tiistai 29. joulukuuta 2009

Gavaldan Lohduttaja - lohduttakaa minua!



Kirjapeto sai perustettua lukupiirin ja ehdotti itse ensimmäiseen tapaamiseen Anna Gavaldan Lohduttajaa. Perusteina olivat kuten koko piirin perustamisessa se, että olisi kiva lukea jotain 1) ajankohtaista 2) muuta kuin tuttua.

Ko. teoksesta tiesin vain taajaan näkemäni keltaisen kannen ja sen, että kirjoittajaa on kutsuttu Ranskan kirjallisuuden Amélieksi.

Itselleni tosin tulee lähinnä mieleen Ranskan kirjallisuuden puhelinluettelo.

Tarina sisänsä vaikuttaa ookoolta, kadonneita henkilöitä, lapsuuden rakkauksia tms. Mutta miksi... oi miksi... pitää jokaisen lauseen ja vähintään kappaleen loppua kolmeen pisteeseen...???

Ja miksi kappaleiden pitää olla vain muutaman virkkeen pituisia? (anteeksi... unohtui kolme pistettä...) Niin että lukijan ajatusta pätkitään koko ajan kuin vessapaperia konsanaan...?

Itseäni viisaammat lukijat; nyt tarvitsen todellakin lohduttajaa, palkitaanko minut edes kirjan lopussa? Kertokaa, miksi ihmeessä kenenkään pitäisi kahlata läpi Gavaldan pistesuon?

11 kommenttia:

  1. En osaa antaa lohdutusta, sillä en ole lukenut Gavaldaa. Mutta ei kuulosta kauhean kivalta. En kestä kolmen pisteen ylikäyttöä. Siis...

    VastaaPoista
  2. Sorrun siihen itse varsin usein, mutta olenkin blogikirjoittaja; minulle se lienee sallittua - pistepistepiste - mutta että ihka oikea kirjailija viljelee moista teinimerkkiyhdistelmää - pistepistepistehuutomerkki

    VastaaPoista
  3. Gavalda on vaikea - kirjat vaihtelevat paljon ja itse olen tykännyt tosissaan vain yhdestä (Viiniä keittiössä). Samaa hämmennystä olen kuullut tosi monilta. Novellikokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin oli muistaakseni myös tasoltaan vaihteleva. En ole itse enää lukenut Gavaldan uusimpia, kun joku niistä jäi kesken ja meni tahkoamiseksi. Enkä nyt kyllä lue tätä Lohduttajaakaan. ;)

    VastaaPoista
  4. Kokeilin kerran jotain kehuttua Gavaldaa (en muista millään mikä se oli), mutta ei lähtenyt ollenkaan. Ei sitten millään. Kesken jäi ja olen siitä alkaen vältellyt hänen kirjojaan. Sen muistan, että tarina ei tuntunut lähtevän millään käyntiin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa siltä, että muilla on samoja kokemuksia. Joku kuitenkin kehotti lukemaan sitkeästi, keskivaiheilla (noin sivu 350) kuulemma alkaa helpottamaan. Mielestäni alkuunpääsy- ja vakuuttumisvaihe saa hyvässä kirjassa kestää max. 50 sivua (ja silloin lopun on parasta olla laatukamaa), perusopuksessa 20 sivua ja dekkarissa 1 sivun verran.

    VastaaPoista
  7. Pidin paljon novellikokoelmasta Kunpa joku odottaisi minua jossakin ja Viiniä keittiössä oli myös ok mutta muut eivät ole niin paljon kiinnostaneet että olisin tullut niihin tarttuneeksi.

    Selailin noita mainitsemiani ja kyllä niistäkin näyttää samoja pisterivejä löytyvän, kuten myös kysymysmerkki- ja huutomerkkirivejä. Eivät kai ole kuitenkaan lukemistani häirinneet koska en muista kiinnittäneeni niihin aiemmin erityistä huomiota.

    350 sivua on kyllä aivan liian pitkä sisäänajo!!!!! :)

    VastaaPoista
  8. Kävimme kirjaa läpi lukupiirissä ja nousi esille arvelu, että kolmen pisteen käyttö olisi voinut olla tyylikokeilu, jolla lukijalle saatiin aikaiseksi yhtä epämääräinen ja aukinainen olo kuin kirjan onnettomalla päähenkilöllä.

    Satu, kommenttisi jälkeen veikkaan kuitenkin että kyse on vain Gavaldan lempimaneerista...(!) Osa lukupiiriläisistä ei ollut kiinnittänyt asiaan huomiota eikä se ärsyttänyt. Itseäni alkoi ehkä ärsyttää koko jahkaava teksti ja sen kautta tuo kolme pistettä.

    VastaaPoista
  9. Saitko kirjan luettua ja palkitsiko loppu? Itse itkin hiljaa Düsseldorfin lentokentällä, mutta olenkin nyyhkis. Ja Gavalda suosikkini.

    Ekaa kertaa sivuillasi, täytyy pistää nämäm muistiin!

    VastaaPoista
  10. Riikka, täytyy tunnusta että en ole rohjennut tarttua enää Gavaldaan. Ajattelin että otan sen pitkälle kesälomalle kun jaksan keskittyä, harmittaa jättää keskenkään...

    VastaaPoista