tiistai 22. joulukuuta 2009

Doris Lessing - Viides lapsi, Lionel Shriver - Poikani Kevin



Luin ensin Poikani Kevin -kirjan ja puolisen vuotta myöhemmin Lessingin Viides lapsi -kirjan. Tarina tuntui todella tutulta ja väkisinkin huomasin monia yhtäläisyyksiä Shriverin teokseen. Lessingin kirja on julkaistu -88, joten mieleen tulee että Shriver tekee uudemmalla tarinallaan tälle kunniaa (jos kauniisti ajatellaan).

Kummassakin teema on sama: pahuuden synty ja sen kokemus omassa lapsessa. Lessingin kirja tuo mieleen vanhat sadut peikkojen parista tulleista vaihdokaslapsista. Shriver taas pohtii ympäristön ja perimän merkitystä käsittämättömään pahuuteen.

Lessingin kirjassa Harriet ja David haluvat suurperheen ympäristön kauhistelusta huolimatta. Vaikka Harriet on väsynyt, sujuu kaikki hyvin. Vasta viides lapsi aiheuttaa ongelmia jo kohdussa, josta hän Harrietin mielestä yrittää kaivautua ulos. Valtava Ben onkin väkivaltainen, raivokas, syö kuin nälkään kuoleva ja on fyysisesti kehittynyt, kun taas kielellisesti jäljessä. Vieraiden mielestä hän muistuttaa peikkoa tai kääpiötä ja Harriet kuvailee häntä ilkeäksi pieneksi raakalaiseksi. Vähitellen Harriet menettää kosketuksen muihin lapsiinsa, kun Benin vahtiminen – jotta hän ei ota hengiltä sisaruksiaan – vie kaiken hänen energiansa.

Shriverin Kevin onnistuu siinä missä Ben pysyi aisoissa. Kevin ryhtyy koulusurmaajaksi, mikä tekee kirjan pohdinnasta surullisen ajankohtaisen.

Shriverin asetelma on siirretty moderniin maailmaan: pitkällisen harkinnan jälkeen pariskunta päättää hankkia lapsen kypsällä iällä. Äiti tekee uraa ja kokee lapsenhoidon vaativaksi, itseä ja parisuhdetta syöväksi. Hän pyrkii toimimaan kaikkien oppien ja ajan parhaan lastenkasvatushengen mukaisesti, mutta vaikuttaa mekaaniselta ja kylmältä. Kysymykseksi nouseekin, mikä on sisäsyntyistä ja mikä johtuu kasvuolosuhteista. Hakeeko Kevin keinoja kaihtamatta huomiota äidiltään, jonka aitoa huomiota ja rakkautta vaille hän on jäänyt? Vai onko hän syntyjään julma olento, jonka pahuus vain odottaa puhkeamistaan yhä suurempiin ilmenemismuotoihin Kevinin kasvaessa?

Evan ja myös Harrietin kokemukset elämän muuttumisesta lapsen saamisen myötä ja lapsen hoidon ajoittaisesta rasittavuudesta lienevät universaaleja itselleen rehellisille äideille... Kirjoissa nämä tunteet ja tilanteet on karrikoitu ja viety ääripäähänsä.

Kumpikin tarina kiertyy äidin ja (petomaisen) lapsen suhteen ympärille. Kevinin isä on yltiöpositiivinen pölhö, joka toteuttaa mukahauskaa isän ja pojan reipashenkistä suhdetta, johon lapsi osallistuu partaansa vinosti hymyillen. Benin isä taas on töissä voidakseen elättää suurperhettään, ja Harriet jää yksin kotiin taistelemaan vaihdokkaansa kanssa. Tällainen tunne voi syntyä tavallisen lapsenkin kanssa vanhempainlomaa päivät yksin kotona viettävälle äidille, ja kummankin kirjan kohdalla voikin miettiä synnytyksen jälkeisen masennuksen vaikutusta äitien kokemuksiin vastasyntyneistä (peikko)lapsistaan.

Suosittelen kumpaakin, järjestyksessä: 1) Lessing 2) Shriver.

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut molemmat kirjat, muutama vuosi sitten. Päällimmäiseksi muistoksi on jäänyt sympatioiden vaihtuminen näiden todella hirviömäisten kauhukakaroiden puolelle. Ajatus siitä, että kukaan ei synny pahana tuli mielestäni kirjoissa hyvin esille, jos ne osaa oikein tulkita. Geenejä ja varsinkaan lapsen kehitykseen - jo kohdussa - vaikuttavaa, ympäristöä ei voi lukea lapsen viaksi. Kun Kevin sai "oikeutetun rangaistuksen" kauhua herättävässä hoitolaitoksessa, kirposi, ainakin minun silmistäni kyyneleet. Onneksi kirjassa lopuksi voitti äidinvaisto, jonka Kevinin äidissä epäilin tyystin puuttuvan. Helpon lapsen kanssa on helppo olla vanhempi.

    VastaaPoista
  2. Hei, hieno kirjoitus. Olen lukenut molemmat kirjat ja olen ihan samaa mieltä! Lessingin kirjalle on kuulemma jatko-osakin, mutta en ole varma, haluanko lukea sitä...

    Hyvää, toivottavasti kirjapitoista joulua! :)

    VastaaPoista
  3. Jenni, tiedätkö minkäniminen kakkososa on? Minäkään en viitsisi pilata lukukokemusta jatko-osalla, mutta toisaalta olisi mielenkiintoista tietää mihin Lessing on nuoren neanderthalilaisen yhteiskunnassamme johdattanut moottoripyöräkerhon hang-around-jäsenyydestä... :-)

    VastaaPoista
  4. Hei! Minulle molemmat kirjat ovat olleet tärkeitä, vaikuttavia kirjoja! Yhdenmukaisuutta ei voi todellakaan kieltää.

    "Poikani Kevinistä" olen kirjoittanut täällä:

    http://kirjani.vuodatus.net/blog/560776/poikani-kevin/

    ja "Viidennestä lapsesta" täällä:

    http://kirjani.vuodatus.net/blog/2054897/neanderthal-among-us/

    Sen Lessingin jatko-osan nimi on muuten "Ben, in the World". Ei ole käännetty suomeksi. Itse en ole sitä vielä lukenut, mutta varmasti luen, kun joskus vain ehdin.

    Niin ja kehut vielä tästä blogistasi, vaikuttaa kiinnostavalta, tulen varmasti vielä uudestaan!

    VastaaPoista
  5. Hei Reeta Karoliina! Kiitos kehuista!

    Ja kiitos linkeistä, kävin lukemassa kirjoituksesi ja erityisesti analyysisi Poikani Kevin -kirjasta on todella mielenkiintoinen ja tosi.

    Minuakin ihmetytti kirjasta käydyssä julkisessa keskustelussa isän osuuden täydellinen sivuuttaminen ja äidin kauhistelu. Ensinnäkin kyseessä oli fiktiivinen henkilö, jonka on tarkoitus synnyttää ajattelua ja jota ei ole siis kovin hedelmällistä paheksua. Toisekseen veikkaan että voimakkaimmin paheksuvilla on luultavasti itsellään negatiivisia tunteita lapsia kohtaa, joita he eivät myönnä itselleen vaan projisoivat tunteensa tähän syntipukkiäitiin.

    VastaaPoista
  6. En ole lukenut tuota Lessingin teosta, mutta alkoi kyllä heti kiinnostaa. Shriverin Kevin on yksi parhaita kirjoja, joita olen lukenut (samoin kuin hänen Syntymäpäivän jälkeen -romaaninsa), mutta minulle jäi siitä hieman erilainen maku.

    Jotenkin ymmärsin äitiä ehkä liiankin paljon, ja koin lukukokemuksen kautta, että joskus lapsi vain kerta kaikkiaan syntyy liian haastavaksi ympäristöönsä syystä tai toisesta. Ei tietenkään näin suoraviivaisesti - kaikki vaikuttaa kaikkeen - mutta kuitenkin.

    Hauskana kuriositeettina mainittakoon, että luin Kevinin odottaessani esikoistani, ja vieläpä osittain ääneen (niin kuin minulla joskus on tapana), ja mietin siinä, että saakohan tämä kohtuvauva nyt tosi hyvät lähtökohdat elämälleen, kun luen tällaista tekstiä hänelle ääneen. :)

    Pitäisi ehkä lukea Kevin uudelleen (ja tuo Lessing) nyt kahden, jo syntyneen, lapsen äitinä. En osaa äkkiseltään sanoa, olisiko näkökulma erilainen.

    VastaaPoista
  7. Hieno arvio! Hyvä, että otat esiin myös sen, että äiti saattaa kokea ihan tavallisenkin lapsensa hirviöksi, koska lapsi vaatii niin paljon ja äiti on väsynyt ja hämmentynyt synnytyksen jälken. Jokaisella vastasynnyttäneellä äidillä pitäisi ehdottomasti olla ympärillään avuliaita aikuisia.

    Amrikkalaisten on ollut vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että on myös mahdottomia lapsia. Luin, että Shriver oli saanut paljon paheksuntaa osakseen kirjan julkaisun jälkeen.

    VastaaPoista