WSOY, 2010.
Mitä voin enää sanoa? Tämä hyvänmielen kirja on jo todettu monessa blogissa mainioksi. Ehkä voisin kehua kantta, jonka liitän ehdottomasti koukuttavimmat kannet -listalleni.
Kirja sijoittuu 1960-luvun alun Mississippiin, jossa roturajat, samoin kuin yhteiskuntaluokkien rajat, ovat vielä selkeästi piirretyt ja niistä pidetään kiinni kynsin hampain.
Mustat naiset jättävät omat lapsensa hoitoon naapureille tai sukulaisille ja piikovat valkoisissa perheissä kasvattaen lapsia ja hoitaen kotia. Valkoiset emännät järjestävät hyväntekeväisyystapahtumia ja bridgekerhon tapaamisia ja jos eivät ole jo naimisissa, yrittävät pyydystää itselleen aviomiestä.
Päähenkilöt Skeeter, Minny ja Aibileen kapinoivat sydämessään ja lopulta teoillaan, ja ennakoivat näin yhteiskunnan murrosta. Pitkä ja kähärätukkainen Skeeter on äitinsä mielestä toivoton tapaus avioliittomarkkinoilla. Onneksi häntä kiinnostaakin enemmän journalistin ura. Minny on kaupungin pahasuisin apulainen, ja hän onkin saanut potkut 15 kertaa. Aibileen rakastaa pikkuisia hoitolapsiaan, mutta joutuu aina vaihtamaan perhettä kun nämä tajuavat ettei hän olekaan heidän äitinsä, vaan musta apulainen, alempiarvoinen olento.
Kirjaan tuovat jännitettä Skeeterin ystävättäret, jotka ovat siirtyneet rouvassäätyyn ja ajautuvat vähitellen Skeeteriä vastaan tämän ajatusmaailman muuttuessa. Samoin Skeeterin äitisuhde ja piikojen suhteet omituisiin emäntiinsä pitävät lukijan otteessaan. Herkullisin hahmo on alaluokkainen perähikiästä pikkukaupungin varakkaaksi rouvaksi päätynyt miss Celia, joka piukoissa pinkeissä jumppereissaan ei lainkaan ymmärrä miksei saa kutsua bridge-iltaan...
Kirja on siis nokkela, hauska, vetävä, surullinen ja vauhdikas. Kuten jotkut ovat todenneetkin, voisin kuvitella että kirja on vielä hauskempi alkuperäiskielellä. En tosin tiedä, onko kansi yhtä ihastuttava!
Oi, tämän haluan lukea! Vaikuttaa todella kiinnostavalta kirjalta. kiitos arviostasi:)
VastaaPoistaTämä oli niiiin ihana englanniksi. Mutta kuulemma siis hyvä suomeksikin. :) Enkunkielisissä versioissa on mielestäni ollut ainakin paria erilaista kantta, mutta ei mielestäni yhtä hyvää kuin suomalaisessa. Ostin tuon tällä kannella isosiskolle joululahjaksi. Haluan pitää itse sen alkuperäiskielisen. Sitä oli pakko lukea ääneen vähän väliä, vaikka Englannissa asuneena etelävaltiolainen puheenparsi ei välttämättä helposti istu suuhuni.. :D
VastaaPoistaKaroliina
Höh, kyllä makuasiat ovat tosiaan makuasioita, koska omasta mielestäni tuo suomalainen kansi on aika kökkö! :D
VastaaPoistaBrittiversio täällä ja jenkkikansi täällä. Tykkään molemmista.
Luin muuten jostain että tuota brittikannen kuvaa (joka muistaakseni on joku Stockettin oman löytö) kaavailtiin ensin alkuperäisjulkaisunkin kanneksi, mutta se vaihdettiin koska kyseisen kuvan pelättiin aiheuttavan jotakin äläkkää. Kertoo jotain siitä kuinka arka tämän kirjan aihe edelleen jossain päin on!
Kiinnostavaa Satu! Brittiversio on hieno! Jenkkikannesta taas tulee mieleen Kuin surmaisi satakielen, johon kirjassa pari kertaa viitataankin.
VastaaPoistaTämä on ehdottomasti minunkin lukulistallani sen verran mielenkiintoinen on aihe ja niin monessa paikassa tätä on kehuttu. :)
VastaaPoistaHeti herättyäni tartuin kirjaan Piiat, lukeakseni sen loppuun. En ole koko päivänä syönyt, hät´hätää juonut pari lasillista vettä, koska en ole voinut laskea kirjaa käsistäni, niin lumoutuneena sitä luin. Heikko linkki omaan elämääni on että, vahempieni työn takia, olen kasvanut lastenpiikojen, keittäjättärien, siivoojien ja muiden kotiapulaisten ympäröimänä. Tuo kiintymys "vieraisiin" ihmisiin, josta kirajssakin kerrotaan, on siis todellista ja tuttua.
VastaaPoistaSanoi Leena
Luin kirjan juuri englanniksi, toivottavasti murteet on käännetty toimiviksi myös suomalaisversiossa.
VastaaPoistaMinullekin kävi kuten edelliselle anonyymille; kirja vei niin mukanaan, että luin sen vuorokaudessa loppun, muuta en sitten juuri ehtinyt tehdäkään. Suosittelen lämpimästi!