccardon avio-ongelmiin. Liittyykö Riccardon palkannut elokuvatuottaja Emilian muuttuneeseen suhtautumiseen ennen niin rakastamaansa aviomieheen? Vai olisiko mikä tahansa tekosyy yhtä hyvä?

Kumpikin aviopuoliso raastaa välillä lukijan hermoja. Tekisi mieli käskeä Emilia töihin kotoa marisemasta, mitä ihmettä hän siellä viruu kaikki päivät, terve aikuinen ihminen, jolla ei edes ole lapsia joita hoitaa päivisin? Silloin voisi olla muuta tekemistä kuin ruotia aviomiehensa halveksuttavia piirteitä päivät pitkät... Ja Riccardo taas on sietämätön sokeudessaan sekä kerjätessään Emiliaa paljastamaan käytöksensä syyt ja yrittäessään saada tätä takaisin. Anna jo hyvä mies olla! Ryhdistäydy ja heitä nainen pihalle!

Kirjan on siis kertomus avioliiton hajoamisesta. Kuulostaa ehkä vähän ohuelta, mutta Moravia todella osaa kertoa tarinan. Kirja etenee sutjakkaasti italian kuumantyylikkäissä maisemissa, elokuvatekijöiden neuvotteluissa ja tietenkin ruokapöydässä. Kieli ja kerronta on psykologista ja rapsakan nautittavaa.

Suosittelen: kaikille jotka elävät / ovat eläneet parisuhteessa. :-)

3 kommenttia:

  1. Kieli tuntui kauneimmalta valssilta. Keskeinen ongelma raasatvalta hard rockilta. Loppu surumarssilta. Sieluni valtasi melankolinen tietoisuus ihmisen yksinäisyydestä. Tuli mieleen Koskenniemen runo: "Yksin oot sä ihminen, kaiken keskellä yksin..." En myöskään ole tullut ajatelleeksi, että Odyseen voi noinkin eri tavoin tulkita.

    VastaaPoista
  2. Pidit siis kuitenkin kirjasta Anonyymi? Minullekin tuli heikosti mieleen Waltarin minä-kertojat, jotka kärsivät kosmisesta yksinäisyydestä eivätkä voi ymmärtää naisia.

    VastaaPoista
  3. Kosmiseen yksinäisyyteen voin yhtyä, mutta naisen a-ymmärtämiseen en niinkään. Miksi ei nainen puhunut, kun monasti kysyttiin!

    VastaaPoista