torstai 17. joulukuuta 2009

Kahisevaa pukinkonttiin

Ei siis käteistä (joka sekin kelpaisi) vaan kirjoja. Itse en ole ehtinyt lainkaan joululahjaostoksille. Paitsi itselleni. Ostin ruskeat Reino-tossut, jotka ovat niin taivaallisen mukavat että voisin nukkua ne jalassa (hei, Marilyn Monroen yöpaitana toimi Chanel 5, minulla taas Reiskat – mitäs vikaa siinä on?).

Muillakin ilmeisesti pitäisi ostaa lahjoja.

Kaikki tykkäävät dekkareista, joten päätin ratkaista ongelman tänä vuonna rikoskirjallisuuden avulla. Samalla saan pokkaripassin täyteen leimoja ja ilmaisen kirjan itselleni. Heh!

Tässä siis minulle ja muille mattimyöhäsille avuksi:

Ian Rankin – John Rebus -sarja
Joulun jälkeistä ryhdistäytymistä harkitsevalle vanhalle isäukolle. Kun tarpoo pari lukua Rebuksen kera baareissa, joissa olutta ryydittää viski, ja tärisevissä aamukrapuloissa roskaruokaa syöden, ei taatusti tee mieli liikaa joulukinkkua ja terästettyä glögiä. Joululahjaksi saatu punttislippukin saattaa tulla otettua käyttöön.

Donna Leon – Brunetti-sarja
Keski-ikäistyvälle aviomiehelle, joka rakastaa hyvää ruokaa (ja toivoo intellektuellia, aatelista vaimoa, joka kokkaisi joka päivä kolmen ruokalajin aterian ja tarjoaisi grappat päälle).

Qiu Xiaolong – The Mao Case
Kypsemmällä iällä valaistuneelle äidille, joka ystävättäriensä kera harkitsee kääntymistä buddhalaiseksi, söisi mielellään ateriansa puikoilla lattiatyynyllä istuen – jos Tara Jarmonin kynähame antaisi myöden, rakastaa kiinalaista runoutta ja erityisesti vakavia itämaisia herrasmiespoliiseja.

Ian Fleming – James Bond -kirjat
Pikkuveljelle, joka tykkää pyssyistä ja autoista. Vanhaa kunnon tavaraa. Vaikka en kieltäytyisi Daniel Craigin illalliskutsusta, on Flemingin Bond toista maata. Supercool Bond tietää aina miten toimia, vaikka itse en olisi tajunnut hölkäsen pöläystä M:n tehtävänannosta. Hän tietää, miten kulkea lentokentän aulan läpi ilman että kukaan painaa kasvoja mieleensä. Hän tietää, miten herättää huomiota hotellin baarissa. Hän tietää milloin käyttää valenimeä ja milloin esitellä itsensä (ja te tiedätte miten). Hän osaa sukeltaa kilometritolkulla. Hän on ihana. Aloita Casino Royalista.

Arnaldur Indriđason – Komisario Erlendur -sarja

Teiniangstista kärsivälle pikkusiskolle. Islannissa on sentäs ihan oikeasti masentavaa.

Enid Blython – Viisikko-sarja
Lukevatko ne nykyään vain Harry Potteria? Tässä on koululaiselle vanhaa kunnon kaveria ei jätetä
-meininkiä. Naisen roolikin käy selväksi; kun muut sukeltelevat uponneen veneen kimpussa, keittää Anne luolassa teetä. Onneton Pauli tosin reuhtoilee tytön ja pojan roolien välissä. Miten muistelen että hänestäkin sikisi lopuksi viileän tyylikäs nuori nainen? Parasta massiiviset syömingit: sokerikakut ja kylmät kinkut saavat veden kielelle.

Ja kaikista paras:

Werner Holzwarth – Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä
Tiivistunnelmainen mysteeri alle kouluikäiselle. Irrottaa hysteeriset naurut 3–5-vuotialta kuulijoilta. Ääneenlukija voi nauttia upeista piirroksista. Huom. tarhasta voi tulla noottia, jos natiainen siteeraa kotona luettua turhan ahkerasti.

4 kommenttia:

  1. Taidan kommentoida ensi kertaa, joten hei vaan, ja anteeksi, kun en ole aiemmin kirjoittanut. :)

    Oli pakko vain sanoa, että minä en enää aikuisiällä pidä dekkareista, ja olisin hyvin hämmentynyt, jos saisin sellaisen lahjaksi (viitaten tuohon "kaikki tykkäävät dekkareista). Mutta ehkä sinä et ostakaan minulle lahjaa. Hih.

    Blogisi on kiva.

    VastaaPoista
  2. Hyvä pointti.. ylipäänsä olen huomannut, että kannattaa säilyttää kuitti ja jättää väliin omistuskirjoitukset ekalta lehdeltä, kunnes tietää, ettei lahjan saajalla ole kirjaa ennestään hyllyssä tai että hän varmasti tykkää dekkareista... :-)

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa Loistavalle: Pikkumyyrä joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan hänen päähänsä! Pakko tutustua! Kiitän vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Eipä kestä, tuohtuneen pikkumyyrän seikkailua on tullut luettua kerran jos toisenkin... :-)

    VastaaPoista