Ihan oikea e-kirja testissä!

Kirjamessujen isoin oheispuheenaihe niin mediassa kuin kävijöidenkin keskuudessa oli sähkökirja ja sen tuleminen/kuoppaaminen.

Itselläni ei ole ollut ennakkokuvaa asiasta, jos ei myöskään polttavaa tarvetta hankkia sähköistä lukulaitetta. Koska teknisiä (käyttöominaisuudet, yhteensopivuus ja säilyvyys) ja filosofisia ("kirja on enemmän kuin esine") argumentaatioita on runsaasti luettavissa, päätin lähestyä omalta kannaltani aihetta käytännön testillä.

Sain Akateemisesta kirjakaupasta tekstilainaan sorjan iriver story tablet -lukulaitteen. Laitteen hinta on 349 euroa ja se on lukulaitteista kallein, sisältäen myös muita mahdollisia toimintoja. Pääte oli myös isokokoisin ja painavin tarjolla olevista laitteista, kun esimerkiksi Bookeen-laitteet ovat tavallisen pokkarin kokoisia ja painoisia.

Latasin lukulaitteelle Akateemisen e-kirjasivuilta Anna Janssonin Haudankaivaja-dekkarin (joka sivumennen sanottuna oli leppoisa ja hyväntuulinen pikkukylämurhamysteeri vähän Maria Langin tyyliin).

Suomenkielisiä kirjoja ei vielä ole hulppeaa valikoimaa, ja jotkut nimikkeistä ja kirjailijoista eivät sanoneet minulle yhtikäs mitään. Ruotsin- ja englanninkieliä kirjoja sen sijaan on valtavasti. Latasin myös ruotsiksi Liza Marklundin ja Jamer Pattersonin Postcard killers, mutta kirja oli syötetty PDF:ksi niin että teksti jäi minimaaliseksi sivun keskellä ja kerrassaan mahdottomaksi lukea.

Muitakin bugeja latauksessa oli ja prosessi oli lähinnä hermoja raastava, vaikka Akateemisen ohjeet ovatkin selkeät.

Mutta sitten itse käyttökokemukseen!

Voisin hyvinkin kuvitella lukevani sähköisiä kirjoja jatkossakin, esimerkiksi matkalla. Nykyisin raahaan aina pinon pokkareita lomalle ja vaikka haluaisin tuoda ne kotiin luettuani, eivät ne mahdu matkalaukkuun takaisinlennolla. Lukulaitteeseen voisi ladata sopivan satsin kevyttä lomalukemistoa. Toisaalta en uskaltaisi ottaa sitä rannalle hiekoittumaan ja kastumaan. Pikemminkin e-kirja on kaupunkimatkailijan kätevä kaveri.

Sähköinen kirja osoittautui loistavaksi myös sängyssä tai ruokapöydässä luettaessa. Lukeminen onnistuu yhdellä kädellä tai täysin ilman, eikä selän liimausta tarvitse tuhota taitellen aukeamia väkivalloin pysymään avoimina. E-kirjan voi laskea pöydälle tai tukea tyynyä vasten ja se pysyy kätevästi auki juuri siltä sivulta missä olet.

Ruutu on himmeä eikä loista, jotteivät silmät väsyisi. Visuaalisesti se jäljittelee hyvin kirjan sivua, melkein voi aistia paperin huokoset ja karheuden. Pieni loiste olisi kiva optio, jotta kirjaa voisi lukea myös hämärässä valojen sammuttamisen jälkeen (vertaa taskulamppu & kirja peiton alla).

Luen usein pokkareita, jotka mielestäni ovat kirjojen fast foodia: nauti ja heitä pois. Paitsi etten raaski heittää niitä pois vaan nurkkani pullistelevat näitä epäesteettisiä hetken huveja. Sähkökirja on tähän mainio ratkaisu. Luulenkin, että kirjahyllyyn hankitaan jatkossakin kovakantiset ja itselle merkitykselliset kirjat ja e-lukulaitteesta luetaan dekkarit, himoshoppaajat ja ammattikirjat.

Odotan valikoiman kasvua ja ALV:n järkeistämistä, mutta tulen varmasti muutaman vuoden sisällä hankkimaan pienen ja edullisen e-kirjan bussi- ja lomamatkakäyttöön!

Anonyymi: Prinsessan kirjeet

Teos, 2010.

Prinsessan kirjeet on anonyymin kirjoittajan pieni, merkillinen kirja. Helmiäishohtoinen aforismikirjan (tyyliin "Maailman paras äiti", "100 asiaa jotka tekevät minut onnelliseksi" tms.) näköinen opus on 30 rakkauskirjeen kokoelma.

Inspiraationsa teos on saanut Danielin hääpuheesta prinsessa Victorialle. Kuuluisaksi äityneessä puheessaan, jossa vertaa itseään mm. sadun sammakkoon, kertoo Daniel, että ennen kuukauden pituista työmatkaansa, oli Victoria kirjoittanut hänelle yhden yön aikana 30 rakkauskirjettä. Yhden joka yölle erossa.

30 - jaksaisitko sinä? Puhe oli selkeästi ammattilaisen kirjoittama - kaikki kunnia bodarin supliikkitaidoille - ja esiintyminen harjoiteltu moooneen kertaan. Niinpä veikkaisin lähes, että juttu 30 rakkauskirjeestä on myös PR-henkilöiden keksimä herttainen intiimi juttu joka kohottaa tulevan hallitsijan gloriaa.

Mutta itse kirjaan. Luin tässä toissa kesänä omia rakkauskirjeitäni miehelleni seurustelun alkuajoilta ja ne olivat varsin äitelää hengenravintoa. Samaa sarjaa ovat muiden rakkauskirjeiden lukeminen. Prinsessan kirjeet ovat ehkä hiukan metafyysisempiä, mutta niihinkin mahtuu partnerin mittasuhteiden ihailua ja tunnustelua. Yäk.

Sinänsä kirjeet ovat sujuvaa luettavaa ja tarjoavat teorian kruununprinsessan päänsisäisestä maailmasta ja siitä, miltä virka ja elämä hänestä voisi näyttää. Lisäksi olisi hauska kuulla valistuneita arvauksia, kuka on tämä suomalainen jo julkaissut naiskirjailija, joka on kirjoittanut kirjasen anonyymisti tutkiakseen rakkautta ja eroottista draivia. :-)

Finlandia-ummikko ilmoittautuu

Luulin lukeneeni viime aikoina jonkin verran suomalaistakin kirjallisuutta, mutta Finlandia-ehdokkaiden lista (ks. esim. HS) on minulle täysin tuntematonta kauraa. Saisiko tätä edes tunnustaa, mutta sekä kirjat että kirjailijat...

Ainoa edes visuaalisesti tuttu kirjankansi oli Riitta Pulkkisen Totta, jota on arvosteltu useissa kirjablogeissa.

Katsotaan miten kisa etenee, jos tutustuisi johonkin näistä: vaikka jotenkin ensivaikutelma ei sytytä?

Joensuu: Harjunpää ja Rautahuone

...ja pieni sivupoikkeama leffa-arvosteluun Pahan papista. :-)

Luulin pääseväni eilen synnyttämään, mutta kyseessä olikin väärä hälytys. Tästä tympääntyneenä veimme lapset hoitoon ja menimme mieheni kanssa leffaan katsomaan Harjunpäätä. Toiveenamme oli yllätyssäpsähdykset, ammuskelu ja muu supistuksia provosoiva toiminta.

Leffa oli ihan ok perusdekkari, ehkä sopivampi telkkariin. Hyvää ja yllättävää siinä oli luonteva dialogi - usein suomifilmejä katsellessa ei tarinaan pääse uppoamaan etäännyttävän teennäisen teatterilausunnan takia. Sampo Sarkola oli loistava kylmänpsykoottisena pahiksena, joka osasi esittää myös herkän symppistä tarvittaessa. Jenni Banerjee oli tylynihana Onerva-poliisi, tosin stailattu hyvin paljon Lisbeth Salanderia muistuttavaksi.

Franzén oli myös hyvä enkä voi olla sympatiaa häntä kohtaan luettuani loistavan esikoiskirjan. :-) Mutta miksi oi miksi hänen pitää aina esittää vaimonsa kanssa yhdessä pariskuntaa?

Mikä leffassa oli omituista oli sen täydellinen poikkeaminen kirjasta! Leffan nimi oli sama, samoin henkilöiden nimet ja metrojuna-aspekti. Kirjassa liikutaan tosin paljon laajemmin kaupungin maanalaisissa verkostoissa. Muuta samaa sitten ei ollutkaan. Harjunpää oli aivan eri tyyppi kuin kirjoissa, samoin juoni oli aivan uusi. Jos on kiihkeä Harjunpää-fani, kannattaa siis nollata kaikki ennakkoajatuksensa kun leffaa menee katsomaan. Muuten joutuu kiljumaan tavallista leffaversiointia huomattavasti kovemmin: Hei! Ei se noin mennyt!

Mutta mikä hassuinta, huomasin että ohjaaja oli Olli Saarela, siis tämä yhden ex-kulttuuriministerin yx ex. Ja KAIKKI poliisit, pahikset ja sivuhenkilöt oli stailattu aivan hänen näköisikseen. Luulin ensin että poliisien neukkaripöydässä istui moottoripyöräjengiläisiä, niin paljon pujopartoja ja tatuointeja siellä loisti.

Sori, sivujuoni venähti vähän pitkäksi, nyt kirjaan.

Matti Yrjänä Joensuu: Rautahuone (Otava 2010)

Ensi kosketukseni Harjunpäähän oli Joensuun uutuus Rautahuone jonka jälkeen luin Pahan papin. Oikeastaan kummassakin kirjassa...

...pidin: jouhevasta, rikkaasta kielestä ja poliisityön lakonisesta ja osaavasta kuvauksesta. Ina kommentoi inhorealistista otetta, mutta minä jopa pidin realistisen tympeästä poliisin arjen avaamisesta, koska toisaalta kirjoista puuttuivat inhottavat kidutusmurhat tms. joita tietyt dekkaristit harrastavat.

Joensuu kuvaa vain todellisuutta, siinä vaiheessa kun ruumis on ollut ruumis jo jonkin aikaa tai makaa patologin pöydällä. (Lapsena eniten selaamani kirja muffani lääketieteellisestä kirjastosta oli oikeuslääketieteen kuvitettu laitos, joten olen ehkä paatunut.)

...en pitänyt: kurjuudessa rypevistä, niin surkeista henkilöistä, että se menee uskottavuuden toiselle puolen. Miten Orvo pystyi olemaan niin nöyryytetty ja mateleva kotioloissa ja taas suvereenisti hallita sosiaaliset tilanteet naisten kanssa, joille hän myi palveluitaan? Ja miten kaksi niin onnetonta kohtaloa kuin Orvo ja Neea löytävät toisensa? Ja miten kaikki meneekään niin pieleen, kuin Romeossa ja Juliassa konsanaan...

En nyt aivan päätä pahkaa rakastunut Harjunpää-sarjaan, mutta uskoisin lukevani muutaman osan vielä, jos ei muuten niin suvereenin suomenkielen takia.

Ja tässä vielä Paha pappi -leffan traileri jos et usko Saarela-stailausheittooni:

Vieraileva arvostelija - Poikakirja

Äidilläni on tavallisesti yhtä korkea pino kirjoja lukujonossa yöpöydällään kuin minulla. Kirjamakumme käy varsin hyvin yksiin, vaikka äitiä kiinnostavat myös elämänkerrat ja yhteiskuntakatsaukset (iän mukanaan tuoma ilmiö), sekä kovaksikeitetyt ja julmat psykologiset trillerit (!). Minä taas pidän myös maagisesta realismista, vampyyrikirjoista ja chick litistä.

Kirjapinojemme luetut yksilöt vaihtavat tiuhasti majapaikkaa kun lainailemme kirjoja toisillemme. Sain luettavaksi Olli Jalosen Poikakirjan (Otava, 2010) ja lainasin sen ensin äidille. Koska hän on aikalainen, pyysin poikkeuksellisesti äitiä vierailevaksi arvostelijaksi kertomaan kirjan herättämästä ajatuksista. Tässä siis kirjamamman arvostelu:
______________________________________________________

Paitsi itse hankkimani kirjat, kasvattavat tyttäreni luona käydessäni käsiini tarttuvat kirjat lukematonta kirjapinoa, joka kohta saavuttaa metrin korkeuden yöpöydälläni. Viime aikoina olenkin siksi urakalla pinoa lukemalla madaltanut.

Olli Jalosen (s.1954) Poikakirja oli nopeaa luettavaa. Osaksi koska se kertoo ajoista, jolloin itse ja kolme veljeäni olimme lapsia ja nuoria mutta myöskin miellyttävän ja sujuvan kielensä takia. Tapahtumat, äänet ja ympäristö piirtyi kuin filmille mielikuvituksessani.

Siitä on jo hetki kun luin Franzénin Tummien vesien yllä mutta mielestäni kirjoissa on paljon yhteistä. Perhe-, ystävyys-, koulu- ja ympäristöasiat esitetään molemmissa pienen, kasvavan pojan näkökulmasta. Pojat koheltavat omien rajujen leikkiensä parissa.

Kummassakaan ei myöskään kaihdeta ikävien asioiden ketomista. Poikakirjassa ne eivät ole ihan yhtä "tummia." Molemmissa ne kuitenkin kerrotaan ymmärryksellä ja Poikakirjassa jopa hellästi. Kaunista oli myös lukea miten Jalonen piirtää vanhemmistaan jalat maassa olevia, lastensa parasta ajattelevia vanhempia ja miten vaikeatkin asiat perheessä puhutaan järkevästi kerralla poikki.

Helsingin Sanomissa kerrottiin hiljattain kahden 60- ja 80-luvuilla koulunsa käyneen miehen tuntemuksista, heidän istuuduttuaan taas muutamaksi viikoksi koulunpenkille. He totesivat että ei koulu ja oppilaat ole paljonkaan muuttuneet, vain tekniikka on vallannut tilaa. Omienkin kokemusten perusteella ja Poikakirjaa lukiessani, sain pitkälti saman vaikutelman - on kiusaajia ja kiusattuja, niin oppilaissa kuin opettajissakin. Erona on kuitenkin lähellä olevat sotakokemukset, joilla oli hyvinkin dramaattinen vaikutus toisiin ihmisiin, jotka sitten sen mukaan käyttäytyivät. Ihmiset kuitenkin seurustelivat lähemmin ja, vaikuttaa jopa, lämpimämmin toistensa kanssa, johon osasyynä ehkä se että tv oli harvojen etuoikeus.

Herkkää ja hauskaa luettavaa oli ne kohdat, joissa päähenkilön kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan nostaa päätään. Ja tämän herkkyyden vastapainoksi sain pari kertaa nauraa katketakseni. (Jos kirja filmatisoitaisiin mietin mitenkähän yhden tietyn kohdan kävisi - taitaisi olla mahdoton tehtävä). Eikä kuolemaltakaan, joka on olennainen osa elämää, säästetty.

Hyvä kirja tuli luettua. Toivottavasti tämä innostaa muitakin Poikakirjan pariin :-)

Sanoi Leena

Suuri kuvareportaasi Kirjamessuista ja äänikirjoista!

No niin, nyt minulla on kamera joka kulkee näppärästi käsväskyssä pokkarin tai parin väliin litistyneenä! Tältä se näyttää. Siispä Kirjamessuille.

Kuva: Panasonic DMC-GF1

Messuilta mukaan tarttui oikeastaan vain "220 traktorimallia" -kirja. Älkää pelätkö, en tee siitä arvostelua, vaan se menee pukinkonttiin 4-vuotiaalle tulevalle heinähatulle. Joku jo totesikin, että tarjoukset eivät olleet kovin suuria ja pääpaino oli uutuuksien esittelyssä.

Kuva: Kolmas True Blood -kirja ilmestyi Gummerukselta suomeksi.

Kirjailijahaastatteluja ja puheenvuoroja oli useita kiinnostavia, mutta hälinässä ja vilinässä en osannut pysähtyä niitä kuuntelemaan. Seuraavana vuonna pitänee käyntisuunnitelma laatia niiden mukaan ja tehdä niinkuin jotkut muut, jotka osallistuivat useana päivänä. Kuuntelin hetken verran Reijo Mäen haastattelua, koska luin juuri Kolmijalkaisen miehen. Lähinnä hän referoi kirjaa ja torppasi oletuksia samankaltaisuudesta Jussi Vareksen kanssa.

Kuva: Reijo Mäki Elisan osastolla.

Kustannusosakeyhtiö Avain järjesti kirjabloggareille oman tapaamisen, jonne oli kutsuttu mahtavat jalat-maassa-kirjailijattaret Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen. He pohtivat muun muassa sitä, voiko kirjailija elää Suomessa kirjoittamisella. (Heidän henkilökohtainen vastauksensa oli, että eivät edes haluaisi vaan tasapainottavat mieluummin kirjoittamista muilla projekteilla ja töillä.)

Oli todella mielenkiintoista kuulla heidän kirjojensa synnystä ja samoin Avaimen kustannuspäällikkö Anna-Riikka Carlsonin näkökulmasta käsikirjoituksen muokkaamisesta sekä siitä, millaisia käsikirjoituksia ja määriä tekstiä hänelle tänä päivänä lähetetään.

Oli myös hauska saada kasvoja blogeille, joita seuraa, ja keskustella kirjablogien toiminnasta, kokemuksista ja mahdollisesta jonkinasteisesta järjestäytymisestä.

Kuva: Anu Silfverberg ja Elina Hirvonen teostensa kera.

Iltani ei päättynyt tähän, vaan minut oli kutsuttu Lasipalatsiin Elisa Studioon kuulemaan Cecilia Samartinin kertomana hänen Senor Peregrino -kirjastaan. Elisalta saa ladata äänikirjoja suoraan MP3-soittimeen, mikä oli minulle täysin uutta. Elisa oli arponut Facebook-sivuillaan 20 onnelliselle paikat tilaisuuteen tapaamaan Samartinia sekä kutsunut joitakin bloggareita ja kirjailijoita. Paikan päällä paljastui, että olimme äitini kanssa ainoat ulkopuoliset Elisan ja kustantamon väen lisäksi. Ja Samartin on maailmanluokan kirjailija!

Kuva: Äiti ja äänikirja.

Kiusallista. Mutta minkäs teet - sitäpaitsi soraäänet sosiaalisen median kuplasta markkinoinnissa kasvavat jatkuvasti (on eri asia ilmoittautua tapahtumaan FB:ssä kuin ihan oikeassa maailmassa raahautua paikalle). :-) Silti harmin paikka, ettei muita bloggareita oltu huomattu kutsua, koska he olisivat varmasti arvostaneet supersuloisen kirjailijan tapaamista...

Kuva: Cecilia Samartin ja Kirjapeto (huom. muikea ilme juuri nimmarin saaneena)

Hän miehineen osoittautui nimittäin maailmanluokan pokerinaamaksi ja käytöskukkaseksi, jotka jaksoivat olla hauskoja ja ystävällisiä vielä kirjamessupäivän jälkeen yleisön puutteesta huolimatta. Vaikka kirjan ihastuttava kansi oli jäänyt mieleeni naistenlehtien arvosteluista, en ollut sitä vielä lukenut. Sain arvostelukappaleen kustantamon viestintäpäälliköltä ja siihen elämäni ihka ensimmäisen kirjailijan omistuskirjoituksen! Kaasutin heti kotiin lukemaan kirjan ja arvostelen sen blogiin tuota pikaa. Yleisvaikutelmasta sen verran, että kirja oli yhtä herkän sympaattinen kuin itse kirjailija.

Marja Björk: Puuma

LIKE, 2010.

"Yhdysvalloissa lanseerattu ilmiö nuorempia miehiä metsästävistä 45+ -naisista eli puumista kohahduttaa maailmaa.

Puuma-nimellä tarkoitetaan itseään selvästi nuorempia miehiä tapailevia naisia, jotka ovat itsenäisiä, itsestään huolta pitäviä ja oman arvonsa tietäviä." (29.9.2009 MTV3.fi)

Trendisanan ja hennon vaaleanpunaisen kannen - kuin nuoren tytön mökkihuoneen tapetti - yhdistävä kirja houkuttelee tarttumaan itseensä. Roosat ennakkoaavistukset saavat kuitenkin höykytystä heti alkuunsa, kun päähenkilö Malla ja hänen varakas mutta ukkoontunut miehensä Kauko vyöryttävät lukijan päälle lakoniset keskustelunsa ja tympeät ikääntyneen ruumiintoimintonsa.

Sivu 77: "He lepäsivät lähekkäin ja hän silitti miehen kasvoja. Hän huomasi tämän poskissa mustapäitä, nipisti ne pois ja hieraisi ihomadot haarojensa välissä olevaan vessapaperiin. - Kulmakarvat pitäisi lyhentää, hän sanoi. - Näytät Brezneviltä. Kauko pyysi leikkaamaan. Hän istui hajareisin tämän vatsan päällä, leikkasi pahimmat karvat lyhyemmiksi ja nyppi mustia ja harmaita, rasvajuurisia karvoja silmien välistä pois ja asetteli ne pituusjärjestukseen vessapaperille tyynyn päälle."

Tunnustan kauhistuneeni. Miksi kirjailija haluaa pakottaa minut lukemaan tällaista? Mieleeni tuli jopa Kosteikkoja-kirja, jota kirjalliset ansiot tosin olivat matalammat ja ruumiineritteiden kuvaukset vieläkin estottomammat. Puuma-kirjassa härskiintynyt ruumiillisuus puolustaa paikkaansa ikääntymisen poltinmerkkinä, sekä yksinäisyyden, joka saa ihmisen kiertymään itsensä ympärille näinkin konkreettisesti.

Malla on Kaukon elämän iltapuolen partneri. Juristipariskunnalla on kaikki hyvin: metsästysmökkiä rakennetaan, asunto sijaitsee keskikaupungilla, lomat, autot, vaatteet ja muu tilpehööri on kohdallaan. Liekin elämään Malla hakee pinnallisista ja merkityksettömistä sivusuhteista.

Elämän varrelta jääneet ystävättäret eivät loista lukumäärällään. Riitta on naivi ja hömpän itsekeskeinen lääkäriystävätär, joka tarrautuu narsistimieheen viimeisenä oljenkortena vanhapiikuudesta. Orvokki on mustalainen, Mallan ikätoveri ja mökkinaapuri lapsuuden jaksoissa, joissa kerrotaan Mallan etäisestä kunnanlääkäri-isästä ja tyttärensä emotionaaliset tarpeet ohittavasta äidistä.

Kirjan dialogi on nopeatempoista ja poukkoilevaa, karmeaa ja äärimmäisen huvittavaa. Hauskin sivutarina on Riitan onnettomat hääsuunnitelmat ja Malla-kaason kyykyttäminen. Nykyhetken löysän rapistuneen lihallisuuden kuvaukseen tuovat kontrastia lapsuuden raikkaammat lomakuvaukset sekä Mallan vastahankaisesti hyväksymän Kaukon uuden mökkihankkeen luontoon liittyvät, kirpeän kauniit jaksot.

Sivu 89: "Kun he tulivat perille, yksisilmäinen, nouseva kuu kohosi taivaalle, toinen poski jo hieman pullottaen. Järven vastaranta heijastui mustana peilityynellä järvellä. Valkeat koivunrungot raidoittivat metsänreunaa. Joutsen lipui vanaa jättämättä veden mustalla puolella pohjoiseen päin."

Björk on taitava kirjoittamaan tragikoomista tekstiä. Henkilöt ovat eläviä. Draaman kaari ehkä liiankin julman osoitteleva. Näen kirjan sieluni silmin kotimaisena TV-sarjana, joka toimisi loistavasti! Kirjana en voi sanoa että iski suoraan hermoon.

Muiden bloggareiden arvosteluja löytyy ainakin Magica de Spelliltä, Kirjasiepolta ja Tomomilta.

Jos jäit miettimään asiaa, voit lopuksi testata täällä oletko itse puuma.