tiistai 26. heinäkuuta 2011

Torey Hayden: Sähkökissa


Häiriintyneet lapset (eivät toki omani) ja lentomatkustaminen kuuluvat jotenkin yhteen. Ehkä siitä syystä mukaani tarttuu aina Helsinki-Vantaalta Torey Haydenin uusin (mm. tämä). Muovailuvahalla läträämisen terapeuttisista vaikutuksista lukeminen limittyy mukavasti lentoruuasta nauttimiseen.

Sähkökissa ei ole tositapahtumiin perustuva. Hayden on noussut bestseller-kirjailijaksi kertomalla löyhästi naamioiduista tosielämän potilaskertomuksista. Tyypillisesti kyseessä on ollut vaikeasti häiriintynyt lapsi, jonka Hayden ottaa siipiensä suojaan ja jonka taustan kaikki kamaluus vähitellen paljastuu, samalla kun lapsi ehkä pelastuu elämälle ja tulevaisuudelle ensimmäisen hänestä välittävän aikuisen turvin.

Sähkökissa on fiktiivinen romaani joka pyörii aihepiirinsä puitteissa samassa terapiakentässä. Lisäksi Hayden on ympännyt teemaksi todellisuuden olemuksen ja sen eron mielikuvitukseen: jos kuvitteellinen tarina vaikuttaa ihmisten todelliseen elämään, eikö sekin siis ole todellisuutta?

Haydenin tuotannon uusimpien kirjojen kohdalla olen jo pohdiskellut, lieköhän tarinat enää todellisuuteen pohjautuvia vai kuvitteellisia, vaikka niitä tositarinoina onkin markkinoitu. Päädyin siis pohtimaan, oliko edellä mainittu tematiikka Haydenin vastaus näihin epäilyihin (joita varmasti ovat esittäneet muutkin kuin minä)? Jos kuvitteellinen tarina siis vaikuttaa todellisiin ihmisiin, esimerkiksi saaden nämä kohtelemaan lapsia hyvin tai puuttumaan lasten kaltoinkohteluun, eikö tarina siis olekin jollain tasolla todellisuutta (vaikka olisikin keksitty)?

Sähkökissa on ihan kelvollinen yritelmä romaaniksi jos on lukenut Haydenin aikasempia ja tietää mitä odottaa. Häiriintyneen lapsen tarina ei ole niin kamala kuin tositarinakirjoissa, mikä on ihan kiva, ja mukaan on ympätty rinnakkaiskertomus joka liikkuu fantasian maailmassa. Kyllä Haydenilla on tarinankertomisen taito, enkä usko että asialla on ollut kustannustoimittaja koska logiikka ja lankojen yhteensitominen jää paikoin hieman hataraksi.

Kirja oli oivallinen matkalukemiseksi. Seuraavaksi on aika siirtyä mukaan lomalle raahaamani Sodan ja rauhan ykkösosan pariin taannoisen TV-dramatisoinnin innostamana....

4 kommenttia:

  1. Minulla on ristiriitainen suhtautuminen Torey Haydeniin, jolta olen lukenut vain Aavetytön sekä puolet Häkkipojasta. Toisaalta hänen tarkoituksensa ovat selvästi hyvät, hän on ammattilainen ja antaa ajattelemisen aihetta. Hän osaa kertoa tarinan. Toisaalta hänen kielensä ei ole kovin erikoista ja lasten ahdistuksen purkaminen (vaikkakin hyvistä syistä??) julkisuuteen tuntuu jotenkin sosiaalipornolta. No, en varmaan voi oikein tätä edes kommentoida, mutta joku Haydenissa kiinnostaa ja kirjahyllyssäni odottaa jo kaksi vuotta kaveriltani lainassa ollut Lapsi muiden joukossa.

    VastaaPoista
  2. Mä juuri ajattelin, että pitäisi lukea Haydenia, koska hän tulee tasaisin väliajoin vastaan. Tämän perusteella en kuitenkaan valitse ainakaan tätä kirjaa. :) Ja muutenkin vähän arveluttaa koko Hayden, juuri noista Katjan mainitsemista syistä.

    Kirja-arviosi oli kyllä taas kerran napakka ja osuva, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Olen monta kertaa miettinyt, voivatko tarinat olla tosia. Jo ihan siitäkin syystä, että Torey on niissä kaikissa noin 30-vuotias nainen, jolla on kaksi akateemista loppututkintoa, lapset ovat häiriintyneimpiä mahdollisia, Torey omistaa koko elämänsä (siis myös kaiken vapaa-ajan) tapausten ratkomiselle ja lopussa on aina ihmeenomainen pelastuminen. Hyviä kirjoja joka tapauksessa =)

    VastaaPoista
  4. Minäkin jotenkin miellän nämä sosiaalipornoksi - puhdasta ennakkoluuloisuutta, koska yhtäkään kirjaa en ole lukenut. Nimi ja kirjat ovat sinänsä tuttuja, nehän ovat aika suosittuja.

    VastaaPoista