Ranskassa tunnettu kulttuuripersoona Jean-Louis Fournier, kirjoittaa vahvan tarinan kahdesta vammaisesta pojastaan. "Lommoiset, köyryselkäiset, hennot, harittavahiuksiset ja tonttua puhuvat" Thomas ja Mathieu ovat syvästi kehitysvammaisia. Salama on iskenyt kaksi kertaa samaan isään.
Fournierin kirja koostuu lyhyistä katkelmista, tuokiokuvista ja ajatuksista. Se puhuu isän mustista tunteista, maailmanlopusta lapsen syntyessä vammaisena ja pienistä maailmalopuista, kun ymmärtää ettei ikinä tule vastailemaan lapsen kysymyksiin ja opettamaan hänelle maailman kauniita asioita.
Fournieria pitää pinnalla makaaberi, musta huumori. Hän varaa itselleen oikeuden vitsailla lapsistaan ja nauraa heidän edesottamuksilleen. Sama oikeus on kaikilla terveiden lasten vanhemmilla. Mutta kun katse kohdistuu vammaiseen lapseen, on se vakava, peittäen kauhistuksen ja helpotuksen siitä ettei itselle ole käynyt niin.
Ylenmääräinen korrektius vie lapselta oikeuden saada aikuinen nauramaan. Tervein suhtautuminen on Fournierin lastenhoitajalla, joka poikien pölhöillessä tokaisee heille: "Teillähän on pää täynnä heinää!"
Se on Fournierin mielestä osuvin diagnoosi, joka pojille on tehty.
Samalla kirjasta välittyy isän lämmin tunne, epätoivoinen toive saada yhteys lapseen, suru pieleen menneestä elämästä ja vimma antaa lapsille oikeus näkyä, oikeus olla vitsin kohteena, oikeus naurattaa ja itkettää.
Tekstit ovat kauniita ja kertakaikkiaan raikkaan rehellisiä. Sairaan lapsen vanhemmalla on oikeus tuntea myös mitä mustimpia tunteita, joita ei voi kenenkään kanssa jakaa. Ei sen pitänyt mennä näin. Mutta siltikin kirja kertoo rakkaudesta.
Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea! Olen kuullut kirjan rehellisestä tyylistä paljon kehuja, ja aihe on ehdottoman tärkeä.
VastaaPoista