tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vladimir Nabokov: Lolita


Tervetuloa pedon päähän.

Peto on säälittävä, sarkastinen, häikäilemätön, heikko. Hän kertoo tarinansa salanimellä Humbert Humbert, ja tarinan keskiössä on tietysti 12-vuotias lapsi Lolita, kuten leffan nähneenä tiedämme.

Lolita on yleistynyt laajemmaksi käsitteeksi vetovoimaansa kokeilevista varhaisteineistä ja myös elokuvassa Lolita esitetään lähes osasyyllisenä (muistini mukaan). Kirjasta saa toisen käsityksen. Kertoja on aina vaaninut pikkutyttöjä, ja vain odottanut sopivaa uhria joksi Lolita, Dolores Haze, valikoituu.

Juoni pähkinänkuoressa: Humbert on kirjallisuudentutkija joka vuokraa huoneiston yksinhuoltaja Charlotte Hazelta huomatessaan tämän tyttären. Humbert menee naimisiin äidin kanssa saadakseen olla tyttöä lähellä ja suunnittelee tämän murhaamista, päästäkseen isäpuolena yksin hallitsemaan tyttöä. Charlotte kuolee kuitenkin sopivasti ja Humbert lähtee Lolitan kanssa harharetkille Yhdysvaltoja ristiin rastiin, motellista toiseen. Juosten karkuun paljastumista ja sitä hetkeä kun Lolitan kasvaa tytöstä naiseksi, menettäen mielenkiintonsa.

Kirjan ero elokuvaan on myös kertoja, johon lukija ei voi luottaa. Näemme Lolitan hänen silmiensä läpi, demonisena nymfettinä, ja vain viitteet ja kirjan loppu saavat lukijan ymmärtämään, että Lolita oli vain lapsi, onneton ja yksinäinen tyttö joka rikottiin iäksi.

Kirja on suorapuheisempi kuin elokuva, jossa Lolitan ja isäpuolen suhdetta ei voinut näyttää kuin viitteellisenä. Aihe on häkellyttävä ja samoin se, miten kirjailija on asettunut pedofiilin asemaan tarkkailemaan ja kuvailemaan pikkutyttöjä ja vääntynyttä mieltään.

Koko kirja itse asiassa on häkellyttävä tyylinsä vuoksi. Nabokov kirjoittaa hypnoottisesti, hurjasti, ironisesti. Yhä hurjemmin kun Humbertin mielenterveys alkaa horjua. Teksti vetää lukijan mukaan kiihkeään pyörteeseen, johon Humbert suistuu seuratessaan pakkomiellettään. Lopun murhakohtaus on yksi kauheimmista ja koomisimmista, joita olen lukenut.

Vaikka tarina siis periaatteessa on kamala, on se kirjoitettu todella mahtavasti; lupaan että lukemisesta nauttii niin että hykertelee ääneen. Kirja kannattaa siis ehdottomasti hankkia hyllynsä, eikä vähiten ihastuttavan kannen takia.

13 kommenttia:

  1. Nyt minun sitten pitäisi lukea tämä, kun tälleen kirjoitit, vaikka pedofilia-aihe ahdistaa.

    Muistaisin nähneeni tämän leffana, mutta voin oikein hyvin uskoa, että kirja antaa enemmän.

    Ostaisin kirjan, jos sitä kerta vielä saa. Kuka on kustantaja?

    VastaaPoista
  2. Minäkin haluan lukea tämän, vaikuttaa todella kiinnostavalta ja pedofilia-aihekin kiinnostaa kovasti! Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, sä olet hankkinut tän tyylikkään uusintapainoksen! Leenalle tiedoksi, Gummeruksen painos on muistaakseni kyseessä.

    Olen tätä painosta ihaillut kirjakaupassa, ehkä pitäisi nyt innoittamanasi käydä ostamassa.

    Mutta merkillistä. Kun luin juttuasi, huomasin ihmetteleväni kovasti, muistanko ollenkaan kirjan loppuratkaisuja. Olen lukenut tämän kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla kirja on tehnyt suuren vaikutuksen muun muassa lyyrisen kielenkäyttönsä ja aiheensa vuoksi. Kirjasta on jäänyt vahvoja tunnejälkiä.

    Kävin lukemassa oman blogijuttuni virkistääkseni muistiani, sitten piti mennä Wikipediaan ja siellä kuvatut juonenkäänteet tuntuivat ihan uusilta. Melkein kuin olisin spoilannut itseäni, vaikka eihän se teknisesti niin olekaan, kun kirja on pariin kertaan jo luettu...

    Tulkintani: tässä kirjassa on jotain mystiikkaa. Tunnelmat ovat jääneet vahvasti mieleeni, juonenkäänteet sen sijaan on pyyhitty pois mielestäni.

    Mutta vavahduttava kirja tämä on. Todellista maailmankirjallisuuden aatelia.

    VastaaPoista
  4. Kustantaja on Gummerus, kuten Salla toteaa ja uusintapainoksen kansi on tosiaan aivan ihana. Ja kirjassa tosiaan on mystiikkaa, se on käsittämättömän hyvin kirjoitettu.

    Leffakin on hyvä, mutten ikinä ajatellut että se pohjautuu tämän tasoiseen alkuperäisteokseen.

    VastaaPoista
  5. En ole nähnyt leffaa enkä tiennyt aiemmin juontakaan kovin tarkasti, mutta olen kyllä jo pitkään ajatellut että tämä pitää lukea. Arvostelusi jälkeen tuntuu vielä vahvemmin, että todellakin pitää. Vaikka aihe onkin tietysti perusluonteeltaan vastenmielinen, kuulostaa kirja todella taitavasi kirjoitetulta.

    VastaaPoista
  6. Hmm. Jos vihdoin tänä vuonna lukisin Lolitan. Kirjan ikivanha painos (1975) on odottanut kirjahyllyssämme lukijaa jo viiden kuuden vuoden ajan. Vanhemmillani on paljon kirjoja 60-70-luvuilta, mutta todella vähän klassikoita tai sellaisia mistä olisin kuullut. Lolitan sitten valitsin mukaani, kun muutin omaan kotiini. Muutama vuosi sitten yritin aloittaa lukemisen, mutta se jotenkin tyssäsi ensimmäisillä sivuilla. Nyt uutta yritystä kehiin!

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen nähnyt leffan ja toki muutenkin tiennyt kirjan idean. Luin pätkiä tästä kirjallisuuden kurssilla, kun käsiteltiin juurikin epäluotettavia kertojia. Ne kertojaratkaisut vaikuttivatkin suorastaan herkullisilta.

    VastaaPoista
  8. Minä en ole koskaan lukenut tätä kirjana saatika katsonut elokuvana, mutta huomattuani tämän uusintapainoksen, olen hypistellyt sitä kerran jos toisenkin. Kiitos arviosta, kyllähän tämä nyt täytyy lukea! :)

    VastaaPoista
  9. Hassua, etten ole aikaisemmin törmännyt tähän teokseen tai elokuvaan. Nyt sitten se tulee eteen kaksi kertaa samalla viikolla. Johanna Kurkelalla on nimittäin kappale Hyvästi Dolores Haze, joka kertoo tuosta pakomatkasta. Kiitän myös arviosta, pitikin juuri etsiskellä tietoa, mikä kirja on Lolita oikein on, kun sinä julkaisit tämän viestin, ja kyllähän se erittäin mielenkiintoiselta kuulostaa.

    VastaaPoista
  10. Noniin, tuli kirjakaupassa piipahtaessa sitten ostettua tämä hieno painos omaan hyllyyn :)

    VastaaPoista
  11. Hei, kiitos monipuolisesta arviostasi! Linkitin tekstisi blogini (Sinisen linnan kirjasto) postaukseen Jussi Valtosen Siipien kantamat -kirjasta, toivottavasti on ok?

    VastaaPoista
  12. Hei! :)

    Eksyin googlaillessani blogiisi. Hieno arvio todella hienosta teoksesta. Vladimir Nabokov lienee tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa saadakseen sellaisen nerouden luoda hypnoottisia teoksia uskomattoman nautittavalla kielen käytöllä ja suoraan psyykeen tihkuvalla kerronnalla. :) Olen lukenut mysö Camera obscuran ja se oli lähes yhtä tainnuttava kuin mestariteos Lolita.

    Sopimattoman aiheen, epäluotettavan kertojan ja sairaalloisen rakkauden cocktail on epäilyttävien osiensa täydellinen summa.

    Helin kommenttiin viitaten muuten kuuntelin mielenkiinnosta sen Johanna Kurkelan levyn, ja mietin pääni puhki, miksi sellainen kaiken kansan iskelmältä kuulostava levy on haluttu nimetä jonkinlaisen arrogantin intellektuaalisuuden leimaa kantavaan teokseen ja sen surullisen kohtalon kokeneeseen päähenkilöön suoraan viitaten. En keksinyt. Varmaan Dolores Haze on vain kuulostanut kauniilta nimeltä?

    VastaaPoista
  13. Luin yhden Nabokovin kirjan ja voin pahoin. Se oli yksi niitä harvoja opuksia, jonka poistamista hyllystäni en voinut tehdä tarpeeksi nopeasti. Älkää käsittäkö väärin, teos oli erittäin hyvin kirjoitettu. Siksi sen kertoma tarina kai niin pahalta tuntuikin... Nyt yritän aktiivisesti unohtaa kyseisen kirjan (nimi jo kadonnut) enkä aio koskea yhteenkään saman kirjailijan tuotokseen.

    VastaaPoista