torstai 1. lokakuuta 2009

Alice Munro - Kerjäläistyttö


Kirjailijan nimi ei sanonut minulle mitään, mutta kirja oli keltaisen kirjaston pokkari ja keltainen kirjanselkä on yleensä takuu viihdyttävästä ja mielenkiintoisesta kirjasta.

Alice Munro on kanadalainen 78-vuotias novellisti, eli siis viisas vanha nainen. Hän kirjoittaa pienen tytön, Rosen, elämästä pikkukaupungin työväenluokkaisella puolella. Erillisten kertomusten myötä Rose kasvaa ensin nuoreksi naiseksi, menee naimisiin yläluokkaisen miehen kanssa, eroaa, saavuttaa mainetta näyttelijänä, sitten keski-ikäistyy ja yhä etsii itseään hieman ulkopuolisena alati jatkuvilla boheemeilla illalliskutsuilla.

Munrolla on tarkka psykologinen silmä ja soljuva kynä. Erityisesti kertomukset Rosen lapsuudesta ovat viihdyttäviä ja visuaalisesti rikkaita lapsen muistoja. Rosen äitipuolen pitämän sekatavarakaupan puodissa käydyt elämänopastukset, riidat, tuhahdukset, tuomiot ovat tarkasti rekonstruoituja ja hupaisan aitoja. Huomiot Rosen sisäisestä maailmasta ovat yleispäteviä kaikille, jotka ovat joskus olleet pieniä tyttöjä tai nuoria naisia.

Kerjäläistyttö kertoo köyhyydestä, tietämättömyydestä ja kurjuuden pysyvyydestä. Se on myös Rosen avoimeksi jäävä kehityskertomus. Huomiot ihmisten motiiveista ja pään sisällä tapahtuvasta liikkeestä Munro esittää niin kepeästi, ettei melkein edes huomaa miten syvällistä ja kaunista kirjaa lukee.

5 kommenttia:

  1. Miten olen missannut Munrolta tämän?? Olen suuri Munro-fani, tosin hänellä on myös kirjoja ja tarinoista, jotka eivät uponneet. Kiitos vinkistä, täytyy ottaa agendalle!

    VastaaPoista
  2. Minulle taas Munro oli täysin uusi tuttavuus. On ihana yllätys löytää yhtäkkiä helmi kirjailijaksi, kun ei odota mitään..

    VastaaPoista
  3. Osuit minusta aivan oikeisiin sanoihin Munrosta puhuessasi. Minä olen myös lukenut Kerjäläistytön, ja pidin kovasti. Olen kirjoittanut Munrosta monesti blogissani (http://tuurenrunot.blogspot.com/search/label/Munro), ja hän lienee yksi lempikirjailijoistani.

    Minusta kerjäläistyttö oli todellakin kaunis kirja. Mikä sen teki kauniiksi, en tiedä, ehkä Munron tyyli kirjoittaa oivaltaen ja tarkkaavasti. Todellakin, kuten sanoit, Munrolla on tarkka psykologinen silmä ja soljuva kynä.

    VastaaPoista
  4. Kertakaikkiaan, miten olen voinut missata koko kirjailijan olemassaolon tähän mennessä elämääni... Kiva kuitenkin, että helmiä välillä löytyy.

    Luin arvostelusi ja täytyy hankkia tuo Doris Lessingin Parempien ihmisten lapsi. Myös Lessing oli uusi löytö minulle ja ponkaisi heti lempikirjailijoitteni kärkikastiin. Olen lukenut tähän mennessä Ruoho laulaa, Elämänkerran ja Viides lapsi (josta minulle taas tuli mieleen Poikani kevin). :-)

    VastaaPoista
  5. Minä taas olen lukenut vain ja ainoastaan vielä tuon parempien ihmisten lapsen, mutta kyllä on lähitulevaisuudessa näkyvissä Kesä ennen pimeää ja parempien ihmisten lapsen jatko-osa, jonka nimeä en tietenkään muista.

    VastaaPoista