lauantai 19. joulukuuta 2009

Ihanat kirjastontädit & kielletyt kirjat

Nykyään vanhemmat ovat kauhuissaan lastensa netin käytöstä. Kieltämättä sieltä saa käsiinsä kaikenmoista materiaalia. Tahtomattaankin – välillä aukaisee sokkona suositellun linkin, tietämättä mitä rävähtää silmille ja syöpyy verkkokalvoille. Koneessani onkin jo varmuuden vuoksi lapsilukko. Sen salasana tosin on esikoiseni nimi. Mikä ei välttämättä haittaa, koska esikoiseni on kolmevuotias eikä osaa kirjoittaa. (Tietokonetta hän kyllä osaa käyttää, muun muassa klikata Youtubesta esiin uusia traktorivideoita.)

Mutta osattiin sitä ennenkin. Kirjastossa ei ole ikärajoja ja laajensin alakouluikäisenä tajuntaani aikuisten osaston kirjoilla. Luin esimerkiksi kaiken juutalaisvainoista käsiini saamani, joka osin oli aika rankkaa tekstiä.

Ehdoton kielto on tietty paras motivaattori. Keskustelin muffani kanssa kirjoista noin kymmenenvuotiaana, ja hän mainitsi Émile Zolan kirjaan liittyen jonkin seikan. Muffa lupasi kertoa kirjan nimen minulle vain, jos pyhästi lupaan, etten lue sitä ennen kuin olen täysi-ikäinen.

Lupasin kärkkäästi.

Kirja oli Nana. Se löytyi seuraavana päivänä lähikirjastosta varsin vaivatta. Ahmin kirjan, joka oli loistava, mutta olin hieman pettynyt K-18-osastoon. Villein kohta oli ehkä se, jossa Nana seisoo peilin edessä ilkosillaan ja hänen maidonväristä ihoaan tms. hehkutetaan. Paljasti petokseni muffalle, joka oli olevinaan kovin pahoillaan, että oli näin turmellut viattoman mieleni (taisi tehdä koko jutun tahallaan).

Oikeista K-18-kirjoista muistan lämmöllä 1800-lukulaisen Fanny Hillin, historiallisen Haaremin valtiattaren sekä kirjanakin mahtavan Kummisedän.

80-luvulla oli kovasti muodissa sveitsiläinen psykologi Alice Miller. Äiti ei antanut minun selailla lainaamaansa Alussa oli kasvatus -kirjaa, sen julmien lapsuuskuvauksien vuoksi. Rikoskumppanini kirjastontäti auttoi minua taas auliisti paikantamaan kirjan psykologia-hyllystä. En voinut olla leveilemättä oveluudellani, ja luin kirjaa varsin avoimesti, joten en päässyt valitettavasti kovin pitkälle ennen kuin se konfiskoitiin minulta.

Kirjojen kautta pääsee kuitenkin avaamaan kiellettyjä ovia turvallisemmin kuin netissä. Katseen voi nostaa riviltä milloin tahansa, eikä oma mielikuvitus pysty luomaan kuvia, jotka ovat kauheudessaan oman ymmärryksen ulottumattomissa. Suosittelen siis nuorille kiellettyjen kirjojen lukemista: se on hauskaa ja lisäksi sinua kehutaan fiksuksi ja ahkeraksi, toisin kuin netissä roikkumisesta!

Mitä ikätasolle sopimattomia kirjoja te olette lukeneet?

6 kommenttia:

  1. Minä vietin harvinaisen lapsuuden - opin ukemaan nelivuotiaana, ja isäni oli myös kova lukemaan. Meillä oli hyvin vähän tilaa, kirjat olivat pinoina pitkin nurkkia eikä kukaan sekaantunut lukemiseeni. Päin vastoin isäni suositteli minulle kirjoja, joista hän itse piti täysin piittaamatta ikärajoituksista. Tästä seurasi, että luin Maupassantin novelleja viisivuotiaana, Sinuhen 6-vuotiaana (en pitänyt), Monsarratin "Julman meren" 8-vuotiaana ja Burroughsia 4-vuotiaasta asti.

    Ainoat kaksi kirjaa, jotka minulta kiellettiin ja piiloitettiin olivat Van der Velden "Täydellinen avioliitto" ja "Paikka nimeltä Peyton Place". Ne etsin käsiini vaatekomerosta 11-vuotiaana ja luin. Rnsimmäinen hämmensi ja toinen kauhistutti, joten sen jälkeen olin avoin kirjaehdotuksille. Tosin siinä vaiheessa isäni kyseli minulta mielipiteitä.

    Tämä isällinen koulutus sotakirjoihin auttoi muuten avioliitossa. Mieheni katselee sotafilmejä, joita tuon vuokraamosta, ja olen liittänyt omiin lempifilmeihini "Likaisen tusinan". Istuu hyvin sotakirjajatkumoon.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, voin kuvitella kirjapinot ja isän joka suosittelee Maupassantin novelleja 5-vuotiaalle! :-) Opit muuten todella aikaisin lukemaan.

    En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joiden mielestä ei pitäisi lukea kirjoja (kuten vaikkapa Waltari) "liian aikaisin", koska niistä ei ymmärrä tarpeeksi. Olen nauttinut monista vaikeistakin kirjoista hyvin pienenä, ehkä seuraten enemmän tarinaa kuin muita merkityksiä ja nyt kun samoja kirjoja lukee uudestaan, muista mitä ajattelin lukiessani sitä lapsena.

    Tottakai aikuisena saa irti eri asioita kirjoista, mutta se on mielestäni todella huono syy laittaa lapset lukemaan vain Neiti Etsivää.

    VastaaPoista
  3. Maupassantia en sinänsä ymmärtänyt, mutta eräät voimakkaat kohtaukset jäivät ikiajoiksi mieleen. Novelli, jonka olen lukenut aikuisena uduelleen ja oppinut, ttä siinä maatalon poika teki piian raskaaksi ja lopulta vanhaisäntä nai tytö, jäi mieleen, ksoka tyttö yritti hukuttautua, mutta inhosi sääriinsä imeytyviä iilimatoja. Niitä iilimatoja en unohda koskaan.

    Toinen novelli kuasi ilmeisesti Maupassantin vajoamista hulluuteen. Huonekalut kieltäytyivät asumasta hänen kanssaan ja ryömivät kotiin tullessa häntä vastaan yksityiskohtaisesti kuvattuina. Myöhemmin kirjailija tapasi joitakin niistä osto-ja myyntiliikkeissä, mutta "ne kieltäytyivät tuntemasta häntä". Tämä oli maagista todellisuutta, konka 5-vuotias tajusi, vaikka en hulluudesta mitään ymmärtänytkään (eli otin tarinan kuvauksen mukaisena).

    VastaaPoista
  4. Kiitos mukavista kertomuksistanne.

    Kuulun myös niihin tyttöihin, joita lähinnä isä on koulinut lukuintoon, omalla ahkeralla lukemisellaan ja metrien pituisella kirjahyllyllä, jossa oli tiheästi vain ja ainoastaan kirjoja, niinkuin kuuluukin. Jos ei joku, kaikista Suomessa ja muutamasta Ruotissa, ilmestyvistä lehdistä ollut nenän alla, niin sitten kirja. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että kiellettyjä kirjoja ei periaatteessa ollut - onkohan isissä ja äideissä tässä suhteessa eroa.

    Tosin minulla on yksi hyvinkin järkyttävä kirjamuisto. Puolitoista vuotta vanhempi isoveljeni oli isäni ammattikirjallisuuden parista löytänyt oikeuslääketieteellisen kirjan. Luultavasti jakaakseen pahan olonsa, hän odottamatta työnsi sen nenäni alle. Tekstiä en niinkään ehtinyt lukea, koska kuvat olivat sanomattoman järkyttävät. Tämä putkahtaa vieläkin aina silloin tällöin mieleeni.

    Vahvasti mieleeni on syöpynyt toinenkin lukuhetki, enemmänkin muusta syystä kuin kirjan erinomisuudesta johtuen. Odotin ensimmäistä lastani ja jouduin, uhkaavan keskenmenon takia, loikoilemaan muuten terveenä, sairaalassa pari viikkoa. Aika tuli pitkäksi ja pyysin miestäni tuomaan jonkin kepeän mutta mielenkiintoa ylläpitävän kirjan. Kirjan luin yhteen syssyyn ja sen jälkeen pyysin tupla-annoksen lääkekonjakkia, jota siihen aikaan vaivaani annettiin. Kirja oli 70-luvulla, muutamaa vuotta ennen samannimistä elokuvaa, ilmestynyt Tappajahai.

    VastaaPoista
  5. Mummi kielsi kerran Vihreän tamman. Muistan vieläkin kirjan kansikuvan, mitään muuta en. Pikainen googletus kertoo että kiinnostava kirja voisi olla kyseessä:

    http://hanhensulka.blogspot.com/2007/06/marcel-aym-ja-vihre-tamma.html

    VastaaPoista
  6. Kiitos Salla vinkistä, kielletyt kirjat jaksavat kiehtoa aikuisenakin...!

    VastaaPoista