lauantai 12. joulukuuta 2009

Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu


Läckberg on uudempi löytö ruotsalaisten takuuviihdyttävien dekkaristien joukossa. Luen ruotsalaiset dekkarit aina alkuperäiskielellä (vastailmestyneet saa näin myös nopeammin käsiinsä). Olycksfågeln on elokuvamaisesti ”leikattu”, selkeäkielinen kirja jonka voi vallan hyvin lukea alkuperäiskielellä, jos haluaa treenata ruotsia.

Läckbergin kirjat sijoittuvat Fjällbackan pienelle paikkakunnalle Lounais-Ruotsin rannikolle. Poliisiasemaa kansoittavat tietty pölhö, itserakas mutta jotenkin hellyttävä (liekö syynä se kalju päälaelle liimattu hiustupsu) pomo Mellberg ja hänen ahkerat tai vähemmän ahkerat ja kunnolliset alaisensa. Asemalla työskentelee yhteensä viisi ihmistä ja kylä on hiljainen paitsi kesäkuukausina, jolloin kesänviettäjät kansoittavat muutoin tyhjät mökit. Vähäisestä väkimäärästä huolimatta rikostilastot Tanumshedenin poliisipiirissa ovat karmaisevat. Kumma kyllä, kylässä sattuu ja tapahtuu harva se vuosi!

Ja tällä kertaa saattaa kyse olla sarjamurhaajasta.

Pahanilmanlintua rytmittävät takaumat menneisyyteen, kohtaloihin, jotka selittävät nykyhetken järkyttävät tapahtumat. Kaikissa Läckbergin kirjoissa ovat teemana lapset, tavalla tai toisella: raskaus, synnytyksen jälkeinen masennus, pikkulasten vanhempien hektinen elämä... Tässä tarinassa lapsettomuus. Jokaisessa kirjassa on lisäksi murhien selittäjänä traaginen lapsuus, jokin kamala salaisuus aikojen takaa.

Erityisen viehättynyt Läckberg on tunnekylmiin julmuriottoäiteihin.

Pidän Läckbergistä, koska kamalaa pahuutta tasapainottaa Fjällbackan leppoisten ja kilttien ihmisten sympaattinen jutustelu. Kirjailija on myös ovelasti osannut pilkkoa tarinan eri kertojille, niin että kappale loppuu poikkeuksetta jännittävään kohtaan ja joutuu lukemaan sivutolkulla ennenkuin asia etenee taas. Voiko kirjaa jättää kesken, jos luvun viimeinen lause on esim. ”Ja sitten hän kaivoi urhin repun pohjalta esille jotakin, joka sai hänen verensä jäätymään...”?? (yst. huom. lause ei siis Läckbergin käsialaa... :-))

Pidän myös tarinoista, joissa vanhoja mysteereitä ja salaperäisiä hahmoja kaivellaan, ja heidän pölyttyneet tekosensa vaikuttavat nykypäivään. Suosittelen lämpimästi mitä tahansa neljästä tähän mennessä ilmestyneestä! Aikajärjestys on kuitenkin paras, koska poliisien henkilökohtainen elämä etenee kirjasarjan myötä.

2 kommenttia:

  1. Dekkareita lukiessani, valitsen mielelläni pohjismaalaisen kirjailijan. Hyviä riittää, varsinkin ruotsalaisia. Camilla Läckberg kuuluu suosikkeihini. Nopeasti katsottuna dekkarihyllystäni löytyy ainakin Stenhuggaren ja Predikanten. Äänikirjahyllystäni taas Fyrvaktaren. Saattaa niitä olla useampikin, mutta pienet lapsenlapseni ovat huomanneet kirjojen viehätyksen ja niitä kannetaankin roppakaupalla milloin mihinkin kirjakauppiasleikeissä. No, siitähän se alkaa. Voin lämpimästi suositella, toistakin ruotsalaista dekkarikirjailijaa, Karin Alvtegen. Myös hänen kirjoissaan menneisyydellä on suuri ja merkitys. Hän kirjoittaa niin karmaisevan jännittävällä tavalla (ei heikkohermoisille), että hieman vahvemmalla unihiekalla varustettua Nukkumattia tarvitaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Hyllyssäkin taitaakin seistä lukujonossa yksi Alvtegen.

    VastaaPoista