Bazar, 2010. On ongelmia tuottavaa lukea jokin äärimmäisen hyvä kirja (Nabukovin anarkistisen runollinen Lolita) ja sen jälkeen joku varsin hyvä (Muisto tyttärestäni) jossa hieman yritellään tunnelmallista kieltä mutta joka kuitenkin on ajanvietekirja, ei klassikko.
Muisto tyttärestäni kertoo tarinan sulkeutuneesta isästä, joka on köyhän lapsuutensa ja sydänsairaan siskonsa kuoleman lukkiuttama. Lääkäriksi opiskellut ja yhteiskunnassa arvostettuun asemaan päätynyt mies joutuu uudestaan traumansa eteen, kun hän sattuman oikusta joutuu avustamaan vaimonsa synnytyksessä ja toisella syntyvistä kaksosista on Downin syndrooma.
Kirjassa kuvaillaan mielenkiintoisesti 60-lukulaista sairaalasynnytystä, jossa synnyttäjä on oikeaoppisesti jalat telineissä ja hänet tainnutetaan eetterillä aina supistusten ollessa kovia ja lapsen syntyessä. Kääk!
Tuore isä muistaa vain syndroomaan liittyvän sydänongelmien ja varhaisen kuoleman riskin ja vaimonsa ollessa tajuttomana pyytää hoitajaa viemään lapsen pois. Vaimolleen hän kertoo tämän kuolleen.
Suusta karannutta valhetta ei voi enää korjata, kun vaimo järjestää lapselle muistotilaisuuden ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä mahdottomammaksi se tulee.
Surumielisen viipyilevästi kirjoitettu kirja kertoo hajoavan perheen tarinaa, jossa sen jäsenet etääntyvät toisistaan ja valuvat syvemmälle ongelmiinsa, salaisuuden määrittäessä perheen ilmapiirin. Mies pitää sen sisällään ja äiti ja poika aistivat heidän välilleen kasvaneen muurin, mutteivät tiedä mistä on kyse.
Hyväosaisen perheen itse aiheutetut ongelmat saavat lukijan lähinnä toivomaan että he ottaisivat itseään niskasta kiinni. Lähinnä odotin loppuratkaisua (tapaavatko he kadonneen tyttären uudestaan? joutuuko isä konfrontoimaan perheensä tekonsa tähden?), jota viivytellään fiilistelemällä melankolisilla tunnelmilla ja maalauksellisella lumisateella tms. Välillä runosuoni on ehtynyt, ja mm. kaikkien pikkulasten kädet ovat kuin meritähtiä. No ovathan ne tietysti, mutta selkis jo ekasta kerrasta.
Miellyttävä kirja kuitenkin kaiken kaikkiaan ja kuvaa ilmeisen onnistuneesti ja holhoamatta siskoa jolla Down.
Luin kirjan muutama vuosi sitten, mutta en onnistunut pitämään siitä juuri lainkaan:( Jostain syystä kirja päätyi samaan lokeroon esimerkiksi Haudankaivajan tyttären kanssa = olisin halunnut pitää oikein kovasti, mutta tarina tuntui pinnalliselta vaikka olikin syvällinen. Hmm.
VastaaPoistaMinä pidin tästä kirjasta, jota en edes ollenkaan itse löytänyt. Eräs kirjallisuushullu opettaja kehoitti minua lukemaan tämän ja sainkin samasta teoksesta varsin erilaisen arvostelun. Minulle ei tullut edes mitään kääk-oloa synnytyksessä, sillä tarina vei.
VastaaPoistaMinä luin tämän vuosi, pari sitten ja pidin todella paljon. Ihan harmittelin kun tämä oli viime vuonna Suomalaisen Alessa ja kun menin kyselemään, kaikki kappaleet olivat heti menneet.
VastaaPoistaEn pitänyt ollenkaan, ihan liian kiiltokuvamainen minulle! Harmi, sillä aiheet olisivat olleet niin tärkeitä ja antaneet enemmän... :/
VastaaPoista