Alice Munro on niitä kirjailijoita, joita osuu enää hyvin harvoin eteen. Hän nimittäin herättää minut miettimään, miten olen pärjännyt tähänastisen elämäni ilman hänen kirjojaan.
Liian paljon onnea on kokoelma kertomuksia, joiden teemat liikkuvat raflaavasti skandaalilehdistön suosikeissa: murhissa, hylkäämisissä, petoksissa, hyväksikäytössä, aviorikoksissa. Itse teksti ei sitten olekaan raflaavaa, vaan hienovaraista, tarkkaa ja pintansa alla kytevää.
Itse niminovelli ei ollut mielestäni kirjan parhaimpia ja hyvin erilainen historiallisessa lähestymistavassaan (1800-luvulla eläneen venäläisen naismatemaatikon elämän yhteenveto).
Sen sijaan rakastin Lasten leikkiä kertomusta, josta kaikki me entiset pikkutytöt tunnistanemme tyttölasten joskus ymmärtämättömän ja viattoman julman maailman. Arkimaailmasta erillään olevalla kesäleirillä voi julmuus eskaloitua odottamattomalla tavalla. Hienointa novellissa oli tyttöjen vaikuttimien äärimmäisen tarkkanäköinen kuvaus, joka saa lukijan sukeltamaan uudestaan lapsen maailmaan, joka on aina jotain muuta kuin aikuinen kuvittelee.
Erinomainen oli myös Ulottuvuuksia. Nainen voi jakaa rakkauden lapsiinsa ja muistot heidän lapsuudestaan aidosti vain lasten isän kanssa. Vaikka tämä olisi entinen mies, ja muistoja varjostaisi järkyttävä tragedia.
Kertomukset ovat selkeitä, tarkkarajaisia, kauniita ja hienosti johdateltuja. Alice Munro on kuningatar!
Hups, nyt menin lukemaan arvostelusi vaikka juuri tänään sain tuon kirjan itselleni kirjastosta. Tätäkin olen odottanut kovasti, ja kaiken muun kiinnostavuuden lisäksi se on vihdoinkin novellikokoelma, jossa on yli 300 sivua!
VastaaPoistaTämä on niin upea kirja!! En ole vielä lukenut muita Monron kirjoja, vaikka tämän novellikokoelman jälkeen rakastuin hänen tekstiinsä. Oli kiva muistella teosta sinun arvion kanssa. :)
VastaaPoistaAamen. Ja parasta asiassa saattaa olla, että Munrolla riittää tuotantoa luettavaksi PALJOn.
VastaaPoistaOijoi, ihanaa. Mulla on Munro vielä korkkaamatta, mutta ei ole kauan! Päätin kirjoittaa hänestä lehteen, ja kustantamosta luvattiin lähettää paitsi tämä uusin myös "yllätyspaketti" vanhoja Munroja. Olen aika varma, että pidän Munrosta, ja odotan tutustumistamme innolla. :)
VastaaPoistaKaroliina
Inhoaako kukaan Munroa? :-)
VastaaPoistaEi voi inhota!!! Ja muistakaa ihmiset laittaa korvan taa Carol Shields, koska en muista kirjapedon käsitelleen tätä vielä????
VastaaPoistaSain juuri luettua Munron Kerjäläistyttö. Toooosi hyvä! Pidän kirjoista, jotka tunnelmallaan imaisevat mukaansa. Oma ympäristö katoaa ja siirtyy täysin kirjailijan kuvaamaan. Haluan seuraavaksi ahmaista Liian paljon onnea :)
VastaaPoistaSanoi Leena
Carol Shields oli hyvä vinkki! En tosiaan ole lukenut häneltä mitään. HS:n arvostelussa näitä kahta grand old damea verrattiinkin. http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Totuus+on+tarinoista+tehty/HS20110118SI1KU017p6
VastaaPoistaShields ja Munro on molemmat mun ykkösiä - vaikka niiltäkin löytyy jotain huteja kyllä. Nyt on saatava Munron uusin pian!
VastaaPoistaKaikki Munro- ja Shileds-fanit! Vinkiksi erinomainen Annie Proulx, hänestä pidätte varmasti myös, jos ette jo pidä :)
VastaaPoistaMinusta kirjan novellit ovat ihan OK ja aiheet kiinnostavia, mutta mutta...
VastaaPoistaloppupeleissä niiden jatkuvasti sinne tänne viittaavat yksityiskohdat väsyttävät minua lukijana. En siis saanut oikein kiinni. Viimeisiä novelleja lukiessa aloin olla ärtynyt, kun en tiennyt mihin kiinnittää huomionsa. Henkilöitä marssitetaan tapahtumien keskelle paljon, tapahtumien merkitys ei aukea (ainakaan lukiessa - monta kertaa selailin taaksepäin saadakseni mieleen edellä tapahtuneita) ja pää alkoi olla täynnä. Väsyttävää kirjallisuutta, joka ei oikein aukea; hengästyttävää.