sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kummitusjuttuja - huu!


Vanhoja kunnon kummitusjuttuja, mutta tyylillä. Niitä en olekaan lukenut sitten Cantervillen kummituksen. Tätä genreä ei sovi suinkaan väheksyä, kuten eivät todella tee seuraavien tarinoiden kertojat. (Suositellaan nautittaviksi peiton alla, taskulampun valossa.)

Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammen keltainen kirjasto, 2011)

Tämä on kirjoista tyylikkäämpi. Waters punoo hienovaraisen, väreilevän pysähtyneisyyden tilan vanhaan, rahan puutteessa rapistuvaan sukukartanoon. Kirjan alkupuolen lähes tapahtumaton juoni luo näennäisesti stabiilin kuvaelman jossa ei käytetä perinteisiä kauhuelementtejä, jollaisia kartanoon sijoittuva kummitustarina voisi pursuta. Kirjan alkupuolikas on peräti ihastuttavaa luonnon ja hapertuvan kartanon ja sen korrektien ja luokkatietoisten asukkaiden kuvausta sekä ajankuvaa sodanjälkeisistä luokkarajoista Englannissa.

Lapsenpiian poika ihastui jo pienenä kartanoon saatuaan salaa kurkistaa sisälle sen yltäkylläisyyteen ja vanhaan patinaan. Aikuistuttuaan on hän opiskellut lääkäriksi ja ui sattumasta johtuen sisälle kartanon elinpiiriin, vakiintuen vähitellen sen elämään. Kartanon isätöntä perhettä painavat rahapula ja eristäytyneisyys. Lisäksi asukkaiden mielenterveys alkaa henkilääkärin mielestä järkkyä - vai onko asialla muinoin kuollut pikkutyttö?

Kartanon hiljaiseen maailmaan imeytyy niin syvälle että kauhun puolelle menevät vaikkakin yhä eleganteissa rajoissa pysyvät tapahtumat vaikuttavat lukijaan sitäkin voimakkaammin. Lisäksi kirjassa saa miettiä kuka on syyllinen ja onko syyllinen yliluonnollinen vai ei. Tätä lukee nauttien, lumoutuneena.

Myönnän lisäksi suosiolla että en uskaltanut ruveta yksin nukkumaan ja kun nukahdin, näin unta sänkyni yllä leijuvasta pikkutytöstä. Huu-huu! Ja kun kerroin tarinan äärimmäisen rationaaliselle äidilleni, kehtasi hän heittää bensaa liekkeihin arvelemalla että talossamme on ehkä joskus kuollut joku lapsi ja enkö todella huomannut kysyä, mitä tämä minusta tahtoi (!). Arvatkaa nukuinko seuraavana yönä. Tämä siis anekdoottina ja todisteena siitä että pinnan alla väreilevä on kirjallisuudessa toimivampaa kuin täysi mäiske ja pauke.

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina (Gummerus, pokkarina 2011)

Niffeneggerin aikaisempi Aikamatkustajan vaimo aiheutti kuulemma joillekin painajaisia. Tässäkin kirjassa on paikoin samanlainen lievästi etova sivumaku. En osaa selittää mistä se johtuu, näennäisestihän kirjat sisältävät paljon nokkelaa dialogia ja juonellista kuvausta.

Ehkä kummassakin on kyse kamalista metafyysisistä olosuhteista, joihin Niffenegger päähenkilönsä heittää: aikamatkustajan hän rysäyttää alastomana milloin lumihankeen kahdenkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen, milloin menneisyyteen metsästyskiväärin eteen. Hänen varjonsa tarinassa kummitukseksi muuttuneen naisen hän taas jättää täydelliseen loukkuun yhteen asuntoon ja aineettomaan kehoonsa ilman kykyä ilmaista itseään tai vaikuttaa ympäristöönsä, hieman kuin neliraajahalvaantuneen.

Tarina sinänsä on kelvollinen ja kummituksen elämän ongelmat hyvin kehitettyjä. Lisäksi olen pitänyt kaksostarinoista sen jälkeen kun luin kymmenvuotiaanan mahtavan Lise ja Lotte -kirjan. Ehkä juoni tämän osalta oli kuitenkin hieman epäuskottava. Joka tapauksessa asetelma oli herkullinen: kaksostytöt jotka eivät pysty riistäytymään irti toisistaan ja heidän äitinsä salattu kaksoissisko joka jättää heille omaisuutensa kuollessaan. Mitä siskosten välillä oli tapahtunut? Ja miksi tädin asuntoon muuttaneista tytöistä tuntuu että heitä tarkkaillaan?

10 kommenttia:

  1. Molemmat kirjat on luettu ja lisää samankaltaista hienostunutta jännitystä kaivattaisiin lisää. Näiden tyyppiset kirjat jotenkin sopivat kesään [ja syksyyn ja talveen:)].

    VastaaPoista
  2. Vieras kartanossa herätti suurimmat ajatukset vasta sen loputtua. Lukijan persoonallisuuden varaan jää oliko asialla yliluonnollinen voima vaiko vinoutuneen narsistin kekseliäät juonet ja älykkäät harhautukset. Viimeksimainittu kiehtoo enemmän koska se realistisempi vaihtoehto. Molemmat kuitenkin yhtä pelottavia. Kerronnassa rauhallinen tempo ja todella hyvin rakennettu juoni.
    Sanoi Leena

    VastaaPoista
  3. Tuo Hänen varjonsa tarina oli minulle pieni pettymys Aikamatkustajan vaimon jälkeen, vaikka Niffenegger osaakin luoda tunnelmaa ja kertoa kiehtovista asioista.

    Vieras kartanossa odottaa jo hyllyssäni. Se vaikuttaa sellaiselta kirjalta, josta todella pidän. Enkä edes lue kummitusjuttuja kovin usein, Waters vaan on ainakin Silmänkääntäjänsä perusteella mitä taitavin kertoja.

    VastaaPoista
  4. hmmm, en kyllä mitenkään pitänyt Aikamatkustajan vaimoa pelottavana eikä se ainakaan minulle aiheuttanut painajaisia - lähinnä vaikutti mielenkiintoiselta yrityksellä käsitellä ajan olemusta ja sitä, mitä tapahtuu, jos se ei etenekään totuttuun tapaan... Näistä kirjoista en ole lukenut kumpaakaan - pitäisi varmaan taas lisätä luettavien alati pitenevään listaan. Kuulostivat nimittäin kesään sopivalta lukemiselta.

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen huono pelkäämään kirjoja, mutta pidin Watersin Vieraasta kartanossa muista syistä. Se oli eka Watersini ja aion lukea kyllä lisää. Niffenegger minulla on vielä korkkaamatta, mutta odotan sitä kovasti!

    Noin periaatteessa gotiikka ja kauhukertomukset eivät ole suosikkilukemistoani. Kolmanteentoista kertomukseenkin petyin vähän.

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut "Vieraan kartanossa" nyt kahdesti (ensimmäisellä kerralla englanniksi - The Little Stranger). Minulla on vaikutelma, ilmeisesti epäsuosittu, että tarinan kertoja, tohtori, itse on se vieras, kuin virus. Hänellähän oli se outo tunne yönä, jona Caroline kuoli sanottuaan "Sinä!", ja hän jää vaeltelemaan kartanoon sen ainoana hallitsijana. Tosin hän ei itse tiedä olevansa se virus, jota edustaa myös puistoon tunkeutuva urakoitsija ja tavallaan myös Betty, ainoa piika, joka on tarinan aikana 14-15-vuotias. Järkyttävä määrä työtä niin nuorelle tytölle.

    Joka tapauksessa kirja, jonka voi lukea monelta taholta, ja myös goottilaisena kauhutarinana, kyseiset kohtaukset ovat voimakkaasti kuvattuja.

    VastaaPoista
  7. Heräsipäs mielenkiinto, taidankin lukea tuon "Vieras kartanossa" seuraavaksi tai ainakin tässä jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  8. Jenni, jos kiinnostuit tästä, tsekkaa myös Paluu Rivertoniin - aloitin sen itse juuri...

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä! Taidankin hakea luettavaksi tuon ehdottamasi kirjan heti huomenna! Olen nyt innostunut kovasti lukemaan kirjoja, jotka kertovat 1800-1900 -lukujen vaihteen seurapiirineitosten elämästä! Ihastuin tähän maailmaan Anna Godbersenin Huuma -sarjassa, ja nyt sain juuri luettua Godbersenin uuden sarjan ensimäisen kirjan Jazztyttö peilaa! (Järkyttävästi suomennettu tuo kirjan nimi! :D )

    VastaaPoista
  10. Ah ihanaa! Olen jo kauan etsinyt hyviä, aikuisille suunnattuja kummitustarinoita, mutta niiden löytäminen on vieläkin vaikeampaa kuin hyvien kauhuelokuvien, eikä sekään helppoa ole. Pitää laittaa nämä kirjat hankintalistalle!

    VastaaPoista