torstai 30. tammikuuta 2014

Liza Klaussmann: Punaisen sään tiikerit

WSOY 2013

Sodanjälkeisen Amerikan ylempi keskiluokka viettää kesiään Martha's Vineyardsin pursiseuralla, auringossa kuumenneilla tenniskentillä, illallisilla, puutarhajuhlissa, venevajoissa ja osteribaareissa siemaillen Martineja, Whisky Soureja ja loputtomia GT:itä. 

Nick- ja Helena-serkusten avioliitot ovat kummatkin hivenen omituiset ja niin ovat rouvat itsekin. Salaisuudet, tragiikka, kieltäytyminen näkemästä todellisuutta ja kaiken sen huuhtominen alas shamppanjalla kasvot hilpeässä tekohymyssä on heille surullisen tuttua virheitä ja harha-askelia täynnä olevan elämän varrelta.

Serkusten lapset Ed ja Daisy ovat siltä vielä viattomia. Tai sitten turmeltuneita. Viimeistään kesänä jona saarella tapahtuu jotain hirvittävää, tuntuu pahuus leviävän kaikkeen ja kaikkiin. Kulissit säilyvät pystyssä ja perhe pitää yhtä, kuin pitäen viholliset lähellään. Pinnan alla jotain kuitenkin lähtee liikkeelle. Mutta kuka heistä onkaan pahin?

Ihanaa kuumien loputtomien kesien kuvausta, onnettomien avioliittojen kuvausta, sykähdyttävää pahuuden kuvausta. Klaussmann saa sekä inhoamaan että pitämään jokaisesta henkilöhahmosta. Huomaat tuntevasi sympatiaa jopa itse psykopaattia kohtaan.

Lue!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti