P.G.Wodehouse: Hiiop Jeeves! Jeeves-tarinoita 2

Teos, 2010.

Syväluotaavien avioerokirjojen jälkeen tekivät hyvää sympaattinen Piiat, sekä aina niin naseva ja viihdyttävä Jeeves.

Patologisen kiipeliinjoutumistaipumuksen omaava Bertie Wooster seikkailee taas avioitumisvimmaisten nuorten naisten, riivinrautamaisten tätien sekä raivoisien epäluuloisten kilpakosijoiden parissa.

Tyypillisessä Bertie-tarinassa on

1) mahdottomia vaatimuksia esittävä täti jolle

1.2) Bertie ei voi sanoa vastaan koska täti, jolla on mahtava kokki kiristää lounaskutsujen peruuttamisella

2.) siirappisesti huokaileva tyttölapsi, joka kuvittelee että Bertie on häneen auttamattomasti rakastunut ja tiedottaa kihlauksesta ja lähitulevaisuuden häistä

2.1) ja jolle Bertie ei voi sanoa vastaan koska hän ei saa siihen tilaisuutta eikä kestä nähdä naisen kyyneleitä

3.) ystävä, jonka rakkauden tiellä on esteitä; esteet voidaan tyypillisesti voittaa sillä että Bertie teeskentelee murtovarasta

3.1) Bertie ei voi sanoa hänelle vastaan, koska he ovat koulutovereita ja Bertie on vanha kunnon kaveri

4.) ynseä ja hieman hidasälyinen setä/eno/tuleva appiukko

4.1) joka inhoaa Bertietä ja jota Bertie pelkää

5.) sekä poliisi

5.1) joka yrittää pidättää Bertien, kun tämä esittää epäonnisesti murtovarasta.

Ja tietysti Jeeves! Joka suhtautuu työnantajaansa viileällä antaumuksella ja vakavuudella, joka ei estä häntä saattamasta tätä välillä vielä syvemmälle kiipeliin.

Kirjojen anti on hauska sanailu, Bertien vilpittömän omahyväinen ja selkärangaton haahuilu ja täysi hyvänmielentakuu lukijalle. Uskomatonta, ettei Jeeves-tarinoita ole aiemmin suomennettu: TV-sarja ainakin on klassikko.

Kathryn Stockett: Piiat

WSOY, 2010.

Mitä voin enää sanoa? Tämä hyvänmielen kirja on jo todettu monessa blogissa mainioksi. Ehkä voisin kehua kantta, jonka liitän ehdottomasti koukuttavimmat kannet -listalleni.

Kirja sijoittuu 1960-luvun alun Mississippiin, jossa roturajat, samoin kuin yhteiskuntaluokkien rajat, ovat vielä selkeästi piirretyt ja niistä pidetään kiinni kynsin hampain.

Mustat naiset jättävät omat lapsensa hoitoon naapureille tai sukulaisille ja piikovat valkoisissa perheissä kasvattaen lapsia ja hoitaen kotia. Valkoiset emännät järjestävät hyväntekeväisyystapahtumia ja bridgekerhon tapaamisia ja jos eivät ole jo naimisissa, yrittävät pyydystää itselleen aviomiestä.

Päähenkilöt Skeeter, Minny ja Aibileen kapinoivat sydämessään ja lopulta teoillaan, ja ennakoivat näin yhteiskunnan murrosta. Pitkä ja kähärätukkainen Skeeter on äitinsä mielestä toivoton tapaus avioliittomarkkinoilla. Onneksi häntä kiinnostaakin enemmän journalistin ura. Minny on kaupungin pahasuisin apulainen, ja hän onkin saanut potkut 15 kertaa. Aibileen rakastaa pikkuisia hoitolapsiaan, mutta joutuu aina vaihtamaan perhettä kun nämä tajuavat ettei hän olekaan heidän äitinsä, vaan musta apulainen, alempiarvoinen olento.

Kirjaan tuovat jännitettä Skeeterin ystävättäret, jotka ovat siirtyneet rouvassäätyyn ja ajautuvat vähitellen Skeeteriä vastaan tämän ajatusmaailman muuttuessa. Samoin Skeeterin äitisuhde ja piikojen suhteet omituisiin emäntiinsä pitävät lukijan otteessaan. Herkullisin hahmo on alaluokkainen perähikiästä pikkukaupungin varakkaaksi rouvaksi päätynyt miss Celia, joka piukoissa pinkeissä jumppereissaan ei lainkaan ymmärrä miksei saa kutsua bridge-iltaan...

Kirja on siis nokkela, hauska, vetävä, surullinen ja vauhdikas. Kuten jotkut ovat todenneetkin, voisin kuvitella että kirja on vielä hauskempi alkuperäiskielellä. En tosin tiedä, onko kansi yhtä ihastuttava!

Avioerokirjoja

Voikohan liika lukeminen aiheuttaa avioeroja? Onneksi mieskin pelaa liikaa futispelejä, joten ei parane syytellä pikkuvaimoa tämän sivistyneistä harrastuksista.

Luin kaksi kirjaa avioeroista. Kummankin tapahtumankulku valitettavasti usein on todellisuutta. Laura Honkasalon Eropaperit-kirjassa lapset joutuvat ristivetoon katkeran isän ja tämän uuden (psyykkisesti epävakaan) puolison ja heitä suojelemaan pyrkivän äidin ja isoäidin välille. Melania G. Mazzuccon Täydellinen päivä -teoksessa ero päättyy veriseen tragediaan, jollaisista saamme silloin tällöin lukea iltapäivälehdistä.

Kummankin kirjan viehätys on kuitenkin muualla. Takakannen mukaan Eropaperit "tallentaa vuosikymmenen yhteiset muistot raastavasti, elävästi kuin kaitafilmi". Tämä on aivan nappiluonnehdinta; erityisesti kolmen sukupolven muistot kesälomista saaressa ja veneellä ovat niin ihanan tuttuja omasta lapsuudesta, petäjän auringossa paahtuvan kaarnan tuoksua myöden. Täydellinen päivä taas kuvaa elämää nykypäivän Italiassa ja Roomassa, yhden alaluokkaisen ja yhden yläluokkaisen, hajoavan, perheen kautta.

Laura Honkasalo, jonka kirja on juuri tullut ulos pokkarina, kirjoittaa kauniisti, ujuttaen muistoja ja aikakerrostumia lomittain. Lapsen näkökulma aikuisten mielettömään maailmaan on autenttisen tuntuinen ja samoin julmien ja itsekeskeisten - kuten toisaalta myös ymmärtävien ja empaattisten - aikuisten vaikutus lapsen psyykeen.

Jos Peter Franzenin kirjassa oli ihana ukki, joka osasi aina lukea tilanteita lapsen kannalta ja tasapainotti näiden elämää isän ja äidin aiheuttamassa turbulenssissä, on Honkasalon kirjassa tämän hengenheimolainen, ihana mummi, joka osaa aina laskeutua lapsen tasolle ja olla ystävällinen, iloinen, auttavainen ja antelias.

Leea-mummi ottaa siipiensä suojaan myös miniänsä: epävarman, maalta tulleen ja oman äitinsä hyljeksimän Sinikan. Sinikan ja Joken liitto päättyy kuitenkin eroon, Joken tavattua Raisan, tyttökodin kasvatin jolla on upeat hiukset, narsistinen ja manipuloiva persoona ja halu omia Joken ja Sinikan lapset. Keinot ovat monet: aivopesu, lahjonta, mustamaalaaminen. Isäviikonloppuina lapset mm. joutuvat kutsumaan Raisaa äidiksi ja omaa äitiään Paskikseksi.

Kirjassa liikutaan eri aikatasoilla, joista nykypäivässä ennen niin elegantti ja ihana Leea makaa mielisairaalassa vanhusten osastolla turvonneena ja sairaana. Ainoa, joka käy häntä katsomassa on ex-miniä. Ja ainoa, jonka perään Leea haikailee, on hänet kieltänyt poika, Jokke.

Liikumme siis tippa-linssissä-osastolla. Onneksi kesämuistot, joita kirja tulvii kuin auringonvaloa, ovat niin lämpöisiä ja rikkaita, että posket voi välillä pyyhkiä. Samoin oli hauska lukea 70-luvun lähiökuvausta. Yksityiskohdat vaatetusta ja esineistöä myöten olivat tarkkoja ja tuttuja joka aikakaudella liikuttaessa, ja tämä teki kirjasta ihastuttavan.

Mazzuccon kirja taas maalailee kuvaa kiihkeästä ja kaoottisesta Roomasta, jossa ihmiset yrittävät raapia elantonsa kokoon tai haalia itselleen mainetta ja kunniaa. Asema ja onni on kiinni pienestä ja menetettyä vaikea saada takaisin.

Fioravantit ovat varakas perhe: äiti edustaa ja isä pyrkii parlamenttiin jatkokaudelle. Ranskalainen lastenhoitaja kasvattaa pientä tytärtä ja henkivartija Antonio Buonocore on valmis pysäyttämään luodin omaan kehoonsa.

Luotettava henkivartija on yksityiselämässään vuorotellen palavasilmäinen kostaja ja itkuisen katuva aviomies. Kiihko suuntautuu hänen entistä vaimoa, Emmaa, kohtaan. Alussa kuvittelin että Emma olisi pyhimysmäinen lastensa eteen raatava yksinhuoltajaäidin prototyyppi, mutta hän onkin paljon kiinnostavampi hahmo.

Lapsiaan kiihkeästi rakastava äiti hän toki on. Hän on myöskin teräväkielinen, omaehtoinen, halvassa koirankarvaturkissa ja korkosaappaissa koikkelehtiva, halpa mutta elinvoimainen venus, joka kääntää vääjäämättä miesten päät.

Italia on yhä mitä suurimmassa määrin luokkayhteiskunta, josta kuilu kahden perheen todellisuuden välillä kertoo. Henkivartija Antonio Buonocore emännästään: "...rouva Fioravanti - jolle hän oli aikoinaan toivonut psoriasista, äkillistä kaljuuntumista, arabijoukon anaaliraiskauksen uhriksi joutumista sekä kaikkia mahdollisia rangaistuksia, jotka voisivat korvata sen nöyryytykset ja häpäisyt, joilla nainen oli Antoniota koetellut ilman että olisi edes huomannut sitä..." (s. 355) Ja Elio Fioravanti henkivartijasta: "Elion oma elämä oli järjettömän monimutkaista ja kuluttavaa, ja hän kadehti alempiarvoisten ihmisten yksinkertaista elämää." (s. 115)

Viite lopun tragediaan tulee jo aloituskappaleessa ja synkkä pilvi painostaa lukijaa koko kirjan ajan. Väkivallasta kerrotaan niukasti tai enteenomaisesti, mikä lisää mykkää uhkaa. Buonocoren tytär lukee luokassa runoa: "'Isäni oli pyövelini', Valentina aloitti, ja luokka nauroi." (s. 151)

Kahden perheen jäsenten tarinat limittyvät toisiinsa yhden päivän ajan. Vähiten pidin Fioravantin pojan Zeron tarinasta, rikkaan lakimiehen poika joka kieltää taustansa vaikkakin ottaa vastaan rahaa, kulkee likaisena ja lököhousut haisten Rooman katuja takkuisten koirien seuratessa häntä. Hahmoa kohtaan olisi kai pitänyt tuntea sympatiaa (tai sitten ei), mutta olisin halunnut vain ravistella häntä niin että luiset raajat olisivat kolisseet perulaishupparin sisällä.

Perheiden kosketus vertautui mielestäni Italian kansaan ja sen johtoon ja antoi jopa selityksen sille, miksi Berlusconia yhä siedetään:

"Alussa hän oli inhonnut hänelle osoitettua 'julkisuuden henkilöä', kevytmielistä lakimiestä, joka liikkui seurapiireissä, oli aina valmis kertomaan kaskuja, hyväili vincere, vincere, vincere, voittaa, voittaa, voittaa, ja oli pysyvästi hyvällä tuulella. Kuitenkin ajan mittaan ovela, moniin sotkuihin sekaantunut lakimies, jonka ympärillä pyöri kevytkenkäisiä naisia, epäilyttäviä tyyppejä ja keinottelevia pikkuliikemiehiä, ja joka on niin täysin erilainen kuin Antonio, moraaliton, vilpillinen, pinnallinen ja häpeämättömän onnellinen, oli alkanut tuntua Antoniosta mukavalta - hän olisi halunnut olla itse samanlainen." (s. 118)

Kummassakin kirjassa on suloista vanhempien lapsiaan kohden tuntemien tunteiden kuvaus (kummassakin on mm. kohta, jossa vanhempi katselee nukkuvaa lastaan), esim. Antonio tyttärestään: "..vain muutaman kuukauden ikäinen pieni tyttö - salaperäinen olento, pehmeä eläin, tuoksuvaksi voideltu, lämmin, ahne ja mykkä." (s. 290)

Tartuin Mazzuccon kirjaan luettuani Jennin arvostelun K-blogista. Olen aiemmin lukenut Vita - elämäni, josta en ollut kovin vaikuttunut. Kuten Jenni toteaa, tämä oli kuitenkin hyvin erityyppinen kirja. Suosittelen sitä, ja samoin Eropapereita; itse tartun seuraavaksi Honkasalon aiempaan Sinun lapsesi eivät ole sinun.

Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti, arvostelun pituus kertoo jotain näistä kirjoista ja niiden aiheuttaman ajatustyön määrästä. :-)

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Onnellista uutta vuotta ja hyviä lukukokemuksia 2011!

Toivon, että tänä vuonna eteen sattuisi yksi hyvä kauhukirja, yksi historiallinen romaani, yksi laadukas hömppäkirja, yksi kirjailija josta en ole ennen kuullutkaan ja jota ilman en voi vuoden 2011 jälkeen tulla toimeen, yksi klassikko jota lukiessa ihmettelee, miten joku voi kirjoittaa niin hyvin ja yksi raflaava uutuus joka voisi vaikkapa räjäyttää tajunnan.

Näitä odotellessa kahlaan Nobel-voittajan Tuhmaa tyttöä sekä Axel Munten elämänkertaa, joka romuttaa kuvan haaveitteni ah niin ihanasta kirjailija-lääkäri-sankari-idolista. ;-)

Eve Hietamies: Yösyöttö

Otava, 2010.

Itselleni hyvinkin ajankohtainen kirja (*haukotus*) kääntää perinteisen asetelman päälaelleen. Isä jää kotiin hoitamaan lasta. Pakon edessä - äiti on hypännyt synnärin edestä taksiin eikä halua kuulla mitään miehestään ja vauvastaan.

Yksinhuoltajan elo yösyöttöineen ja yksinäisine iltapäivineen on rankkaa. Erityisesti kun viranomaiset ja ulkopuoliset eivät ota uskoakseen että isäkin voi savotasta selviytyä.

Pelastukseksi osoittautuu ymmärtäväinen neuvolantäti Ulla, puiston äitikerho sekä mahtava puistisetä Jönni. Isä ei olekaan ainoa neljän seinän sisällä räytyvä, uhmakohtauksiin hermostuva ja vauvanhoidon hienouksien edessä suu auki ihmettelevä.

Kirja on hauska ja lasten pähkähullut lausahdukset ja touhuilut kielivät että kirjailija on tarkkaillut omaa jälkikasvuaan salaa naureskellen ja muistiinpanoja tehden.

Suosittelen erityisesti mielenpiristykseksi äitiyslomalle.

Annakaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan

Otava, 2010.

Juhannus italialaiseen tapaan ei ole lainkaan niin ilkeä kuin voisi olla.

Keski-ikäiset merellisen espoolaisalueen asukkaat tarjoilevat toisilleen skumppaa ja raffinoituja grilliherkkuja syreeneiden ympäröimissä puutarhoissa ja haaveilevat isommasta purjeveneestä ja ah niin kultivoituneesta italianlomasta.

Sillä kaikkihan haluavat Toscanaan. (Vaikka se oikeasti oli muodissa 70-luvulla.)

Kirja on vehreä tuulahdus kesää näin talven keskellä ja innostaa suunnittelemaan seuraavaa lomamatkaa.

Päähenkilö Kristiina havittelee täydellistä lomaa, joka antaisi potkua avioliittoon ja löisi ällikällä nirsot naapurit. Kuvausjärjestelijän ammatti antaakin tähän hyvän pohjan, ja matkakumppanit sekä paikalliset saavat statistin roolit upeassa loma-asetelmassa.

Kaikki ei kuitenkaan mene aivan niin kuin suunniteltu. Hilpeä farssi kääntyy lopussa vakavaksi parisuhdedraamaksi, jonka sävyt taipuvat toiveikkaan onnellisiksi ja arkeen tyytyneiksi. Hieman samantyyppinen aihe oli Björkin Puumassa, mutta Iivarin kirjassa keski-ikäisten puutunutta aviosuhdetta puidaan huomattavasti keveämmin ja positiivisemmin.

Vaikka loma ei olisi unelmien täyttymys, voi pittoreskista toscanalaishuvilasta palata hyvillä mielin Espoon rantarivariin, ja viritellä grillin seuraavan kesän lomaa suunnitellessa (onkohan Piemonte jo muodissa?).

PS Hesarissa taidettiin muuten mainita että kaikkien britti-intoilijoiden "rakastan Toscanaa ja sen aurinkoa" -kirjojen jälkeen ovat paikalliset alkaneet kirjoittaa paljastuskirjoja näiden maahan rakastuneiden pölhöilyistä paikan päällä. Italialaisten kirjakauppojen top ten -listoilla keikkuvat nyt "brittiheebo osti isoisäni romahtaneen sikalan ja restauroi sen sikahintaisesti" -tyyppiset humoristiset teokset.

Gummeruksen FB-sivuilta ilmainen kirja!

Gummerus jatkaa toimenpiteitään sosiaalisen median kirjallisessa maailmassa. Kustantamo on avannut uudet FB-sivut ja tykkäämällä sekä jättämällä yhteystietonsa saa postissa Turkka Hautalan esikoisromaanin Salo.

Linkki ryhmään löytyy tästä.

En osaa sanoa Hautalan kirjasta mitään, koska suomalaisen nykykirjallisuuden tuntemukseni on varsin ohutta, mutta joskus on hauska lukea kirja täysin ilman ennakkoajatuksia. Ties vaikka tykkäisi!

No, kävin sittenkin googlettamassa sen ja linkki HS:n arvosteluun täällä. Kuulostaa... mielenkiintoiselta, ja nyt minulla on ennakkoasenteita, mutta kokeillaan kuitenkin ja katsotaan sitten. :-)