George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos

Koukussa ollaan!

Onneksi sarjassa on vielä jäljellä osia ja suomentamatontakin materiaalia. Ja kirjat eivät todellakaan lopu kesken. Järkälemäisen tarinan vetävyyttä lisää se, että näkökulma ja päähenkilö vaihtuu kussakin luvussa. Lukijalla on omat lempihenkilönsä (minulla Tyrion, Sansa ja Arya), joiden tarinan jatkoa odottaa kiihkeästi.

Jokainen luku on rakennettu yllättäväksi, pysäyttäväksi ja todelliseksi page turneriksi lähes Dan Brownin tapaan (anteeksi kaamea loukkaus :-D). Mielenkiinto siis syttyy aina uudelleen ja säilyy vaikka päähenkilö ei olisi se suosikki. Toisen kirjan loppuun ehtineenä tajuaa vain että tarinoiden lankoja ei tulla solmimaan yhteen lähiaikoina. Jon Nietos vain ajautuu yhä syvemmälle muurin takaiseen villien maailmaan, Talvivaara tuhotaan ja jäljellejääneet Starkit ovat kuka missäkin, prinsessa Daenerys taas ei millään tunnu pääsevän meren takaa valtaistuinapajille.

Kysymys kuuluukin: selviääkö esimerkiksi Jon Nietoksen äidin henkilöllisyys vasta kolmetoista saman kokoisen romaanin päässä vai kuinka kauan kirjailija aikoo lukijaansa kiusata?

Kuninkaiden koitos on aika taistelupainotteinen, valtakunta on ajatunut kaaokseen. Kuningasehdokkaita putkahtelee joka nurkasta, miestä lakoaa kuin heinää ja veri roiskuu. Juonittelut kukoistavat ja yksittäisten ihmisten kohtalot ovat kurjia. Henkilöhahmot ovat kaiken kaikkiaan värikkäitä ja moniulotteisia, pahat eivät ole aivan pahoja ja hyvät eivät aina fiksuja tai sittenkään niin hyviä. Uusin ja kiinnostavin, säälittävä megapahis on holhokkipoika Theon, joka kääntyy Talvivaaraa vastaan. Mutta kysyn vain mikä kirjoittajaa viehättää ronskimman puoleisesti normaalin yli menevässä veli-sisar-läheisyydessä (Viserys&Daenerys, Cersei&Jaime sekä Theon&Asha) - yök riittää jo!

Tulen ja jään laulu on siis tämän kesän teema (lämpötilankin suhteen). En malta odottaa että saan seuraavan osan käsiini.