Pohdin kahteen kertaan tämän kirjan kelpuuttamista lomapokkaripinoon. Se jäi ensi alkuun hyllyyn, koska mieleeni oli jäänyt hyvin kahdenlaisia mielipiteitä tästä. Kaduin kuitenkin myöhemmin ja kävin hakemassa kirjan; jos kirja herättää paljon keskustelua, on se varmasti lukemisen arvoinen.
Päähenkilö (ainakin kirjan nimen mukaan) on yläluokasta lähtöisin oleva taiteilija, Claire, jonka koko elämänkaaren varrelle kietoutuu hänen rakkaustarinansa Henryn kanssa. Henry tulee boheemista taiteilijaperheestä ja on menettänyt äitinsä varhain. Isä ei voinut hyväksyä elämää ilman vaimoaan, eikä omalaatuisesta geneettisestä sairaudesta kärsivää poikaansa.
Henry potee aikasiirtymähäiriötä; mitä odottamattomimmilla hetkillä hän paiskautuu läpi ajan ja paikan, yleensä tuttuihin tilanteisiin ja kohteisiin, mutta välillä tyhjille käytäville, pimeille kujille ja lukittujen ovien taakse. Toistuvia ovat Henryn tapaamiset mm. oman pikkuisen itsensä sekä tulevan vaimonsa Claren kanssa, joka on ensitapaamisella kuusivuotias.
Aikamatkailu voi olla huvittavaa, tylsää tai shokeeraavaa, mutta ennen kaikkea epämukavaa. Henry pumpsahtaa uuteen aikasekvensiin tuskallisesti krampaten, oksentaen, nälkäisenä ja ilkialasti. Hän joutuu kehittämään taitojaan lukkojen murtajana, karkuun juoksijana ja taskuvarkaana saadakseen vaatetta ylleen ja ravintoa. Pidin siitä, että Henry ei ollutkaan kovin silkoinen sankari vaan hivenen särmikäs ja jopa väkivaltainen.
Harva suoraan kehottaakaan Clairea ottamaan tämän miehekseen, mutta Claire on tiennyt aina, että Henry on hänen kohtalonsa.
Varsinaisiin epäloogisuuksiin en osannut kiinnittää huomiota aikamatkustelun suhteen. Lääketieteellisen selityksen olisi voinut jättää vähemmällekin, sen ollessa hieman heikosti uskottavaa. Toisaalta romaani oli niin nopealukuinen ja rakenne pätkittäinen, aikatasoissa liikkuva, ettei lineaarisuuteen tottunut lukija ehkä huomaa kömpelyyksiä. Joka tapauksessa konsepti oli hyvin keksitty ja kerrottu: aikamatkustustarinassa olisi paljon mahdollisuuksia noloihin kerronnallisiin mokiin.
Minulle nousi koko kirjasta rakkaustarinaa tai seikkailua vahvemmin esille teema elämän lopullisuudesta ja kaikkia vääjäämättä lähestyvästä kuolemasta. Ehkä repivät aikamatkustustripit antoivat tarinalle melankolisen pohjavireen, jonka sävyt vain tummenevat tarinan edetessä. Älkää käsittäkö väärin, tästä sävystä myös pidin. Aikahyppelyt vain tekivät konkreettisimmiksi ja paremmin näkyviksi meitä jokaista koskevat lopullisuuden kahleet.
Kesän lukupotin räjäyttäjä tämä ei ehkä sittenkään ollut, mutta suosittelen kyllä lukaisemaan. Karkean gallupin mukaan 50 % laittaa parhaat kirjat for ever -listalle ja 50 % pitää ihan mukiinmenevänä. Tylsäksi tai turhaksi en ole kuullut kenenkään mainitsevan.
Mieheni näki leffan lentokoneessa, eikä suositellut sitä lainkaan lämpimästi. Olisin voinut laittaa tämän miehisen maun piikkiin, mutta
Inalla oli samanlainen kokemus. Nyt löytyy DVD:ltä, katsokoon ken uskaltaa - linkki traileriin
tässä.
